Kesäajasta normaaliaikaan

Taas kerran on edessä valtaisa kelloaikojen siirtely rumba, kun sunnuntaita vasten yöllä siirrytään kesäajasta muutosrumbassa muka normaaliaikaan ja sama runba on edessä taas viiden kuukauden päästä vain päinvastaiseen suuntaan. Maapallohan on jaettu 24:ään aikavyöhykkeeseen niin, että kunkin aikavyöhykkeen leveys on 15 astetta. Kesäaikaan siirryttäessä siirrytään käyttämään itäpuolella olevan aikavyöhykkeen aikaa ja niin saadaan iltaan valoisuuta tuntia pidemmäksi aikaa. Sillä ei nyt ainakaan Suomessa ole mitään merkitystä, kun meillä on luonnostaankin valoisat kesäillat ja yöt. Kesäajan käyttöä on perusteltu nimenomaan energian säästöillä, mikä on kuitenkin monissa tutkimuksissa todettu olemattomaksi.

Sen sijaan ajan siirtely aiheuttaa siirtelystä aiheutuvan käytännön riesan lisäksi myös ihan suoranaisia terveydellisiä ongelmia ihmisten biologisen rytmin häiriintymisen vuoksi. Onpa siitä tutkituksi todettu aiheutuvan suoranaisia lukuisia ennenaikaisia kuolemantapauksia varsinkin varsinkin vanhuksille tai valmiiksi sairaille ihmisille unirytmin häiryyntymisen vuoksi. Pieni riesa ei myöskään ole aikataulujen muuttaminen ja muuttuminen varsinkin, kun kaikki maat eivät ole muutosrumbassa mukana.

Euroopassa kesäaika otettiin pysyvään käyttöön laajasti vuonna 1980 ja Suomessa vuotta myöhemmin. Onpa kesäaikafarsista säädetty oikein EU-direktiivikin vuonna 2002. Kaiken muun älyttömyyden lisäksi kesäaika kestää 7 kuukautta mutta ns. normaaliaika vain 5 kuukautta. Eikö silloin olisi järkevintä siirtyä käyttämään tuota epänormaalia kesäaikaa ympärivuotisesti niin päästäisiin irti mokomasta kelloaikojen siirtelystä. Siinä yhteydessä voisivat Suomi ja kenties myös Balttian maat jäädä käyttämään keski-Euroopan aikaa, koska yhteydet läntiseen Eurooppaan ovat kaikille näille maille elintärkeät. Tuo siirtyminen kävisi luontevasti ensi keväänä silloin, kun muut maat siirtyvät kesäaikaan niin Suomessa ja Balttiassa jäätäisiin noudattamaan normaaliaikaa, johon aikavyöhykeeseen keski-Euroopan maat siirtyisivät oman kesäaikansa myöten. Ensi syksynä sitten kaikki muut maat jättäisivät kelloaikojen siirtelyt sikseen ja ryhtyisivät noudattamaan läpi vuoden kesäaikansa mukaista aikavyöhykeaikaa.

Eiköhän tässä ole aineksia kansalaisaloitteen tekoon, jos joku, jolla on aloitteenteko hallussa, lähtee hanketta toteuttamaan olen itse valmis allekirjoittamaan aloitteen ensimmäisten joukosa. Ellei muu auta niin voisimmehan ryhtyä ensi keväänä kellokapinaan ja pysyisimme yhteisellä päätöksellä normaaliajassa. Eihän  se tietenkään helppoa olisi, mutta mitäpä sitä ei teksi kanssaihmisten pelastamaksi älyttömiltä määräyksiltä. Nouskaamme siis barrikaadeille toivoo kelloaikojen iänikuisiin siirtelyihin perusteellisesti kyllästynyt bloggaaja Anssi.