Kesäiset kruunut voikukkakedolta

Pikkutyttö kukkamekossaan kirmaisi mummolansa rinnepellolle, joka loisti keltaisena voikukkien kukinnoista. Auringonpaiste lämmitti tyttöä, joka alkoi innoissaan keräämään voikukkia kukkaseppeleitä varten.

Minä teen meille kaikille keltaiset kruunut’, oli hän huudahtanut mummolleen ulos lähtiessään. Nyt hän väänsi mummon oppien mukaan kolme kukkaseppelettä, yhden itselleen ja toisen mummolleen. Se kolmas tulisi Mollamaijalle, ikivanhalle nukelle, jolla mummo oli leikkinyt jo lapsuudessaan.

Mummo joutui keskeyttämään ruuanlaittonsa hetkeksi, kun tyttö juoksi sisälle ja ojensi hänelle yhden kukkasepeleistä. Seppeleensä sai myös vanha Mollamaija.

Oli aika siirtyä tuvan ison seinäpeilin eteen. Siinä he seisoivat kukkaseppeleet päälaellaan.

Me olemme nyt kesän kuninkaalliset!’ sanoi tyttö ja katsoi onnellisena peilistä mummoaan.

– – – – –

(Kuvitteellinen tarina Siskon lähettämistä virikesanoista peili, nukke, keltainen.)
Kuva: Seppo Hinkula

JK: Virikesanoja voi lähettää jatkuvasti joko kirjoittamalla ne kommenttiin tai lähettämällä ne minulla messengerissä.

Jätä kommentti

*