Vanhan sanonnan mukaan kukapa se kissan hännän nostaisi ellei kissa itse. Olen nyt itse joutunut tilanteeseen, jossa minun on itse nostettava virtuaalista häntääni minusta täysin toimintaani tuntemattoman henkilön taholta heitettyä väheksyvää väittämää vastaan. Siinä kyseinen henkilö väittää, etteivät minun ansioni ole riittäneet minkäänlaisiin huomionosoituksiin. Ei silti, että olisin jotenkin huomion kipeä, mutta jos on yhtäjaksoisesti palvellut julkista sektoria 60 vuotta ja tunnen saaneeni merkittävääkin aikaan niin kyllähän moiset väittämät kieltämättä vähän kirpaisevat.

Katson oikeudekseni puolustautua vähättelevää mielipidettä vastaan tuomalla esiin virkamiesurani saavutuksia. Aloitin virkaurani 20.05.1963 pian armeijasta vapauduttuani vänrikin suuressa sotilasarvossa toukokuun alussa. Ensimmäinen työnimikkeeni VR:llä oli VR:n lyhenteitä käyttäen suorastaan riemastuttava vtylimtilaptapl eli ei oikeastaan paljon mitään. Selkosuomella tuo nimike on seuraava: virkaa tekevä ylimääräinen tilapäinen toimistoapulainen. Siitä minun virkaurani julkisella sektorilla kuitenkin urkeni, aluksi VR:n Kuopion päävarastossa ja sen jälkeen Pieksämäellä, kun päävirasto siirrettiin Kuopiosta sinne.

Urani jatkui sitten kutsulla Rautatiehallitukseen Helsinkiin 01.05.1970, kun olin menestynyt hyvin aiemmin talvella Helsingissä pidetyissä soveltuvuustesteissä. Tehtävänäni oli luoda VR:lle tietojärjestelmäpohjainen hankkijarekisteri ja ylläpitää sitä erillisessä materiaalitalouden suunnittelun ja valvonnan työryhmässä. Rekisteri yhteystietoineen on saamani tiedon mukaan hieman eri nimellä edelleenkin VR:llä käytössä. Vanhimman lapsemme lähestyessä kouluikää päätimme hakeutua pois Helsingin vilkasliikenteisestä keskustasta Runeberginkadulta, josta kouluun meno olisi vaatinut kaden erityisen vilkkaan kadun Runeberginkadun ja Mechelininkadun ylittämisen ja kouluna olisi ollut Taivallahden koulu.

Parahiksi sattui Pieksämäellä vapautumaan kiinteistöjen isännöitsijän virka, johon minut valittiin ja otin viran vastaan 01.02.1974 alkaen. Omaa hölmöyttäni otin siihen lisätehtäviksi sivutoimiset hankintapäällikön ja varastonpäällikön tehtävät, jotka johtivat työmäärän suhteettomaan kasvuun. Toinen hölmöys oli lähteminen mukaan kunnallispolitiikkaan, joka hölmöys paljastui erityisesti sitten, kun kaupunki muuttui työväenenemmistöisestä porvarienemmistöiseksi ja porvarit ottivat minut erityiseksi silmätikukseen. Viimeistään siinä vaiheessa käänsin katseeni Kuopioon, jonne olin mielinyt takaisin siitä lähtien, kun olimme muuttaneet pois Helsingistä.

Joidenkin hukkaan menneiden hakemusten jälkeen tärppäsi vihdoinkin kesällä 1982, kun minut valittiin Neulamäen uudelle asuntoalueelle perustetun yhtiön toimitusjohtajaksi. Neulamäen Kiinteistöhuolto Oy:n nimellä toimineen kunnallisomisteisen yhtiön tehtävänä oli hoitaa alueella keskitettyä kiintiestöhuoltoa. Varsin pian kävi ilmi, ettei yhtiön perustamiselle ollut täyttä poliittista yksituumaisuutta, kun siihen liittyi tontinvuokraehtoihin sisällytetty velvollisuus ostaa kiintiestöhuoltopalvelut Neulamäen Kiintiestöhuolto Oy:ltä. Niinhän siinä lopultakävi, että kaupunginvaltuusto päätti lopettaa yhtiön toiminnan selvitystila-menettelyllä. Samalla valtuusto päätti, että yhtiön kymmenhenkilökunta sijoitetaan töihin kaupungille ja kaupungin omistamiin yhtiöihin.

Osoituksena kaupungin päättäjien luottamuksen minuun säilyneen voidaan pitää sitä, että minut nimitettiin toiseksi yhtiön selvitysmieheksi toisen ollessa teknisen viraston lakimiehen. Hieman oli vielä tuossa selvitysmiesvaiheessa epäselvyyttä siitä, koskisiko henkilökunnan sijoittamispäätös myös huoltoyhtiön toimitusjohtajaa, mutta se varmistui  myönteisesti varsin pian, kun erityisesti muistaakseni silloinen keskustan valtuutettu Mikko Paavola otti asiakseen  puoltaa valtuuston päätöksen koskevan koko henkilökuntaa ja siten myös minua toimitusjohtajana.

Kaupunki jopa tarjosi vaihtoehtoina minun sijoittamiselleni joko kiintiestöjen hallintaan tai hankintatoimen kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Minun ei tarvinnut pitkään miettiä, kun päädyin hankintojen puoleen ja 1.7.1983 aloitin Kuopion kaupungin palveluksessa selvittämään kaupungin hankintakuvioita. Tuolta ajalta on jäänyt mieleeni vitsailuni kaupungin hankintatoimen tilasta seuraavasti: ”Hankintoja ollaan kilpailuttavinaan, tarjoajat ovat tarjoavinaan ja ostajat ovat myös ostavinaan päätösten mukaisista paikoista. Ainoa asia, joka oli todellisuuta oli maksaminen, raha kyllä liikkui osapuolten välillä ihan kiitettävästi. Hinnalla ei sen sijaan ollut juurikaan väliä, kaupungin hankinnat suuntautuivat kuitenkin vakio-ostopaikkoihin – hyvä veli periaatteella.

Kilpailutuksen tuloksena saatiin aina kaikilta täsmälleen saman suuruiset tarjoukset, jolloin kaikki tarjouksen tehneet liikkeet tulivat hyväksytyiksi tavaran toimittajiksi. Jälkeen päin, kun olin saanut kilpailutuksen toimimaan tarjoajat myönsivät heidän kokoontuneen etukäteen Atlaksen kabinettiin sopimaan tarjouksista, muutenhan saman hintaiset tarjoukset eivät olisikaan olleet mahdollisia. Mitenkä tuollainen tilanne oli mahdollista sitten purkaa? Käytin siinä hyväksi todettua konstia heti tilaisuuden tullen enkä sitä tilaisuutta tarvinnut pitkään odottaa. Hyvin pian tultuani kehittämään kaupungin hankintatoimintoja sain sen tilaisuuden, kun eräs tarjous poikkesi muista. Kyse oli mitä ilmeisemmin vain tarjousta tehtäessä sattuneesta lyöntivirheestä, mutta se riitti minulle. Kaikki hankinnat annettiin sille liikkeelle, jonka tarjous oli lyöntivirheen vuoksi hieman muita edullisempi. Siihen päättyivät saman tasoisten tarjousten teko, kun luottamus sovittujen asioiden pitämiseen oli kerran menetetty.

Seuraavaksi ongelmaksi muodostuivat ostajien piintyneet toimintatavat. Riippumatta kilpailuttamisen tuloksista ostot tahtoivat suuntautua varsinkin teknisellä sektorilla totuttuihin liikkeisiin. Siltä osin käytännöt muuttuivat hyvin hitaasti ja vaativat useamman vuoden koulutusrumban, mutta muuttuivathan ne ostotavat silläkin sektorilla. Vuosien mittaan Kuopion hankintakäytännöt kehittyivät tietotekniikan mukaan tulon myötä sellaiseksi, että siihen tultiin tutustumaan ympäri maata ja minusta tuli suosittu luennoitsija julkisten hankintojen alalla. Kuopion hankintatoimi laajeni seudulliseksi yhteistoiminnaksi, joka tuotti hankintoihin liittyvät palvelut lähes kaikille julkisyhteisöille Pohjois-Savon alueella. Jäädessäni eläkkeelle 31.03.2007 oli seudullisen hankintatoimen piirissä 27 julkisyhteisöä.

Vuonna 2001 aloitimme julkaista yhdessä ammattijournalisti Antti Sokan kanssa Halo-lehteä neljä kertaa vuodessa ilmestyvänä julkisten hankintojen yleisenä tiedotuslehtenä. Vuonna 2008 julkaistiin ennen eläkkeelle jäämistäni tilaamani Nina Pellin kirjoittama hankintatoimen 75-vuotisjuhlakirja ”Julkinen HALO Laardista logistiikkaan”. Voin hyvällä omallatunnolla väittää jättäneeni pysyvän jäljen 60-vuotisesta toiminnasta julkisen sektorin palveluksessa. Jospa arvoisa toimintani vähättelijä arvioisi kantaansa uudelleen ennen kuin ryhtyy seuraavan kerran olemattomilla taustatiedoillaan mitätöimään ihmisten työn tuloksia.