Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen …..

Rautatierakennuksen varastonhoitaja Hannes Rajasärkkä

Juho Kusti Paasikivi oli valittu toiselle kaudelleen selvin luvuin vuoden 1950 vaaleissa, joihin osallistui jo Urho Kekkonenkin maalaisliiton ehdokkaana jääden kuitenkin kolmanneksi häviten niukasti myös SKDL:n ehdokkaalle Mauno Pekkalalle. Mikään ei kuitenkaan estänyt Urho Kekkosen ”kuningastietä” kohden presidentiyttä. Poliitisen uran nousua ennakoivat 50-luvun viisi pääministeriyttä alkaen maaliskuusta 1950 ja päättyen hänen viidenteen hallitukseensa v.1956, jolloin hänet valittiin Suomen tasavallan 8. presidentiksi.

Opiskeluaikanaan hän oli aika radikaali oikeistolainen osallistuen mm. Haminassa punavankien teloitukseen ja 20-luvulla Akateemisen Karjalaseuran toimintaan ja sen SuurSuomi ajatelun levittämiseen. Talvisodan aikaan hän vastusti sodan päättänyttä rauhansopimusta, mutta jo jatkosodan aikana hän kannatti ns. rauhanoppositiota, jonka tavoitteena oli irroittaa Suomi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sodasta Neuvostoliittoa vastaan. Pikkuhiljaa hänen asennoitumisensa muuttui yhä myönteisemmäksi Neuvostoliittoa kohtaan, mikä vahvisti hänen asemaansa vuoden -56 presidenttipelissä. Näyttävästi vuoden 1956 alussa toteutettu Porkkalan vuokra-alueen palautus vahvisti edelleen tuolloin pääminsterinä olleen Kekkosen asemaa.

Presidentin valitsijamiesvaaleja edelsi suomalaisittain melkoisen värikäs kamppanja Kekkosta vastaan ja lopullisesta vaalista tulikin ennätyksellisen tiukka. Valitsijamiesvaalissa eniten ääniä saivat Kekkonen 88, Demareiden Fagerholm 72, Kokoomuksen Tuomioja ja SKDL:n Kilpi 56 valitsijamiestä. Kaikkiaanhan valitsijamiesvaalissa valittiin 300 presidentin valitsijamiestä. Varsinaisessa vaalissa, jonka siis suorittivat valitut valitsijamiehet, ensimmäisellä kierroksella kukin valitsijamies äänesti edustamaansa ehdokasta. Toisella kierroksella karsittiin niin, että jatkoon pääsivät vain kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta.

Siinä vaiheessa oli todellinen poliittisen pelin paikka, kun yritettiin ennakoida ketkä kaksi ehdokasta pääsisivät mukaan lopulliseen kolmanteen äänestykseen. Niinpä toiselle kierrokselle kokoomus nosti ”mustana hevosena” tuolloin jo 85 vuotiaan istuvan presidentin J K Paasikiven torjumaan Fagerholmin mahdollisuuksia tulla valituksi presidentiksi. Toisessa äänestyksessä Paasikivi jäi kuitenkin kolmanneksi 84 äänellä, Fagerholmin saadessa 114 ääntä ja Kekkosen 102 ääntä. Niinpä kolmas kierros järjestettiin Fagerholmin ja Kekkosen välillä. Kekkonen itse luki pääminsterin ominaisuudessa vaalin tuolosta luetellen lähes monotoonisella äänellä vaalilapuista nimet suorassa radio-ohjelmassa. Kaikki seurasivat tukkimiehen kirjanpitoa tehden jännittynienä nimien luikumäärän kehitystä: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen …. , kun Kekkonen luki 151. kerran vaalilipusta nimensä kohahti koko salillinen valitsijamiehiä. Urho Kekkonen oli voittanut vaalin pienimmällä mahdollisella erolla eli kahdella äänellä. Tasapeli olisikin merkinnyt vaalin ratkeamista arvalla.

Vaikka pojannaskali olinkin, seurasin kuitenkin suurella mielenkiinnolla maailman menoa siinä sivussa mitä harrastuksilta ja koulun käynniltä ehdin. Kauko-idässä käytiin veristä Korean sotaa, joka yllättävästi aktivoi maailmantaloutta ja siinä ohessa myös Suomen taloutta. Keski-Suomen halki rakennettiin rautatietä, joka valmistui Saarijärvelle asti v. 1954 ensimmäisen ”lättähattu”-junan tullessa Saarijärven asemalle syyskuussa 1954. Olin aloittanut oppikoulun jumppaamisen syyskuun alusta 1953 varsin vaihtelevalla menestyksellä ja jäänyt jopa kertaalleen luokallenikin, mutta se oli vain pieni hidaste aktiivisen pojan elämässä.

Kekkosen mollaamisessa kunnostautui erityisesti Hesarin pilapiirtäjä Kari Suomalainen. Itse muistan lisäksi yhden radiohupailun, jossa kaukaisessa tulevaisuudessa oli löydetty joitain kirjoituksen pätkiä. Niistä vedettiin silloisten tutkijoiden toimesta johtopäätös, että Suomen aluetta hallitsi joskus 1950- luvulla koneiden dynastia Kone I:stä Kone V:een. Muuta kirjoitusten pätkistä ei sitten tuosta ajasta selvinnytkään. Seurasimme koulun puitteissakin presidentin vaalia ja varsinkin sen jälkeistä yleislakkoa suurella mielenkiinnolla.

Urho Kaleva Kekkonen aloitti presidenttikautensa 1.3.1956 ja samana päivänä alkoi myöskin valtakunnallinen yleislakko, joka kesti kaikkiaan 20 päivää. Lakon aikana keskusteltiin tiukasti myöskin oppilaiden kesken. Saarijärvellä meistä oli paljon maanviljelijöiden jälkipolvea ja toinen suuri ryhmä rautatieläisten jälkikasvua. Siitä sukeutui väistämättä kiivastakin keskustelua, jossa käsirysyltä kuitenkin vältytiin. Viljelijöiden ja karjatilallisten jälklikasvu uhosi, että he kaatavat ennemmin maidot maahan kuin myyvät maitoa eteenpäin. Ainakin meidän perheen maitohuolto kuitenkin pelasi koko lakkokauden ajan keskeytyksettä entiseen malliin suoraan maitotilalta maito noudettuna.

Isä oli luonnollisesti mukana lakko-organisaatiossa toimien ennemminkin tasapainottavana kuin vastakkain asettelua lietsovana osapuolena. Erään tapauksen muistan hyvin. Siinä karstulalainen linja-autoyrittäjä pyrki jatkamaan ajojaan lakonkin aikana rikkurutyövoimaa käyttäen. Isä soitti hänelle ja pitkällisen keskustelun jälkeen liikennöitsijä lopulta ilmoitti, etteivät hänen autonsa lähde enää lakon aikana liikkeelle. Yhtenä pakkasaamuna puolestaan yritti kaksi miestä saada linja-autoaan liikkeelle Saarijärven linja-autoasemalla. Konepelti oli ylhäällä ja miehet häärivät jakoavaimineen moottorin kimpussa, kun lakkovahdit saapuivat paikalle. Isä oli juuri ottamassa auton moottorin kimpussa häärivistä miehistä kuvaa, kun hän yks’kaks’ tunsi jotakin hujahtavan päänsä ohi. Toinen miehistä oli heittänyt jakoavaimen isää kohti ja vain tuurilla heitto ei osunut isääni. Silloin oli syntyä tilanteesta tappelu, ja tällä kertaa isä sai tyynnytellä lakkolaisia, etteivät nämä käyneet automiehien kimppuun. Tilanteesta kuitenkin selvittiin pelkällä sanasodalla, mutta linja-auto jäi paikoilleen. Rikkuriajoa ei sillä suoritettu.

Yleislakko päättyi 20.3.1956 työnantajien hyväksyttyä lakkolaisten vaatimuksen 12 mk:n palkankorotuksesta. Palkankorotus kuitenkin suli melko nopeasti korkean inflaation vuoksi ja ennen lakkoa ollut ostovoiman taso saavutettiin vasta useiden vuosien jälkeen 1960-luvun puolella. Kenties lakon suurimmaksi vaikutukseksi tulikin sosialidemokraattisen puolueen hajaannus, joka johti lopulta v. 1959 vähemmistöön jääneiden vasemmistodemareiden perustamaan erilliseen puolueeseen eli Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattiseen liittoon (TPSL). Hajaanus riepotteli myös ammatillista keskusjärjestöä SAK:ta ja työväen urheiluliittoa TUL:a. Eheytyminen tapahtui lopullisesti vasta 1970-luvun puolella.

Kekkosen presidenttikauden alku oli monessa suhteessa epävakaata aikaa. Puolueriidoistakin johtuen hallitukset olivat lyhytikäisiä ja useissa hallituksissa oli paljon virkamiehiä, josta johtuen niitä myös nimitettiin virkamieshallituksisksi. Riitaisuuksista johtuen poliittisia hallituksia ei yksinkertaisesti saatu muodostettua. Paikallisella tasolla ristiriidat näkyivät vähemmän. Matkustajaliikenne Saarijärvelle alkoi uutta rataa pitkin 1.12.1956, mutta juhlalliset rataosan avajaiset pidetttiin vasta 24.8.1957. Silloin Saarijärven asemalle höyrysi aito veturin vetämä juhlajuna mukanaan presidentti Urho Kekkonen ja VR:n pääjohtaja Erkki Aalto.

Isä-Hannes oli tullut VR:n palvelukseen ammattikirvesmiehenä, mutta melko pian Saarijärvelle muuton jälkeen vastaava mestari Konsta Saario siirsi hänet rakennustyömaan Saarijärvellä olevan varaston hoitajaksi. Viimeisenä kirvesmiestyönään Hannes rakensi rautatierakennustyömaan herrojen perheille vieläkin pystyssä olevan hirsisaunan. Taisipa hän vielä rakentaa itselleen lautarakenteisen kopin varastonsa konttoriksi, mutta sen jälkeen hänen uransa jatkui eläkkeelle jääntiin saakka aluksi varastonhoitajana Saarijärvellä ja myöhemmin varastomestarina VR:n Kuopion ja Pieksämäen päävarastoilla.

Vapaa-ajan harrastuksena oli alkuvuosista lähtien lentopallo, jossa paikallinen TUL:n seura Saarijärven Ponsi nousi intomielisen ohjaajansa Tauno Laineen ja meidän rautatieläisten jälkipolven ansiosta ihan hyvälle maakunnalliselle tasolle. Minä olin myös täysillä mukana vaikka olinkin hieman liian lyhyt tosi peleihin. Sitä myöten tekniikkani ja ketteryyteni kehittyi hyvälle tasolle, joten vastasin nykyterminologian mukaan lähinnä liberopelaajan ominaisuuksia. Innostus lentopalloharrastuksesta ei ainakaan parantanut minun koulumenestystäni, mutta jotenkin siinäkin kuitenkin mukana sinnittelin.

Niin oli täyttynyt Suomen 40-vuotinen ja omani 15-vuotinen historia tulevaisuuden suhteen hieman epävarmoissa merkeissä.

 

 

 

 

Jätä kommentti

*