Edusuntavaalit pidettiin 2.4.2023 ja lopputuloksena oli oikeiston voitto ja äärioikeiston nousu toiseksi suurimmaksi puolueeksi niukasti ohi kolmanneksi jääneen edellisen päähallituspuolueen vaikka sekin lisäsi poikkeuksellisesti kannatustaan hallitusvastuustaan huolimatta. Hallitustunnustelut alkoivat vaalien voittajan kokoomuksen johdolla vappuun asti kestäneen tuumaustauon jälkeen tosimielessä vapun jälkeen. Mukaan kutsuttiin kokoomuksen lisäksi perusuomalaiset, ruotsalainen kansanpuolue ja kristillinen liitto. Viikkojen puurtamisen jälkeen saatiin hallitus kasaan juhannuksen alla niin, että presidentti Sauli Niinisö pääsi nimittämään kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon johtaman äärioikestolaisen hallituksen 20.6.2023.
Hallituksen kompurointi alkoi heti, kun sen ensimmäinen ministeri perussuomalaisten elinkeinoministeri Vilhelm Junnila joutui eroamaan natsismiin liittyvien kytköstensä vuoksi. Varsinkin Saksassa, joka oman historiansa valossa on erityisen herkkä puuttumaan natseihin ja äärioikeistoon liittyviin kannanottoihin on lehdistössä hanakasti nimennyt Orpon hallituksen kauhukabinetiksi. Eivätkä ne Suomen hallitusta koskevat kirjoitukset muuallakaan päin maailmaa ole sen mairittelevampia.
Orpon hallitus on parissa viikossa tuhonnut sen hyvän kansainvälisen imagon, joka Marinin johtaman edellisen hallituksen aikana saatiin luoduksi. Nykyinen hallitus on palauttanut Suomen suoraan kolmekymmenluvun alkuun ja Lapuan Liikkeen pahimpiin vuosiin. Enään puuttuvat vain muilutukset ja kyyditykset suoranaisesta kapinasta nyt puhumattakaan. Nykykapina on paremminkin henkistä laatua, mutta ei juurikaan vaarattomampi kuin Mäntsälän aseellinen kapina v. 1932. Toivottavasti nykyiseltä presidentiltä Sauli Niinistöltä löytyy samanlaista arvojohtajutta kuin 30-luvulla silloiselta oikeistopresidentiltä Svinhuvudilta, joka tyrehdytti arvovallallaan Lapuan Liikkeen masinoiman kapinan ja sai aseistautuneet hurmahenkiset miehet luopumaan aikeistaan marssia Mäntsälästä Helsinkiin vaatimaan koko vasemmiston lakkauttamista, jos ei lakiteitse niin sitten asein.
Kannattaisikohan vähintäinkin hallituksen ministereiden tarkistaa kaappinsa ja varmistaa, ettei kaapeista löydy muiltakin luurankoja Junnilan lisäksi. Purran ilkeämielisyyttä osoittaa se, että hän nimesi Junnilan tilalle kokoomuksen puolueestaan erottaman ja sittemmin perussuomalaisiin liittyneen Wille Rydmanin. Suomalaisen parlamentarismin peraatteisiin kuuluu, ettei toisen puolueen tekemiä ministerivalintoja kyseenalaisteta, joten Orpo ei mahda mitään Rydmanin nimittämiselle elinkeinoministeriksi vaikka saattahan se hieman kyrsiä. Saahan nähdä miten pitkälle syksyyn nykyinen hallitus pysyy pystyssä. Kovin monessa länsimaisessa demokratiassa äärimäisyysainekset pääsevät nykyään hallitukseen – niin Suomessakin. Ken elää hän näkee.
Isänmaan ystävä
Marinin hallitus muistetaan ja tullaan muistamaan Suomessa ja maailmalla Suomen talouden tuhoamisesta.
Suomen kansa ei tule tuota asiaa unohtamaan.
Toivotaan siunausta ja voimia nykyiselle hallitukselle palauttaa Suomi jälleen vastuulliseksi
valtioksi, ettei kansainvälinen valuuttarahasto
joudu ottamaan Suomen valtiota hallintaansa
Marin hallituksen tuhottua Suomen talouden.
Sosialistit eivät pysty tuota tosiasiaa muuksi
muuttamaan, ei vaikka kuinka koettaisivat levitel-
lä perättömiä syytöksiään vaalit voittajia kohtaan.
No, lupasihan Demari puheenjohtaja antaa kaikille eläkeläisille 100 € lisää eläkettä, mutta jokainen muistaa tuonkin valheen.
Poliisi
Kirjoittaja kirjoittaa kapinasta, jos historia on
hallussa, kannattaisi alkaa muistelu punakapi-
nasta ja vasemmiston väkivaltaisesta pyrkimyk-
sestä suistaa Suomen demokraattinen hallitus
vallasta.
Jos tuo kapina olisi onnistunut, oltaisiko nyt
Ukrainen asemassa ?
Demokratian puolella
Anssi jatkaa vihapuheitaan, surullista.
Joidenkin on vain mahdotonta sopeutua demokratiaan, kirjoittaja haluttaisi, että muiden tulisi alistua hänen omaksumaan ajatus-maailmaan, sellaista se on, kun kuvittelee olevansa muiden yläpuolella.
Toivottavasti kirjoittajan viha ei saa konkreettisia
muotoja.
Anssi Rajasärkkä
Viitatessani historian tapahtumiin 30-luvulla tarkoitan, että historiasta pitäisi voida oppia, ettei tehtäisi samoja virheitä uudelleen. Demarit otti opikseen punakapinasta eikä ole uutta kapinaa aloittanut toisin kuin äärioikeisto Mäntsälässä. Vihan kanssa minun mielipiteilläni ei ole mintään tekemistä totean vain historian tosiasiat. Mitä tulee sitten Mariniin ja hänen hallitukseensa niin kitkeriä kommentteja suoltavat unohtavat kokonaan ympäristön, jonka keskellä hallitus joutui toimimaan: kansainvälisen talouskriisin ja korona- pandemian, joista hallituksen piti luovia Suomi ylös ja teki sen onnistuneesti.
Tuossa tilanteessa velkaantumista ei voinut vältää, kun tärkeintä oli saada Suomi jälleen nousuun. Muistelen, että toimenpiteille oli laaja parlamentaarinen tuki vaikka Purra samaan aikaan kirjoitteli vielä rasistisia blokejaan maahanmuuttajista ja kaupungilla kuljeksivista mustista säkeistä.
Nyt hän on pakon edessä pyytänyt silloisia puheitaan ja kirjoituksiaan anteeksi aivan kuin hän sillä puhdistuisi risistisista mielipiteistään. Kokoomus on nyt lähtenyt
lähtenyt samaan kelkkaa äärioikeiston kanssa ja saanut jo havaita, että persut vie ja kokoomus vikisee.
Isänmaan ystävä
Eikö sama korona ja kansainvälinen talouskriisi
koskenutkaan Ruotsia tai Tanskaa ?
Miksi nuo maat eivät velkaantuneet ?
Demari koettaa taas muuttaa mustaa valkoiseksi,
kuten sosialisteilla on tapana.
Jos historiasta haluat jotain oppia, paras oppi
voisi olla se, ettei pyri tietoisesti jakamaan
Suomen kansaa oikein ja väärin ajatteleviin.
Miksi valheellisesti mustamaalata jatkuvasti ja
useammalla samansisältöisellä viestillä vaalit
voittaneita ja heitä äänestäneitä.
Haluatko tosiaan kärjistää yhteiskunta rauhaa,
jos näin on, mitään et oppinut punakapinasta.
Arvo ukki
Missä historiassa tämä on kotoisin Kristillistä liittoa? ei oo enää mutta KD löytyy, päivittäkää tietonne ja lopettakaa ”houriminen ”antakaa vastuullisille työrauha! Väärän tiedon levittäminen on häpeällistä?