Isä-Hanneksen vuosisata sotatie III asemasotaa Syvärin takana

Purolan konekivääripesäkkeellä joukkueenjohtaja ylikersanntti Niilo Happo ampujana ja korpraali Hannes Rajasärkkä syöttäjänä sotatyössään

Hanneksen osaalta hyökkäysvaiheen sotiminen oli päättynyt haavoittumiseen Goran taistelussa aivan vuoden 1941 lopulla. Siitä alkoi hänen osaltaan puolivuotinen saraala- ja toipumisjakso Hämeenlinnassa sotasairaalaksi muuttuneessa Ahveniston keuhkotautisaraalassa, jonne hänet tuotiin loppiaispäivän aamuna 1942. Aluksi poistetiin kranaatin sirpaleet eripuolilta kehoa, haavat lääkittiin ja sidottiin ja niin saatiin nuori mies kursituksi kokoon taisteluiden jäljiltä. Eräänä päivänä toi hoitaja Hannekselle hänen manttelinsa, jonka taskusta oli löytynyt nippu kirjoja. Niissä kaikissa oli keskellä sormen mentävä reikä. Se oli toiminut iskunvaimentajana sirpaleelle, joka oli lävistänyt kirjanipun ennen kuin pysähti tiukasti kiinni reisiluuhun.

Kyseessä oli puolenkymmentä kenttävirsikirjaa, jotka oli annettu Hannekselle vähän ennen haavoittumista jaettavaksi ryhmän miehille. Hannes oli kuitenkin unohtanut kirjat manttelin taskuun – onnekseen. Lääkäri tuli kädestä pitäen onnittelemaan Hannesta todeten: ”Olipa pojalla tuuria. Jos tuota kirjanippua ei olisi ollut iskunvaimentimena, niin  teillä ei olisi toista jalkaa sillä niin pahasti sirpale oli nytkin kiinni lonkkaluussa. Minä jo ihmettelinkin mistä sinne haavaan oli  niin paljon paperitörkyä kertynyt.” Siitä johtui myös Hannesta vaivannut kova kuume, joka alkoi heti laskea, kun haava oli saatu törystä puhtaaksi. Nuori mies toipuu vakavistakin vammoista yllättävän  nopeasti ensin sairaalassa ja sitten joillakin toipumislomilla kevään 1942 aikana.

Toukokuun lopulla oli edessä kuitenkin paluu rintamalle ja entiseen yksikköön JR 9:n 1.pataljoonan konkiväärikomppaniaan. JR 9:n osalta hyökkäys-vaihe oli päättynyt pian Hanneksen haavoittumisen jälkeen tammikuun alussa 1942. Hyökkäysvaiheen sotatie niin rykmentin kuin koko Karjalan Armeijankin osalta oli ollut rankka ja miehistötappiot suuret. JR 9:n osalta kokonaistappiot olivat 2048 miestä. Toukokuussa Hanneksen palatessa sotatoimiin oli rykmentti asemissa Syvärin eteläpuolella Äänisestä lounaaseen Ostan aukeiden länsipuolella, josta rintamalinja kääntyi länteen. Seuraavana muutamia otteita Hanneksen muistelmista jatkosodan ajalta.

Konekivääkomppanian puolijoukkue oli asemissa Purolaksi ristimässään tukikohdassa, jossa se toimi koko asemasotavaiheen eli pari vuotta kesään 1944 saakka. Ensimmäinen kesä meni talven ja kevään taisteluiden jälkeen yllättävän rauhallisissa merkeissä. Samaan aikaan alkoi Saksan sotaonni taittua ja Neuvostoliiton  sitkeä vastarinta tehota. Se merkitsi sitä, että paine Suomen rintamalla väheni eikä pieniä kahakoita lukuunottamatta rintamalla juuri taisteluita esiintynyt. Niinpä rintamajoukot kehittivät itselleen viihdykkeeksi taistelutoimintaa iltojen hämärtyessä. Ensin kajahti yksittäinen laukaus konekivääripesäkkeeltä sitten siihen yhtyi aseiden kuoro rintamalohkon leveydeltä. Lopulta vihollinenkin yhtyi amuntaan, kun luuli suomalaisten aikovan hyökätä. Räiskettä kesti tunnin verran ja kun mitään ei tapahtunut hiljeni laukausten vaihto sillä erää.

Ilta illan jälkeen sama ralli toistui, mutta kaikki nämä taistelut olivat täysin verettömiä vaikka takalinjoilla oltiinkin varauduttu haavoittuneiden tuloon. Lopulta pataljoonan komentoporraskin huomasi pelin hengen ja kielsi ehdottomasti asiattoman ampumisen. Erään kerran  Purolan edessä olevalla murrokolla rytisi juuri, kun Hannes oli tulossa aamuyöllä vartion vaihtoon. Hannes tarttui konekiväärin kahvoihin ja suuntasi aseen rytinää kohden samalla, kun vuorosta vapautuva vartija teki kaiken varalta hälytyksen. Murrokosta nousi iso sarvipää uroshirvi juuri, kun Hannes suuntaa luotisuihkun sitä kohden. Hirvi kuolee murrokseen ei kenenkään maalle ja kiinnostus saaliista herää myös vastapuolella.

Siitä muodostuikin hankala tilanne, mutta suomalaiset eivät halunneet luopua saaliistaan ja vihollinen pidettiin aisoissa krh-keskityksillä. Suunnitelmana oli, että hirven lihat haetaan seuraavan yön hämärätunteina ja niin myös tapahtuikin. Lihat saattin omaan käyttöön ja tukikohdassa oli seuraavana päivänä kunnon hirvipeijaiset. Saaliinjaolle saapui miehiä aina huoltoporukkaa myöten ja tuloksena oli kova ripuliepidemia koko peijaisporukalle. Riulla oli tuolloin tungosta. Ilmeisesti kesähelle oli ehtinyt pilaamaan hirven raadon lihat nopeasti sillä sen ympärillä oli pörränyt laumoittain raatokärpäsiä lihoja noudettaessa.

Syyskuun 5. päivä koitti se päivä, jolloin Hannes sai käteensä vuorolomaan oikeuttavan lomalitteran lähes puolitoista vuotta palvelukseen astumisensa jälkeen. Tokihan hän oli tuosta ajasta ollut lähes puoli vuotta poissa rivistä haavoittumisensa jälkeen sairaalassa paikkailtavana ja sen jälkeen toipumis- lomalla, mutta kuitenkin se oli nuoren miehen elämässä todella pitkä aika kaukana omaisista ja tuttavista. Matka alkoi Vosnasenjasta Syväri nimisellä siipirataslaivalla Syväriä alavirtaan aikasin aamulla. Matkaa jatkettiin sitten Syvärin kaupungista junalla Äänislinnaan ja sieltä seuraavana aamuna matka jatkui kohden koti-Suomea. Suojärven asemalla Hannes kävi jututtamassa veturimiehiä tarjoten heille tupakoita. Hannes toivoi, että juna hiljentäisi vauhtiaan Alatun aseman seudulla, jolloin hän voisi hypätä pois kyydistä. Veturin kuljettaja oli myötämielinen pyyntöön ja kehoitti häntä siirtymään junan viimeiseen vaunuun. Niin myös tapahtui ja Hannes pääsi hyppäämään tuossa vaiheessa hitaasti liikkuvasta junasta Alatun asemalla, josta oli matkaa kotimökille vain kilometrin verran. Perhe oli palannut evakkomatkaltaan keväällä ja istuttanut maahan perunat ja kylvänyt peltoon viljaa uskoen, että kotiin saadaan myös jäädä.

Etulinjassa yksitoikkoinen vuorokausirytmi säilyi muuttumattomana ensin kaksi tuntia vartiota ja sen päälle vielä tunti kipinävartiossa korsussa. Pienen karbidituikun valossa kirjeitä kirjoiteltiin ja luettiin, pelattiin korttia tehtiin puhdetöitä ja lepäiltiin. Talvi tuli vuonna 1942 Syvärin taakse varhain ja aikanaan tuli sinäkin vuonna joulu. Siihen oli korsussa varauduttu jo hyvissä ajoin säästämällä annossokereista tarpeita kiljun tekoon ja pian pihisikin korsun nurkassa hellän huolenpidon kohteena kiljuastia. Esikunnasta oli tullut tieto, että jouluaattona jaetaan joukoille viina-annokset ja myös kehoitus järjestää rintama joulun tunnelmaa.

Haimme korsuumme pienen kuusen ja aattona kävi komppanian vääpeli jakamassa luvatut viina-annokset. Annos oli puolikas leikattua rommia neljään pekkaan. Sotilaspappi kävi pitämässä jouluhartauden ja myös komppanian päällikkö kävi korsussa tuoden terveiset myös ylipäälliköltä. Joukkue oli kuulema tehnyt hyvin tehtävänsä ja Mannerheim oli siitä kiitollinen. Kaikki korsussa olivat saaneet joulupaketin kelle kotoa, morsiamelta, tyttöystävältä tai tuntemattomalta lähettäjältä. Joka tapauksessa jouluaatossa oli tunnelmaa oli ruokaa, juomaa ja joulumieltä, joka kohosi sitä mukaa kun juomat vähenivät. Edellisen kerran viinaa oli saatu Mannerheimin syntymäpäivänä, kun hän täytti 75-vuotta 4. päivä kesäkuuta.

Jouluaamuna, kun uniset päät alkoivat kohoilla kysyi joukkueen johtaja, että kukahan on vartiossa. Korsussa olivat kaikki miehet paikalla eikä asemassa konkivääripesäkkeellä ollut ketään. Kuka oli viimeisenä vartiopaikalta poistunut ei selvinnyt eikä sitä kuulusteluin ryhdytty tutkimaankaan. Kun mitään ei ollut sattunut, oli kaikki hyvin. Laitettiin taas vartiovuorot pyörimään normaaliin tapaan. Suuren kiitoksen rauhallisesta joulusta voi antaa viholliselle, joka ei mitenkään häirinnyt suomalaisten joulun viettoa. Tuskinpa se oli kuitenkaan heidän hyväntahtoisuuttaa oli vain ollut jo hyvän aikaa menossa rauhallisempi vaihe asemasodan vihanpidossa.

Tammikuussa -43 saattiin yksikköön pari nuorta täydennysmiestä v. 1924 syntyneitä. Näytimme heille päiväsaikaan tukikohtaamme ja sen vartiopaikat. Koska he eivät ainakaan näyttäneet mitään pelkäämisen oireita päästimme heidät jo iltapäivällä mukaan vartiovuorokiertoon. Ensimmäiset yövuorot tulokkaille sattuivat puolenyön jälkeen täyden kuun valaistessa maastoa. Ensin menneen kaverin vartiovuoro oli loppumassa ja toinen oli tulossa vapauttamaan hänet. Juoksuhautaan tullessaan poika huomasi vartiopaikalla miehen hahmon turkki päällään. Kuun valossa hän kuvitteli vihollisen päässeen asemiin ja hän ampui hahmoa kohden hätäisen konepistoolisarjan, joka osoittautui kuolettavaksi. Saman tien hän juoksi takaisin korsuun ja suoritti hälytyksen. Paikalle tulleet totesivat turkkimiehen kuolleeksi ja vartiossa olleeksi nuorukaiseksi. Kukaan ei ollut tullut kertoneeksi nuorukaisille, että pesäkkeellä oli viholliselta sotasaaliina saatu pitkä susiturkki, jota vartiomiehet pitivät kylminä pakkasöinä yllään.

Tietenkin tapaus johti tutkimuksiin, mutta se todettiin tapaturmaksi. Se oli suuri järkytys nuorelle tulokkaalle ja aiheutti muutoksen vartiojärjestlyissä, joissa palattiin välillä unohduksissa olleeseen kahdan vartijan käytäntöön. Samoihin aikoihin korsuun saatiin myös radio ja tiedonsaanti niin Suomen kuin maailman tapahtumistakin lisääntyi olennaisesti. Radiosta kuunneltiin myös Moskovan Tiltun nimissä Neuvostoliiton lähettämää propagandaa, joka oli kuitenkin niin läpinäkyvää, ettei siihen uskonut kukaan. Lähinnä lähetyksiä kuunneltiin huumori mielessä. Kuitenkin niistä saatiin ensimmäsiä vihjeitä Saksan sotaonnen kääntymisestä.

Tärkeintä 1943 puolelle siirtymisessä oli kuitenkin kotilomien kierron alkaneen vetämään säännöllisesti neljän kuukauden välein. Tammikuun 20. päivä pääsi Hanneskin toiselle kotilomalleen, joka kuitenkin tyssäsi Suojärvelle tultaessa, kun sotapoliisi otti hänet huostaansa ja palautti takaisin pataljoonan komentopaikalle. Jokin salainen merkintä lomalitterasta puuttui ja hän sai pataljoonasta uudet lomapaperit ja kahden päivän pidennyksen lomaansa. Tästä lomasta Hannes ottikin sitten kaiken irti käymällä useita kertoja maistelemassa Sortavalan iloja. Kevään tullen Purolan korsussa alettiin taas säästämään sokeriannoksia uutta kiljulatinkia varten, joka valmistuikin sopivasti pääsiäisen aikaan. Lämmitettiin pääsiäissauna ja saunomisen päälle alettiin nauttimaan keitoksen tuotetta. Nyt sovittiin kuitenkin etukäteen, että selviä miehiä täytyy olla sen varran, ettei samanlaista töppäystä kuin joulun seutuun pääse tapahtumaan. Vartiovuorot on hoidettava kunnialla ja niin myös tapahtui.

Hannes ei ollut lainkaan ryyppymiehiä ja se kävi kongreettisesti toteen näissä juomingeissa. Hän kärsi karmeasta rapulasta ja oli täysin vetämättömissä useita päiviä jälkeen päinkin. Ei ollut ihme, että hänestä tuli loppuelämäkseen raitis mies. Kevään aikana päätettiin rakentaa uusi korsu sillä entisen olivat vallanneet luteiden armeijat. Aiemmin talvella korsun asukkaat olivat taistelleet niitä vastaan kaasuasein ja hetken ne olivatkin poissa potemassa kaasun aiheuttamia tappioitaan. Pian ne saivat kuitenkin rivinsä uudelleen kuntoon ja kävivät entistä innokaammin hyökkäykseen. Ei miesten auttanut muu kuin rakentaa itselleen uusi ainakin alkuun syöpäläisrmeijoista vapaa korsu. Muutamia viikkoja he saivat nauttia korsustaan ilman luteita, mutta kyllä ne saivat uudelleen joukkonsa kokoon eikä miehillä ollut keinoja sen sodan voittamiseen.

Etulinjassa heillä oli hetkellinen tosi sota, kun vihollinen pyrki yllätyksellä hyökkäämään toukokuun lopulla konekivääripesäkkelle. Vartiomiehen valppaus esti vihollisen aikeet ja vartiomies ja ensimmäisenä paikalle konepistoolin kanssa rynnännyt Hannes saivat komppanianpäälliköltä lupauksen kahden viikon kuntoutuslomasta. Sitä ennen Hannes ehti kuitenkin käydä kahden viikon kotilomalla. Sen jälkiseurauksena Hannes sai riesakseen ankaran kuumeisen angiinan ja komennuksen Ruoppaojan sairaalaan. Hannes sai kesällä ylennyksen ja korpraalin jämät olkapäälleen, mutta luvattu kuntoisuusloma vain viipyi. Kesällä heillä oli edessä uusi sota tällä kertaa asemiin pesiytyneitä rottalaumoja vastaan. Esikunnassa kesksivät oivan kannuistimen rottasotaan. Lomalle lähtijä sai lomaansa lisäpäiviä, kun toimitti nähtäväksi määrätyn määrän rotanhäntiä.

Syyskuun alussa oli Hanneksella taas kotiloman vuoro ja sieltä palatessaan hän sai kuulla, että hänet passitetaan samantien pitkään siirtyneelle kuntoisuuslomalle. Seuraavat lomat olivat tammikuussa ja kesäkuun alussa 1944. Viimeisimmäm loman ollessa lopuillaan aloitti Neuvostoliitto massiivisen suurhyökkäyksen Karjalan Kannaksella eikä se voinut tietää hyvää myöskään itä-Karjalassa oleville joukoille. Asemasotavaihe oli auttamatta ohi ja sen lomaltaan yksikköönsä palaava Hanneskin varsin hyvin tiesi. Velvollisuuden tunto pakotti nuoren miehen kuitenkin palaamaan Syvärin taakse Purolan lohkolle. Hänen yllätyksekseen Purolassa oli tunnelma hyvin rauhallnen aivan kuin sotaa ei olisi olemassakaan.

 

 

 

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Hanneksen sotatarinasta tuli mieleeni erään veteraanin puheesta lause jonka jäi lapsen mieleen, että siellä tuli tarve uskoa johonkin ja se auttoi, mutta hän ei maininnut mihin hän uskoi.

  • plokkariukki

    Anssin tarina isä-Hanneksen sodan tunnoista toi mieleen minun sotani Libanonin aroilla 80-luvulla. Vapaaehtoisena menin rauhaa turvaamaan 36-vuotiaana perheenisänä sotivien osapuolien joukkoon. Onneksi en haavoittunut, ”jallan” sain viinan otosta, en kiljun. Viina oli lähes ilmaista messissä, jonne sitä kuskattiin viikoittain kuorma-autolasti. ”Asemasodan” pitkäveteisyyttä ja juhlapäiviä piristettiin ryyppäämällä. Omaisia oli ikävä ja tarve päästä Suomi-lomille perhettä näkemään. Minun sotani oli ohi noin vuodessa, poikain sota Karjalan korvissa kesti monella viisikin vuotta. Mikä ihmisestä tekee sotahullun muun hulluuden lisäksi? Minusta karisi tuolla reissulla sodan ihannointi. Maatani puolustaisin jos olisi pakko, mutta ensin käyttäisin kaikki muut keinot ennenkuin aseen nostaisin toista ihmistä kohti.

  • Anssi Rajasärkkä

    Kiitos komentoijille hyvin Hanneksen muistelmien henkeen sopivista kirjoituksistanne. Anssi

Jätä kommentti

*