Elokapinan myötä kapinasta on tullut suorastaan myönteisessävytteinen ilmiö. Niinpä näyttävät lukemattomat henkilöt katsovan itsellään olevan oikeus kapinoida myös koronarokotuksia vastaa ajattelematta lainkaan rokottamattomuuden seurauksia. Suomessa kokonaan rokottamattomia korona-virusta vastaan on 750.000 rokotusikäistä kansalaista. Tosin heistä ainoastaan osa vastustaa aktiivisesti rokottamista loppujen ollessa vain välinpitämättömiä koko koronaa kohtaan.
Nämä rokotevastaiset änkyrät ovat pelkästään itsekkäitä, jotka viis veisaavat aiheuttamastaan vaarasta kanssaihmisilleen. Suomessakin on jo kuollut koronan seurauksena 1112 ihmistä ja lisää kuolemantapauksia tulee ilmi lähes päivittäin, mutta sehän ei merkitse mitään näille änkyröille ellei tartunta satu jossakin vaiheessa omalle kohdalle. Sitten on jo myöhäistä katua itsekkyyttään. Eniten minua huolestuttaa kuitenkin suuri välinpitämättömien joukko, joka ei edes ajattele rokottamattomuuden seurauksia. Samaan aikaan päivittäiset kymmenet uudet koronapotilaat kuormittavat sairaaloiden resursseja niin paljon, että muidenkin potilaiden hoito vaarantuu.
Olisikohan korkea aika rokottamattomien katsoa peiliin ja kysyä itseltään olenko minä todellakin se, joka vaarantaa pelkästään itsekkyyttään tai välinpitämättömyyttään satojen ihmisten hengen. Miettikääpä sitä!
J. Jörgensen
Niin, ja pahimpia möllejä ovat ne rokottamattomat hoitoalalla työskentelevät. Blogisti J. Kemppinen tällä samalla alustalla (Pakko ja rokotustieto, 15.10.2021) lukee näille järjen köyhyyttä poteville selvät madonluvut. Suomalaisena jupikkina kyllä sympatisoin kaikkea pakkoa vastustavia, mutta näiden yksilöiden kohdalla kyseessä on jo alunperin väärä uravalinta.