Isä-Hanneksen vuosisata: Siirto etelään

Ankean loppuvuoden 1950 jälkeen alkoi Kelloselkä talven ja kevään aikana tyhjentyä rautatieläisistä, kun radanrakennustyöt oli saatu päätökseen. Isä- Hannekselle ei kuitenkaan siirtoa muualle kuulunut. Lopulta hän alkoi epäillä jääneensä pysyvästi tähän Itä-Lapin rajanpinnan pikkukylään. 20.5.1951 oli hänen 30-vuotispäivänsä eikä siirrosta ollut mitään tietoa. Tuosta ajasta sota oli varjostanut sotimalla ja sen seurauksilla hänen elämäänsä lähes 12 vuotta. Sodat eivät kuitenkaan sotimalla maailmalla loppuneet ja idän ja lännen välinen vastakkain asettelu vain korostui jo muutamassa vuodessa maailmansodan päättymisen  jälkeen.

Maaliskuussa 1948 olivat keskeiset länsivallat perustaneet Pohjois-Atlantin puolustusliiton (NATON) vastustamaan kommunismin nousua maailmalla. Se ei kuitenkaan pystynyt estämään Kiinan muuttumista Mao Tse-tungin johtamien kommunistien valtaan nousua ja Kiinan kansantasavallan syntyä 1.10.1949. Seuraava sota itä-Aasiassa oli aivan nurkan takana, kun sota Korean niemimaalla alkoi 25.6.1950 pohjoisen sotavoimien hyökkäyksellä etelään. Ihmiskunta ei ollut oppinut maailmansodasta yhtään mitään. Reilut kolme vuotta kestänyt sota ei kuitenkaan muuttanut juurikaan asetelmia Koreassa, mutta ilmeisesti pääasia olikin, että saatiin taas kerran sotia.

Pari päivää syntymäpäivänsä jälkeen hänelle vihdoinkin tuli helpottava siirtomääräys. Sen mukaan hänen piti olla reilun viikon päästä eli 1.6.1951 ilmoittautumassa Suolahden-Haapajärven rautatierakennuksen konttorissa Äänekoskella. Matkaan hän läksi aikaisin toukokuun viimeisen päivän aamuyöstä lakaisten lähtiessään vielä viisisenttiset lumet kotiportailta. Matka alkoi ensin linja-autolla Kemijärvelle, josta matka jatkui junakyydillä Rovaniemen ja Kemin kautta Ouluun. Oulusta hän matkasi yöjunalla kohden etelää ja Haapamäen ja Jyväskylän kautta Äänekoskelle, jonne Hannes saapui reilun vuorokauden reissun jälkeen kesäkuun ensimmäisen päivän aamupäivällä. Keskisessä Suomessa kesä oli jo pitkällä ja koivut täydessä vehreydessään.

Rautatierakennuksen konttorissa hänet otti vastaan entuudestaan tuttu insinööri, joka ensi töikseen tiedusteli työtapaturmassa murtuneen käden kuntoa olihan oikea käsi kirvesmihelle korvaamaton. Hannes vakuutti jo tulevansa käden kanssa toimeen vaikka alkuun oli pitänyt opetella käyttämään vain vasenta kättään, kun oikealla ei saanut edes kahvikuppia nostettua.  Insinööri totesi Saarijärvellä tarvittavan kirvesmiehiä, kun siellä parhaillaan rakennetaan rautatieläisten perheille asuntoja. Kyllä sieltä myöhemmin kesällä järjestyy sinunkin perheellesi asunto lupasi insinööri lopuksi.

Saarijärvelle oli lähdössä juuri sopivasti kuorma-auto ja sen lavalla Hannes pääsi uuteen työkohteeseensa. Ajomatkan aikana Hannes sai kuorman päältä esteettömästi ihastella avautuvia maisemia, jotka miellyttivät kovasti viime vuosina karuihin maisemiin tottuneen miehen silmää. Siinä hän totesi mielessään, että nyt tullaan sellaisille seuduille, joita hän oli kaivannut kaiken aikaa Karjalasta lähdön jälkeen. Tien oikealla puolella välkkyivät aika ajoin Pyhäjärven vedet ja pian vasemmalla Summasvesi kunnes tultiin Kukonhiekkaan ja Lumperoisen vesien äärelle. Siitä eteenpäin tie kiemurteli mäntyjä kasvavilla harjanteilla kohden Saarijärven kirkonkylää.

Hän ilmoittautui Saarijärvellä työmaan vastaavalle mestarille ja majoittui työmaalle rakennettuun yhteisparakkiin muiden eri ratatyömailta tulleiden radanrakentajien kanssa. Kaikilla oli perheet muualla, mutta se ei työn tekoa haitannut eikä myöskään vapaa-ajan viettoa. Työajan ja ruokailun jälkeen otettiin kunnon ettoset ja sitten heitettiin yömyöhään tikkaa tai markkaa. Kirvesmiehinä kaikilla oli millimetrin tarkat mitat käytössä ja niillä ratkottiin kiistat siitä kenen markka oli lähimpänä merkkitikkua. Yöt tahtoivat venähtää pelatessa varsin pitkälle ennen kuin maltattiin lopettaa ja lähteä yöpuulle.

Radanrakentajat olivat aina kuin lähisukulaiset keskenään. Me-henki oli heidän keskuudessaan luja, aina ensin olivat radanraklentajat ja sitten tulivat muut. Paikkakuntalaiset katselivat tulokkaita ja heidän touhujaan ihmeissään. Radanrakentajat olivat lähtöisin eri puolilta Suomea ja heidän tapansa, murre ja puheenaiheensa olivat paikkakuntalaisille outoja, mutta mitään skismoja ei heidän välillään syntynyt. Kenties sitten, kun paikkakunnalle tuli suuri joukko työllistämistöihin saattoi joitain levottomuuksia esiintyä, mutta vähällä niistäkin selvittiin.

Hanneksen perhe oli jäänyt Kelloselkään, jossa minä lopettelin Kelloselän koulussa kansakoulun toisen luokan, jonka jälkeen lähdettiin Kelloselästä isän vanhempien luokse Iisalmeen. Itse muistan sen haikeuden, jolla tuosta harmaasta mökistä läksin kohden tuntematonta. Olihan se ollut meidän perheen ensimmäinen kotimme, joka tarjosi turvallisen kasvuympäristön noissa sodan jälkeisissä karuissakin oloissa. Katsoin surullisena linja-auton ikkunasta mökkiä niin  kauan kuin se suinkin näkyi. Tuohon hetkeen päättyi itseasiassa meidän perheemme sotataival, kun siitä eteenpäin ei tarvinnut enään pelätä saksalaisten miinoituksia. Niin koki myös isäni hänen muistelmiensa merkintöjen mukaan.

Isä tuli Juhannuspyhiksi perheensä luokse Iisalmeen, jossa hän äidin kanssa suunnitteli perheen tulevaisuutta Saarijärvellä. Asunto siellä oli kyllä luvassa mutta ajankohta oli edelleen auki. Lomalta palatessaan Hannes tunsi itsensä sairaaksi ja työpäivän aamuna hänen kurkkunsa oli armottoman kipeä. Ei auttanut muu kuin mennä lääkärin vastaanotolle. Kunnan lääkärinä oli omanlaisensa persoona Antti Raippalinna, joka heti Hanneksen päästyä pitkän odottelun jälkeen vastaanotolle ensitöikseen karjaisi: Sieltähän tulee ilmetty kurkkumätäpotilas! Miksi ette tulleet aikaisemmin pytkimään sisälle, nythän te olette tartuttaneet kaikki vastaanotolla olleet kurkkumätään. Hannes ei saanut edes ääntä suustaan ulos niin kipeänä kurkku oli.

Lääkäri jatkoi tuohtuneena puhettaan: En minä rupea teitä täällä tutkimaan vaan kiireesti kulkutautisairaalaan. Samantien hän tilasi sairasauton paikalle ja sillä Hannes kuskattiin sairaallan. Sairaala oli saanut lakkautuspäätöksen, kun potilaita ei ollut. Nyt kun Hannes sinne kuskatiin oli hän sairaalan ainoa potilas ja kohtelu oli sen mukaista –  kuin piispaa pappilassa. Hänellä oli henkilökohtainen lääkäri ja hoitajat ja lääkitys alkoi heti. Hoito alkoikin purra nopeasti ja jo parin päivän päästä kurkkukipu hellitti ja 40 asteessa ollut kuume laski normaalille tasolle.

Heinäkuun alussa Suomessa pidettiin eduskuntavaalit ja kun Hannes kysyi mahdollisuutta osallistua vaaleihin vastasi lääkäri, että kyyllä hän voi äänestämään mennä. Ei hänellä ole mitään kurkkumätää ainoastaan tavallista ankarampi angina ja sekin on nyt parantunut. Siihen päättyi Hanneksen yksityinen sairaanhoito kulkutautisairaalan ainoana potilaana. Hanneksen sairaalareissu kuitenkin merkitsi sitä, että sairaala sai puolen vuoden aika lisän olemassaololleen.

Sairaalasta päästyään Hannes sai mestarilta ilmoituksen Linnankylältä vapautuvasta perheasunnosta lähes 10 km:n päästä kirkonkylältä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Elina-äiti tuli käymään Saarijärvellä ja yhteisesti he päättivät ottaa tarjotun asunnon  vastaan. Samantien he päättivät myös lähteä hakemaan perheen tavarat Kelloselästä. Siinä he vielä kerran jättivät haikeat jäähyväiset perheen ensimmäiselle kodille, jossa oli syntynyt heidän toinen lapsensa Auli-tytär. Niin matkasi perheen vähäinen omaisuus rautatievaunussa heidän kanssaan Keski-Suomeen. Heidän tavaranhakumatkansa aikana olivat suunnitelmat muuttuneet ja he saivat aluksi väliaikaisen asunnon Lumperoisen harjualueelta kolmen perheen parakista sen keskiasunnosta.

Elokuun puolivälissä perhe pääsi taas yhteen ja minä ehdin hyvin aloittamaan syyskuun alussa koulun käyntini Saarijärven kansakoulun kolmannella luokalla. Kerran vielä jouduimme muutaamaan, kun meille järjestyi pysyvä asunto Lumperoisen ja Pajulammen välisen harjanteen laelta niin ikään kolmen perheen parakista sen keskimmäisestä huoneen ja keittiön asunnosta. Niin oli saanut lähes viisikuukautinen muutto-operaatio onnistuneen päätökseen ja perhe-elämä päässyt täysillä käyntiin uudessa ympäristössä. Minä olin muutosta erityisen hyvilläni sillä Saarijärvellä minulla oli runsain mitoin kavereita. Tulevaisuus näytti todella hyvätä.

 

 

 

 

Jätä kommentti

*