Isä-Hanneksen vuosisata: Sotatie II Jatkosodan hyökkäysvaihe

Sotilas Rajasärkkä komppaniansa portailla Kontiolahdessa ennen sodan alkua

Jo talvisodassa sotakokemusta saaneet nuorukaiset kutsuttiin armeijaan sotataitoja oppimaan keväällä 1941. Hanneksellekin oli tarjottu talvisodan päättyessä mahdollisuutta jäädä armeijaan, mutta siviilielämä houkutti nuorta miestä enemmän, nyt oli armeija kuitenkin edessä eikä enään vaihtoehtoja tarjottu. Huhtikuun 1. päivänä hänen piti monien muiden ikäistensä nuorukaisten tapaan lähteä kohden palveluspaikkaansa, joka hänen tapauksessaan oli Kontiolahti Joensuun lähellä. Siellä uudet alokkaat ilmoittautuivat palvelukseen tiistaina 2.4.1941.

Seurasi rankka alokasaika, josta osan Hannes oli umpisuolen puhkeamisen vuoksi sairaalassa ja sai sen päälle vielä pariviikkoisen toipumisloman, jona aikana sotilaallinen tilanne eskaloitui niin, että Kontiolahden varuskunnan sotilaat oli siirretty asemiin maastoon itärajan tuntumaan. Hanneksen yksikkö oli Tuntemattoman sotilaan JR 8:n sisaryksikkö JR 9 ja sen ensimmäisen pataljoonan konekiväärikomppania ja sotilasarvoa oli nyt sotamies. Saksa oli hyökännyt 22.6.1941 Neuvostoliittoon ja Hitler oli julistanut samana aamuna radiopuheessaan mm. että liitossa suomalaisten toveriensa kanssa Saksan divisioonat suojelevat Suomen aluetta. Kolme päivää myöhemmin neuvostoliiton ilmavoimat suorittavat massiiviset ilmapommitukset 19:ään asutuskeskukseen ja 26.6. presidentti Risto Ryti ilmoitti radiopuheessaan Suomen kansalle maan joutuneen uudelleen sotaan. Niin alkoi 80 vuotta takaperin Jatkosota, jolla Suomi tavoitteli ainakin julkisesti lähinnä Talvisodassa menetettyjen alueiden takaisinvaltausta.

Puolustusvoimain ylipäällikkö Mannerheim julkaisi kuitenkin ns. ”Miekantuppipäiväkäskynsä 10.7.1941, jossa hän määritteli sodan tavoitteet paljon laajemmiksi. Samana päivänä ylittävät Karjalan armeijan joukot valtakunnan rajan saaden nopeasti läpimurron Korpiselässä. Sieltä eversti Ruben Laguksen johtamat joukot etenivät parissa viikossa Jänisjärven itäpuolitse Laatokan rantaan ja sitä seuraten aina Tuulosjoelle saakka. JR 9 hyökkäsi rajan yli Pälkjärven kohdalta 11.7. ja eteni sen jälkeen Jänisjärven länsipuolitse kohden Laatokkaa ja sen luoteisrantaa Kirjavalahtea. Ensimmäiseen todelliseen tulikasteeseensa Hanneksen yksikkö joutui Jänisjärven lounaisrannan tuntumassa Alalammen maastossa aluetta hallitsevalla Immosen mäen rinteessä, jossa hyvin sijoittuneet vihollisjoukot yllättivät täydellisesti suomalaiset hyökkäysjoukot iltamyöhällä 15.7.

Taistelu oli pitkään kovin yksipuolista, kun suomalaiset eivät voineet kovassa tulituksessa edetä eikä maastossa ollut juurikaan suojautumispaikkoja. Hanneksen vieressä sattui olemaan maatunut matala saraoja, jonka pohjalle hän heittäytyi ja sai juuri sen verran tulisuojaa, että luodit pyyhkivät hänen ylitseen. Hyökkäyksen kärkenä edenneen I pataljoonan komentaja kapteeni Marttinen kuoli jo taistelun alkuvaiheessa ja kaikkiaan suomalaisten menetykset taistelussa olivat kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina 302 miestä. Vasta oman tykistön voimakas tuli sai aikaan läpimurron tuolle harjanteelle. Siitä hyökkäys jatkui heinäkuun lopulla Laatokan rantaan. Siellä rantatiellä konekivääriryhmä, jossa Hannes on mukana, tuhosi pakenevan vihollisen kolonnan täydellisesti yhtenä osana Kirjavanlahden taisteluja.

Pariviikkoisen piirityksen jälkeen suomalaiset saivat puhdistetuksi Laatokan pohjoispuoliset alueet ja vallattua Sortavalan 15.8. Joukot siirrettiin itään jatkamaan etenemistä vanhalle rajalle ja Mannerheimin suunnitelman mukaan aina Syvärille ja Ääniselle asti. Vanha raja oli ylitetty jo 25.7., mutta silloin ylipäällikkö pysäytti etenemisen ja vasta 27.8. antoi Mannerheim käskyn jatkaa hyökkäystä eteenpäin kohden itää, Syväriä ja Petroskoita. Sitä ennen olivat suomalaiset valloittaneet käytännössä myös Karjalan kannaksen. Viipuri tosin saatiin vallatuksi takaisin pitkällisen saarrostustaistelun jälkeen vasta 29.8. ja sen merkiksi Viipurin linnan torniin nostettiin Suomen lippu klo 17.35. Vanha raja Kannaksella saavutettiin 1.9. ja rajan oikaisuja lukuun ottamatta hyökkäys pysäytettiin ennen Leningradin esikaupunkialueita.

Hanneksen yksikkö JR 9 eteni vanhan rajan yli reittiä Kolatselkä – Vieljärvi –  Niiniselkä – Kaskana – Tarsepoli lähellä Muurmannin rataa. Pitkällisten taisteluiden ja korpimarssien jälkeen Tarsepoliin saavuttiin 21.9. ja siellä I pataljoonan konekiväärikomppania sai uudeksi päällikökseen Kollaan sankarin ja Marokon kauhuna tunnetun kapteeni Aarne Juutilaisen. Hannes siirrettiin samassa yhteydessä lähetiksi päällikön lähettiryhmään, josta alkoi lähes koko hyökkäysvaiheen kestänyt käskysuhde. Tarsepolista pohjoiseen sijaitsi Muurmanninradalla Latvan vahvasti miehitetty asema, jonka hallinnasta käytiin raskasta taistelua 21. – 27.9. päättyen lopulta suomalaisten ja JR 9:n voitoksi. Voiton hinta oli kuitenkin erittäin raskas sillä JR 9:n tappiot olivat kaikkiaan 234 vahvuudesta poistunutta miestä joko kaatuneina, haavoittuneina tai kadonneina.

Etelämpänä suomalaiset olivat päässeet jo Syvärille 8.9. ja nyt Latvan valtauksen jälkeen edettiin myös Syvärin pohjoispuolella ylävirtaan päin edeten ensin Äänisen rantatielle Petäjäselkään ja lähtien sieltä rantatien suunnassa kohden etelää Syvärin suussa olevaa Voznesenjan kauppalaa. Kapteeni Aarne Juutilainen konekiväärikomppanian päällikkö ratsasti Bijou-ratsullaan uljaana komppaniansa edessä ja lähettiryhmä polki Juutilaisen jostain heille hankkimilla polkupyörillä perässä.

Suomalaisjoukot valtasivat 1.10. Petroskoin, jonka nimi muutettiin samantien Äänislinnaksi. Samoihin aikoihin alkoivat valmistelut Syvärin ylittämiseksi Voznesenjasta luoteeseen joen yläjuoksulla. Ylimeno onnistui vasta kolmannella kerralla, kun väsyneet miehet eivät olleet halukkaita uhkayritykseen. Aluksi kaksi kertaa yöaikaan suunnitellun ylityksen peruunnuttua toteutettiin se valoisaan aikaan 6.10. voimakkaan tykistötulen ja savuverhon suojassa alkaen  kello 14.00.

Juutilainen kysyi komppaniansa miehiltä ketkä olivat vapaaehtoisia menemään konekiväärin kanssa ylimenoveneiden keulaan. Riittävästi vapaaehtoisia löytyi ja niin ensimmäisenä meni onnistuneesti yli I pataljoona, jonka jokaisen syöksyveneen keulaan oli asennettu konekivääri Kauhun komppniasta. Hannes oli kk-miehenä kolmannessa veneessä, jossa yksi miehistä haavoittui keskellä vuolasta virtaa ja vene käännettiin takasin lähtörannalle. Hänet saatiin lääkintämiesten hoiviin ja ylimenoon lähdettiin uudelleen. Tällä kertaa ylimeno onnistui ja muutaman minuuttin kuluttua he olivat jo Syvärin vastarannalla, josta ei juurikaan vastarintaa esiintynyt. Joukot suunnattiin joen takana Voznesenjan valtaukseen. Se toteutui puolustajien sitkeästä vastarinnasta huolimatta vielä saman vuorokauden aikana.

Sitten hyökkäystä jatkettiin Syvärin eteläpuolella saavuttaen 10.10. mennessä Ostan kylän länsipuolella tason, jolle muodostui asemasodan rintamalinja seuraaviksi sotavuosiksi. Lännenpänä käytiin vielä kiivaita taisteluita koko loppuvuoden 1941 Goran kylän alueella. Sinne päättyi myös Hanneksen hyökkäysvaiheen sotatie vakavaan haavoittumiseen. Tuon taistelujakson aikana osoitti Marokon kauhu inhimillisiäkin piirteitään. Eräässä vaiheessa, kun ruokaa ei oltu saatu aikoihin ja marssittiin lumisessa maastossa äärettömässä väsymystilassa Kauhun ollessa liikkeellä ratsunsa selässä kuuli Hannes viereltään Kauhun kysymyksen: ”Rajasärkkä, oletteko väsynyt.” Hannes ei oikein tiennyt mitä pitäisi vastata arvaamattomalle esimiehelle, mutta vastasi kuitenkin rehellisesti: ”Kyllä olen herra kapteeni.”

Silloin kuului Kauhun taholta yllättävät sanat: ”Saatte tästä ratsun, nouskaa satulaan” ja jatkona vielä ohje: ”Ajakaa niin pitkälle, kun tulee vastaan silta. Sen ylitettyänne on vasemmalla hieman tiestä sivussa lämpimät korsut ja ruokaa. Sillalla on vartiomies, joka neuvoo tarkemmin. Nouskaahan satulaan hän jatkaa ja auttaa Hannesta takamuksesta työntäen nousemaan satulaan. Väsynyt sotilas oli nukahtanut hevosen satulaan ja jossakin vaiheessa hän putosi tielle. Tuntiessaan ratsastajansa pudonneen pysähtyi hyvin koulutettu hevonen odottamaan, että ratsastaja nousisi takaisin satulaan, mutta eihän hänellä ollut enään voimia satulaan nousuun. Niin matka jatkui kahden väsyneen kulkijan tallusteluna jalan eteen päin, lopen väsynyt sotilas edellä laahustaen ja Kauhun sotahevonen perässä seuraten.

Vain vaivoi pääsi Hannes perille tavoitteeseen ja vaipui lämpimään korsuun päästyään syvään uneen korsun kovalle laverille jaksamatta nälästään huolimatta edes syödä. Seuraavana aamuna miehiä ei tahtonut saada millään hereille, mutta korsuun tuotu lämmin hernekeitto kummasti piristi väsyneiden miesten mieltä ja kuntoa. Joulun jälkeen Hannes siirrettiin pois Kauhun komentoryhmästä takaisin konekivääriryhmään. Siinä ominaisuudessa hän joutui konekivääriasemaan keskelle Goran läheisen suon saareketta. Pian asemassa saatiin tuntuma mitä tuleman piti. Vihollinen läksi uraata huutaen syöksymään suon yli tulivalmistelulla hyökkäystä tehostaen. Konekiväärillä heitä oli vain kaksi miestä ampuja ja Hannes ammusvöitä syöttämässä.

He saivat tulellaan hyökkäyksen pysähtymään, mutta syntyneen rauhallisemman hetken aikana he huomasivat, että konekivääriin oli jäljellä enään vain yksi ammusvyö eikä sillä enään pystyttäisi uutta hyökkäysaaltoa torjumaan. Kaverin kanssa pohtien he päättivät, että Hannes lähtee hakemaan uusia ammusvöitä takamaastosta. Suon takametsässä pienen kumpareen suojassa oli huoltoteltta, jossa oli silloin paikalla kaksi Jehovan todistaja nuorukaista. He olivat palveluksessa aseettomina, tekivät kaikenlaisia huoltotöitä ja pitivät nyt huolta teltasta. Valmiita ammusvöitä ei teltassa kuitenkaan ollut ja Hannes ryhtyi täyttämään vöitä panoksilla, kun telttaan saapui luutnantti Keinonen, tuleva puolustusvoimain komentaja lämmittelemään.

Siinä samassa lähistöllä jysähti kranaatti ja Keinonen totesi teltan alueen joutuneen tulituksen kohteeksi, kun vihollinen oli kuullut vyön täytöstä kuuluneen ryskeen. Nyt pojat äkkiä ulos teltasta ja suojaan kauemmas sirpelesuojamonttuihin. Jehovan todistajat totesivat Jumalan kyllä suojelevan uskovaisiaan, jos se on hänen tahtonsa, eivätkä lähteneet ulos syöksyvän Keinosen perässä pois teltasta. Hanneskin rauhoittui ja jatkoi ammusvyön täyttöä kunnes seuraava kranaatti tuli aivan lähelle telttaa tehden teltan kattoon sirpaleiden aiheuttamia reikiä. Nyt päätti Hanneskin lähteä teltasta ja hän oli juuri teltan ovihupun alla, kun seuraava kranu räjähti suoraan teltassa.

Hannes haavoittui pahasti kranaatin sirpaleista eri puolelle kehoaan, mutta pystyi kuitenkin vaivoin raahautumaan polkua pitkin joukkosidontapaikalle, jossa voimat kertakaikkiaan loppuivat aivan hoitoteltan eteen. Siitä lääkintämiehet hänet löysivät lumihangessa makaamassa ja siirsivät hänet telttaan saamaan ensiapua. Hannes oli saanut sirpaleita päähänsä, selkäänsä ja oikeaan reiteensä. Haavat saivat siteet, jonka jälkeen hänet siirrettiin paareilla hevosrekeen ja matka sairaalaan alkoi. Ensimmäinen kohde oli Ruoppaojan kenttäsairaala, jossa lääkärit tarkastivat haavat tarkemmin. Selässä oli sirpaleen pää näkyvissä ja kuoletuspiikin ansiosta lääkäri kiskaisi pinseteillä sirpaleen pois haavasta. sieltä nousi seitsemän ja puolisenttinen sirpale, jonka läkäri epäili vioittaneen myös keuhkoja.

Matka kohden sisä-Suomea ja sotilassairaalaa alkoi ja Hanneksen hyökkäysvaiheen sotatie päättyi lopultakin Hämeenlinnaan Ahveniston keuhkotauti parantolaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Heidän kohtalonaan oli syntyä ja valmistautua sotaan. Hyvä ja ajatuksia herättävä lähihistorian kirjoitus.Toivottavasti nuoretkin lukevat.

  • Anssi Rajasärkkä

    Kiitos myönteisestä kommentistasi. Anssi

Jätä kommentti

*