Alueellistaminen keskittyy Helsinkiin

Urho Kekkonen oli aikanaan vahvin alueellistamisen liikkeelle paneva voima ja sen edistäjä jo 60 -70 luvuilta alkaen. 60-luvulla perustettiin mm. itä-Suomeen korkeakoulut  Joensuuhun, Kuopioon ja Lappeenrantaan. Niistä muodostui itsenäiset yliopistot kukin omilla erikoisaloillaan: Joensuu humanistiset tieteet, Kuopio lääke- ja hammaslääketieteet ja Lappeenranta tekniset alat. Vuoden 2010 alusta Kuopion ja Joensuun yliopistot yhdistyivät Itä-Suomen yliopistoksi. Itä- Suomen yliopistot ovat kansainvälisessäkin vertailussa rankattu huippuyliopistojen joukkoon.

70-luvulla alueellistaminen tunnettiin termillä hajasijoittaminen, jossa valtion hallinnon toimintoja ja valtioenemmistöisiä yrityksiä sijoiteltiin eri puolille Suomea aina Rovaniemeä ja varsinkin Oulua myöten. Hajasijoittamista perusteltiin sillä, että sijoittamalla valtion toimintoja pääkaupunkiseudun ulkopuolelle parannetaan tuotannon, työllisyyden sekä alue- ja yhdyskuntarakenteen alueellista tasapainoa ja tuetaan kohdealueiden kasvuedellytyksiä. Samalla hillitään pääkaupunkiseudun nopeaa kasvua ja helpotetaan siitä johtuvia ongelmia. Mielestäni nuo olivat ihan järkeen käyviä perusteluita hajasijoituspäätöksille. Kekkosen aikana Oulu sai VTT:n yliopistonsa yhteyteen ja vaikka VTT palasikin pääkaupunkiseudulle Kekkosen ajan jälkeen, muodostui Oulusta merkittävä tietotekniikan osaamiskeskus. Myös yliopistojen perustaminen itäiseen Suomeen oli merkittävä piristysruiske alueille. Jo nuo esimerkit osoittavat, että hajasijoituksilla on ollut varsin merkittävä vaikutus kohdealueidensa kehitykselle.

Nykyinen termi valtion hallinnon sijoitusratkaisuille on alueellistaminen. Sen osalta on voimassa edelleenkin strateginen linjaus alueellistamisen perusteiksi, että alueellistamista harkitaan toimintojen uudelleen organisoinnin, laajentamisen tai supistamisen yhteydessä, jolloin toimintoja voidaan sijoittaa pääkaupunki-seudun ulkopuolelle. Nyky hallitus varsinkin näyttää supistaneen alueellistamisen ainoastaan kehä kolmosen sisäpuolelle, kun valtion aikemmin maakuntiin sijoittamia toimia on ruvettu alueellistamaan takaisin pääkaupunkiseudulle. Tässä kehityksessä on varsinkin Kuopiota kohdeltu kovalla kädellä.

Ensimmäinen tapaus oli jo 90-luvulla, kun valtioneuvosto oli ensin päättänyt siirtää eläinlääketieteellisen tiedekunnan Kuopion yliopiston yhteyteen. Sitä varten oli jo suunniteltu tilat komealle paikalle Kalleveden tuntumaan Savilahteen. Joitakin vuosia myöhemmin valtioneuvosto kuitenkin perui siirron yhden äänen enemmistöllä, kun mm. Imatran lahja Suomen politiikalle “liehuva liekinvarsi” Riitta Uosukainen itä-suomalainen kokoomuspoliitikko äänesti Helsingin puolesta. Minulle ei ole koskaan selvinnyt miksi eläinlääketieteellisen tiedekunnan pitää sijaita Helsingissä, kun ainakin Suomen hyötyeläinkanta on pääasiassa maakunnissa ja kyllä lemmikkieläimiäkin on maakunnissa hoidettavaksi asti ihan riittämiin.

Seuraava ihmeellinen operaatio oli hammasllääketieteellisen tiedekunnan lakkauttaminen Kuopiosta. Seurauksena oli hammaslääkärien määrän romahtamien itäisestä Suomesta. Tuon päätöksen poliitikot kuitenkin ymmärsivät perua kymmenkunta vuotta myöhemmin, ennen kuin itäsuomalaisilta loppuivat hampaat, joita lääkäröidä. Surkuhupaisin  esimerkki alueelistamisen nimissä v. 2009 tehdyn päätöksen toteutuksesta on kenties Lääkealan turvallisuus- ja kehittämis-keskuksen Fimean perustaminen Kuopioon. Fimean tapauksessa oli selkeästi kyse toimintojen uudelleen organisoinnista ja siten se oli sovelias kohde alueellistamiselle. Fimeaan yhdistettävän Lääkelaitoksen henkilökunta kuitenkin vastusti ja vastustaa edelleenkin voimakkaasti Fimean Kuopioon sijoittamista. Täysin pitävää päätöstä ei vieläkään ole saatu aikaiseksi ja tuloksena on ollut toimintojen hajauttaminen ympäri Suomea. Kuopiota nimitetään kuitenkin Fimean pääpaikaksi, mutta edes uusia henkilövalintoja tehtäessä ei uskalleta asemapaikaksi nimetä yksiselitteisesti Kuopiota.

Olen itse kokenut aikanaan VR:llä ollessani pakkosiirron Kuopiosta Pieksämäelle eikä silloin tullut kysymykseenkään kieltäytyä noudattamasta pakkosiirto- päätöstä. Nyt näyttää Lääkelaitoksen henkilökunnalla olevan oikeus vastustaa valtioneuvoston päätöstä ilman seuraamuksia. Tässäpä olisi oiva ennakkotapaus Kriisinhallintakeskusken henkilökunnalle kieltäytyä muuttamasta Helsinkiin, jonne nykyinen hallitus näyttää olevan alueelistamassa Kuopiossa Pelastusopiston yhteydessä toimivan kriisinhallintakeskuksen. Siviilikriisinhallinta on toiminut Kuopiossa osana pelastusopistoa vuodesta 2007 valmiissa koulutusympäristössä menestykkäästi. Toiminnan muutto Helsinkiin merkitsee suuria lisäkustannuksia itse muutosta ja seuraavina toimintavuosina jatkuvasti Kuopiota korkeampia toiminnan kustannuksia.

Helsinki keskeysyydessä on unohtunut kokonaan alueellistamisen alkuperäinen idea turvata monipuolinen osaamisymperistö eripuolilla Suomea. Tehtäessä tarkoitushakuisia kannattavuuslaskelmia eri vaihtoehtojen välillä unohdetaan se valtava hintaero kiinteistö- ja vuokrakustannuksista ruuhkaisen pääkaupunki- seudun ja muun Suomen välillä. Nykyinen infrataso on hyvä kaikkialla, joten yhteyksiä voidaan pitää yllä Kuopiosta yhtä laajalle maapallolla kuin Helsingin hulinastakin. Videokokoukset ovat käyttökelpoinen yhteysmuoto tärkeitäkin päätöksiä tehtäessä, ei siinä välttämättä tarvita aistia naisosanottajien parfyymin tuoksua tai miesten sikarin katkua päätösten teon pontimena.

Viimeisin Kuopioon kohdistuva negatiivismerkkinen alueellistamistoimi kohdistuu täällä kolmisenkymmentä vuotta toiminutta valtion varastokirjastoa. Sitä ollaan siirtämässä kansalliskirjastoon osin Helsinkiin ja osin Mikkeliin. No onhan sekin jotain, kun Mikkeli on sentään itä-suomalainen  kaupunkikeskus. Taitaa vain käyudä niin, että Kuopiosta loppuvat valtion yksiköt, joita voisi vielä alueellistaa Helsinkiin. Enää taitaa olla jäljellä Itä-Suomen yliopisto jonka voisi alueellistaa Helsinkiin nimellä Itäkeskuksen Yliopisto.

 

 

Jätä kommentti

*