Venäjän ensimmäinen tsaari oli Iivana IV (1530-1584), joka sai lukuisista uudistuksistaan huolimatta lisänimen Julma, kun vainoharhaisena surmasi jopa oman poikansa, kun epäili tätä itsensä syrjäyttäjäksi. Hänet oli jo nimetty 3 vuotiaana Moskovan ruhtinaaksi, jossa asemassa hän oli vuodet 1533- 1547 ennen nimitystään tsaariksi vuonna 1547. Tsaarina hän toimi vuonna 1584 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Pian  Iivanan kuoleman jälkeen sammui koko Rurikin suku Venäjän johdosta. Seurauksena oli vuosikymmenien epävarmuuden aika kunnes valtaan nousivat Romanov-sukuiset hallitsijat. Heitä olivat Mikael I 1613-1645, Aleksei I 1645-1676 ja Fjedor III 1676-1682 kunnes valtaan nousi Venäjää voimakkaasti uudistanut ja länsimaistanut Pieteri Suuri 1682-1725. Hänen aikanaan Venäjästä tuli Eurooppalainen suurvalta.

Vaikka Pietari sai historiassa lisänimen Suuri niin oli hän suomalaisten kannalta annaissut paremminkin tuon Julma lisänimen. Hänen aikanaan käytiin pitkäkestoista Pohjan sotaa vuosina 1700-1721 Ruotsin ja Venäjän välillä ja siinä yhteydessä Suomen alue tuli Venäjän miehittämäksi vuosiksi 1713-1721. Ajanjakso tunnetaan Suomen historiassa nimellä Isoviha, jolloin venäläiset sotilaat ryöstivät säälimättömästi Suomen aluetta. Suurin yksittäinen siviili- väestöön kohdistunut tuhotyö tapahtui Hailuodossa 29.9.1714, kun kasakkajoukot tappoivat yhdessä yössä kirveillä noin 800 saaren asukasta. Sotatila päättyi Uudenkaupungin rauhaan v. 1921.

Noita viha-termillä kutsuttuja venäläisten Suomen alueelle kohdistamia hävitystoimia on vuosisatojen saatossa ollut useitakin. Ensimmäinen niistä tunnetaan historiassa nimellä Vanha viha vuosilta 1495-1497, jolloin hyökänneet venäläiset tuhosivat laajalti Savoa ja Hämettä kovalla kädellä. Tuohon jaksoon sisältyy Viipurin pamauksena tunnettu tapaus, jossa Viipurin linnan isäntä Knut Posse olisi säikäyttänyt venäläiset sotajoukot pois Viipurista räjäyttämällä yhden linnan torneista v. 1495. Sota ei tosin siihen loppunut, mutta säästyipä ainakin tuolloin Viipuri venäläismiehitykseltä ja tuhotöiltä.

Toinen viha oli nimeltään Pitkä viha ja 25 vuotinen sotajakso Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina 1570-1595. Se päättyi Täyssinän rauhaan, jossa Ruotsin  ja Venäjän välinen raja määriteltiin kulkemaan Karjalan kannakselta aina Varanginvuonoon saakka. Viimeisin viha oli Pikku viha vuosina 1742 – 1743,  jolloin venäläisten miehitys Suomen maaperällä oli Isovihaa inhimillisempää. Pikku viha päättyi Turun rauhaan, jossa Ruotsin ja Venäjän välinen raja siirtyi lännessä Kymijoelle saakka. Olipa Venäjän tuolloinen keisarinna Elisabet propaganda-mielessä tarjonnut ennen rauhanneuvotteluja Suomelle ensimmäisen kerran historiassa itsenäisyyttäkin.

Seuraava sota Ruotsin ja Venäjän välillä oli ns. Kustaa III sota vuosina 1788-1790, joka ei kuitenkaan muuttanut valta-asemia maiden välillä miksikään. Seuraava sota olikin sitten ratkaiseva Suomen sota vuosina 1808-1809, jolloin Venäjä valloitti koko Suomen alueen ja sen sotajoukot etenivät aina keski- Ruotsin Uumajaan saakka. Sota päättyi 17.9.1809 allekirjoitettuun Haminan rauhaan, jossa Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle koko Suomen alueen. Venäjän tsaari Aleksanteri I oli kutsunut Suomen säädyt valtiopäiville maaliskuussa 1809 sodan ollessa vielä käynnissä. Valtiopäivillä Aleksanteri antoi hallitsijavakuutuksensa 29.3.1809, jossa hän ilmoitti kohottavansa Suomen kansakuntana kansakuntien joukkoon tekemällä Suomesta Venäjään liitetyn autonomisen suuriruhtinaskunnan, jossa säilyisivät voimassa Ruotsin vallan aikaiset lait, uskonto ja erityisoikeudet.

Aleksanteri I seuranneet tsaarit noudattivat hänen antamaansa hallitsijavakuutusta, joten suomalaiset olivat kohtuullisen tyytyväisiä suuriruhtinaskunta asemaansa osana Venäjää lähes koko 1800-luvun. Vasta tsaari Nikolai II noustua valtaistuimelle 1894 alkoi tilanne muuttua, kun hänen aikanaan koko  Venäjällä alkoivat vähemmistökansoihin kohdistetut venäläistämistoimet. Suomessa korkein hallintovirkamies oli tsaarin nimittämä kenraalikuvernööri, johon virkaan tuli v. 1898 venäläinen kenraali Nikolai Bobrikov. Hänen aikanaan venäläistämistoimet saivat vauhtia, kun tsaarin v. 1899 antama helmikuun manifesti antoi hänelle vahvan selkänojan toimilleen.

Suomalaiset reagoivat manifestiin nopeasti keräämällä noin viikossa kansalaisadressiin eri puolilta Suomea yli 520.000 nimeä, mutta Nikolai II ei suostunut ottamaan adressia vastaan sitä viemään tulleelta lähetystöltä. Manifestin nojalla mm. lakkautettiin Suomen oman armeijan yksiköistä sen selkärankana olleet tarkk`ampujapataljoonat ja rakuunarykmentti ja Suomen postilaitos alistettiin postimanifestilla Venäjän hallinnolle. Suomessa Bobrikovin toimiin suhtauduttiin hyvin kielteisesti ja lopulta Eugen Schauman- niminen nurukainen surmasi hänet ampumalla 16.6.1904 Helsigissä Senaatintalon portaikossa.

Seuraava voiman osoitus venäläistämistoimia vastaan oli marraskuussa 1905 toteutettu Suomen totalisesti pysäyttämä suurlakko. Se pakoitti tsaarin antamaan marraskuun manifestin, jolla hallitsija kumosi kaikki edellisen manifestin Suomen aseman heikennykset ja palautti alkuperäisen autonomia aseman. Samassa yhteydessä Suomelle saatiin uusi vaalilaki ja valtiopäiväjärjestys v. 1906. Sen  tuloksena Suomen naiset saivat äänioikeuden ja myös vaalikelpoisuuden. Niinpä ensimmäisissä yleisissä ja yhtäläisissä eduskuntavaaleissa 1907 kansanedustuslaitokseen valittiin maailman ensimmäiset naisparlamentaarikot.

Lyhyeksi jääneen suojakauden jälkeen alkoi sortokausi uudelleen v. 1908, kun Venäjä pyrki merkittävästi kaventamaan Suomen autonomiaa. Pyrkimys katkesi Venäjän vallankumoukseen v. 1917, jota tilaisuutta Suomi käytti hyväkseen ja julistautui 6.12. itsenäiseksi. Itsenäisyys alkoi kuitenkin kivuliaasti, kun seuraavana talvena alkoi kansalaissota punakaartien saatua valvontaansa Etelä-Suomen ja valkoisten hallinnon siirryttyä sitä ennen Vaasaan. Sota kesti koko kevään 1918 ja päättyi punaisten täydelliseen tappioon Karjalan kannaksella 15.5.1918.

Surullinen historia ei sodan päättymiseen loppunut, kun vielä sodan päättymisen jälkeenkin lähinnä punaisia kuoli vankileireillä teloituksiin, sairauksiin ja nälkään tuhansittain. Knasalaissodassa ja sen jälkimainingeissa kuoli punaisia noin 27.000, valkoisia 5.200 ja muita lähinnä venäläisiä ja saksalaisia 4.400. Osasivat siis julmia olla suomalaisetkin toisilleen. Venäjän vallankumous oli tapahtumana varsin verinen ja sen seurauksena mm. surmattiin koko keisarillinen perhe 17.7.1918 Jekaterinburgissa.

Venäjä muuttui vallankumouksen myötä kommunistiseksi kansantasavallaksi, josta muodostui sittemmin Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto.      Vallankumouksen johtohahmo Vladimir Iljits Lenin kuoli 21.1.1924 ja hänen seuraajakseen kohosi Josif Stalin. Hänestä kehkeytyi varsinainen hirmu-hallitsija sopivaksi jatkoksi julmien iivanoiden listaan. Stalin toteutti 30-luvun puolivälissä laajoja puhdistuksia, joissa kuoli miljoonia eräiden arvioiden mukaan jopa kymmeniä miljoonia ihmistä. Stalin hallitsi Neuvostoliittoa aina vuoteen 1953 saakka, jolloin hän kuoli maaliskuun 5. päivänä 73 vuotiaana.

Seuraavan kerran neuvostojohtajat näyttivät veriset kyntensä, kun he tukahduttivat v.1956 Unkarin kansannousun ja v. 1968 Prahan keväänä tunnetun vapaamman ajanjakson Tsekkoslovakiassa panssarivoimin. Vihdoin v. 1991 syksyllä päättyi Neuvostoliiton omakin olemassaolo, kun Boris Jeltsin sai yliotteen vanhoillisista voimista ja yksi toisensa jälkeen entiset Neuvostotasavallat irtautuivat entisestä emämaastaan ja ilmoittivat perustaneensa sen tilalle Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY). Ainoat entiset neuvostotasavallat, jotka eivät IVYyn liittyneet olivat Georgia ja Balttian maat, jotka päättivät itsenäistyä suoraan ilman välivaiheita.

Boris Jeltsin luopui Venäjän johdosta oma-aloitteisesti toukokuussa 2000 ja nimesi seuraajakseen tuntemattoman Vladimir Putinin, joka oli taustaltaan KGB:n tiedustelu-upseeri ja viime vaiheessa pääministeri. Presidenttinä hän on luonut itselleen vahvan aseman ja se on mahdollistanut hänelle myös lukuiset sotilaalliset toimet mm. Krimin liittämisen Venäjään v. 2014 ja sotatoimien aloittamisen itä-Ukrainassa. Helmikuussa 2022 Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainaa vastaa, kun entinen sukulaiskansa muuttui yhdessä yössä fasistien johtamaksi viholliskansaksi.

Ukrainaan hyökkäys on näyttänyt Putinin todelliset tavoitteet ja toimintatavat, jotka eivät juurikaan eroa Iivana Julman toiminnasta. Venäjän asevoimat pommittavat surutta Ukrainan asutuskeskuksia välittämättä pätkääkään siviilien kärsimyksistä. Ukrainasta on joutunut pakenemaan miljoonia naisia ja lapsia naapurimaihin erityisesti Puolaan, josta heitä on ohjattu edelleen muihin länsimaihin ja mm. Suomeenkin tuhansia pakolaisia. Rajuista otteistaan huolimatta Venäjä ei ole onnistunut saavuttamaan ratkaisevia voittoja Ukrainan sitkeän puolustautumisen vuoksi. Putinin tavoitteena on ilmeisesti ollut päästä seuraavana voiton päivänä eli 9.toukokuuta julistamaan voittoa Ukrainasta mikä ei todellakaan näytä toteutuvan.