Apollo 13:n kirous

Hopeinen muistomitalli Apollo 13 lennosta

50 vuotta sitten tuli Yhdysvaltojen avaruusohjelma siihen vaiheeseen, että Nasa saattoi lähettää kuumatkalle kolmannen kuumoduulunsa. Kyseessä oli Apollo 13:n lento ja sen laukaisu tapahtui Kennedyn avaruuskeskuksesta 11.04.1970 UTC-aikaa klo 19.13 eli Yhdysvaltojen itärannikon ajassa klo 13.13.00. Olihan lentoon ladattu epäonnen lukuna pidettyä nro 13:a ihan riittämiin, ei Nasaa voinut syyttää ainakaan taikauskoisuudesta. Lennon astronautit vitsailivatkin etukäteen asialla todeten uhmanneensa kohtaloa mm. kulkemalla surutta tikkaiden ali ja jättämällä reagoimatta mustan kissan kulkua tien yli.

Epäonnen oireena yhdellä valituista astronauteista Ken Mettinglyllä todettiin mahdollinen tuhkarokkotartunta vain pari päivää ennen laukaisu ajankohtaa, joten hänet vaihdettiin varotoimenpiteenä viime tingassa varalla olleeseen  Jack Swigertiin. Lennon komentaja oli James Lovell moninkertainen avaruuslentäjä ja kuumodulin pilottina Fred Haise. Swigertin oli määrä toimia komentomoduulin pilottina kuuta kiertävällä radalla.

Apollo 13:n laukaisu matkalle kohden kuuta tapahtui siis Floridasta Kennedyn avaruuskeskuksesta 11.04.1970 klo 13.13 itärannikon aikaa. Laukaisun yhteydessä yksi kolmesta kantoraketista lakkasi toimimasta kesken nousupolton ja sen työntövoimaa jouduttiin korvaamaan toisten rakettien aiottua pidemmällä poltolla. Maan kiertoradalta irtautuminen onnistui kuitenkin hyvin ja lento eteni jo rutiinin omaisesti kohden kuuta kaksi seuraavaa vuorokautta. Astronautit esittelivät avaruusalusta kuun kiertoradan läheisyyteen tullessaan suorassa TV-lähetyksessä avaruudesta. Kuvaavaa tilanteelle oli, etteivät TV-yhtiöt edes vaivautuneet lähettämään sitä ohjelmistossaan niin rutiininomaisena kuumatkailua jo tuolloin pidettiin.

Pian astronauttien lopetettua esityksensä he kuulivat räjähdyksen, joka tärisytti alusta. Matkaa oli tehty 321.680 km ja aikaa lähdöstä oli kulunut 56 tuntia. Hetken astronautit luulivat alukseen törmänneen jokin avaruuden kappaleen, mutta pian selvisi, että yksi huoltomodulin happitankeista oli räjähtänyt ja syntyneestä repeämästä vuoti voimakkaasti happea avaruuteen. Räjähdys aihetti myöskin viereisen ykköshappitankin vaurioitumisen. Vaurion sattuessa elettiin vielä itärannikon ajassa huhtikuun 13 päivää, joten ilmeisesti epäonnea oli kasautunut numerosta 13 riittävästi aiheuttamaan tapahtuneen vaurion. Uskokoon ken haluaa ja niitä huuhaa uskovaisiahan kyllä riittää.

Joka tapauksessa Apollo 13 oli suurissa vaikeuksissa ja heti oli selvää, ettei se tule laskeutumaan missään tapauksessa kuuhun. Kaikki ponnistelut oli nyt keskitettävä miehistön saamiseen takaisin maahan. Tässä vaiheessa heräsivät myös TV-yhtiöt ja Apollo 13 lento alkoi kiinnostaa niitäkin. Teknisenä suorituksena aluksen saaminen maahan ei ollut ylivoimaisen vaikeaa, mutta se edellytti kuun kiertämistä ja sen painovoiman käyttöä linkovoimana matkalla kohden maata. Suurin ongelma oli sen sijaan hengityskelpoisen hapen riittäminen miehistölle paluumatkan ajaksi.

Kuumoduli Aquariuksessa oli omat erilliset happivarastot, mutta moduli oli tarkoitettu vain kahdelle astronautille ja lyhyempiaikaiseen käyttöön kuin se nyt oli joutumassa. Heidän oli kuitenkin kaikkien kolmen ahtauduttava siihen ja käytettävä moduulia kuuhun laskeutumisen sijasta pelastusaluksenaan. Modulin happivarastot tulisivat juuri ja juuri riittämään paluumatkalle, mutta ongelmana oli hengitetyn ilman hiilidioksiiditason nousu myrkyllisen korkeaksi ellei sen tasoa saada suodattamalla pidettyä kurissa. Kuumodulin suodattimen teho ei riittäisi puhdistamaan ilmaa koko matkan ajaksi, joten ainoaksi mahdollisuudeksi jäi vaihtaa kuumoduliin huoltomodulin tehokkaampi ilmansuodatin.

Nasan suunnittelun kukkanen oli kuitenkin, että komentomodulin ja kuumodulin ilmansuodattimet olivat paisi teholtaan niin myös asennuksiltaan erilaiset, joten vaihto ei sellaisenaan onnistunut. Lisäksi täytyi kaikki toiminnot saattaa minimiin  virrankulutuksen vähentämiseksi. Päälle jätettiin ainoastaan radioyhteys maahan ja ilman kierrätykseen tarvittava puhallin, siten paluu tulisi olemaan kylmä ja pimeä. Yksi ratkaiseva vaihe pelastautumisen kannalta oli kuun takana tapahtuva jarrutus poltto, jolla varmistettiin lennon suuntautuminen maata kohden.

Maassa kehiteltiin samaan aikaan ratkaisua, jolla komentomudulin ilmansuodatin saadaan asennetuksi kuumodulin ilmastointijärjestelmään lennolla mukana olevilla tarpeilla ja välineillä. Ratkaisu oli varsin innovatiivinen ja osoittautui myös toimivaksi. Ratkaisussa tarvittiin pahvia taiteltavaksi koteloksi, pätkä putkea ja sukka, jotka yhdistettiin tiiviiksi paketiksi ilmastointiteipillä. Ratkaisun kehitteli hätiin kutsuttu lennolta syrjäytetty Ken Mettingly, jolle ei edes ollut puhjennut tuhkarokkoa.

Operaatio onnistui kuin onnistuikin, kun viimeinenkin vaarallinen vaihe eli laskeutuminen ilmakehän läpi eteläiselle Tyynelle merelle toteutui näköetäisyydelle Iwo Jima-aluksesta. Paluu tapahtui 17.04.1970 klo 18.07 UTC-aikaa lennon kestettyä 5 vrk 22 h 54 min. Epäonnisuudestaan huolimatta lento tuotti kuitenkin yhden edelleen voimassa olevan avaruuslentojen ennätyksen. He kiersivät kuun sen verran kaukaa, että ovat vieläkin kauimpana maasta käyneet ihmiset. Ennätys on 400.171 km ja tulee varmasti säilymäänkin ennätyksenä siihen saakka kunnes ihmiskunta aloittaa miehitetyt lentonsa Marsiin kenties joskus 2030-luvulla.

 

 

 

Jätä kommentti

*