Koti itä-Lapin selkosille

Juhlajuna saapuu Kelloselän asemalle helmikuussa 1947

Vuonna 1945 oli pääsiäinen samana ajankohtana kuin tänäkin vuotena eli maalis-huhtikuun vaihteessa. Aprillipäivä sattui siis pääsiäispyhäksi. Nuorempi enoistani oli melkoinen velikulta  ja nimeltäänkin Veli. Hän oli ilmeisesti aprillannut minua perusteellisesti ja sekös minua harmitti varsinkin, kun se tuntui herättävän suurta hilpeyttä talon väessä. Pääsiäinen tuli ja meni, mutta aprillaus oli jäänyt minun mieltäni kaihertamaan.

Joskus vapun seutuun keksin hyvän tavan antaa samalla mitalla takaisin. Kohteeksi vain valikoitui enoni sijasta mummoni. Talon isossa porstuassa oli suuri vesisaavi, johon kannettiin kaivosta sankoilla vettä niin, että sitä oli aina saatavilla. Kerrana tulin touhukkaasti tupaan ja hihkaisin mummolleni, että vesisaavin tappi oli irronnut ja vesi valui porstuan lattialle. Mummo tietenkin säikähti pahan kerran ja ryntäsi helmat korvissa porstuaan minä perässään.

Eihän siellä tietenkään mitään hätää ollut vaan minä nauroin ja hoin aprillia, aprillia syö silliä ja juo kuravettä päälle. Mummoa ei sen sijaan naurattanut ollenkaan vaan sain kovat torut. Lepyttyään mummoakin nauratti minun aprillipilani, joka onnistui yli odotusten varsinkin, kun aprillipäivä oli ollut ja mennyt aika päiviä sitten. Opinpahan ainakin tietämään milloin aprillata sopi ja milloin ei.

On se kummalista miten asioita jää pienen pojan mieleen niin kuin tuo aprillausjuttukin. Sen sijaan en muista lainkaan pari kuukautta myöhemmin vietettyjä vanhempieni häitä vaikka silloin Taipaleen pihapiirriin kokontui kymmenittäin sukulaisia ja paikkakunnan ihmisiä. Yhtälailla muistilokeroihin on jäänyt aukko 9. heinäkuuta -45 näkyneen täydellisen auringonpimennyksen kohdalle.

Toisaalta taas muistan äidin kanssa Kuopiossa käyntejä äidin siskon ja minun kummitätini luona. Erityisesti on jäänyt mieleeni Tulliportinkadulla Tullintuvan kivijalassa ollut lasten liike, jonka näyteikkuna kiinnosti erityisesti. Koskaan emme tainnet käydä liikkeessa sisällä, mutta näyteikkuna- ostoksia piti tehdä joka kerta, kun  kaupunkiin tulimme.

Häiden jälkeen Hannes palasi pohjoisen radankorjaustyömaalle äidin ja minun jäädessä edelleen Tervoon ja Taipaleeseen. Kaiken aikaa minä olin Hilda mummon hellässä hoivassa, jota ei ollut edes minun aprillijekkuni miksikään muuttanut. Radankorjaustyö edistyi pohjoisessa niin, että lähes täysin tuhottu Rovaniemi ohitettiin ja työt etenivät kohden Kemijärveä. Työmiehet asustivat korjausjunan vaunuissa, joten asunnot seurasivat työn eidistymisen mukana. Työ osoittautui ylättävän vaaralliseksi, sillä Lapista poistuessaan olivat sakemannit kylväneet pitkin teiden ja myös rautateiden varsia maamiinoja. Niissä loukkaantui ja jopa kuoli useita radan- rakentajia.

Seuraavana tavoitteena olikin sitten valtakunnan uusi raja Kelloselän itäpuolella. Talvella -47 vedettiin ratakiskot Kemijärven jäälle ja Kelloselän asemalle pääsi juhlajuna helmikuussa. Kelloselkään syntyikin sitten vakinaisempi asuinkeskittymä rautatierakentajille ja korjausjuna vaihe päättyi. Vastaava mestari oli kysellyt halukkuutta perheen tuomiseen Kelloselkään, jonne rakennettiin rivitalomaisia perheparakkeja työllistettyjen asuinparakkien lisäksi. Asemaa vasta- päätä rakennettiin myös yksi yhden perheen asunparakki, johon mestari kyseli myös asunnosta kiinnostuneita.

Silloin Hannes näki tilaisuutensa tulleen saada perheelleensä vihdoinkin kodin. Mestari sanoi asunnon tulevan Hanneksen perheelle ja antoi parakin rakentamisen Hanneksen itsensä vastuulle olihan hän ammatti kirvesmies. Kehoittipa samalla tekemään parakista niin hyvän kuin suinkin osasi ja Hanneshan teki työtä käskettyä. Lopputalven ja kevään aikana asunto valmistui ja jo toukokuussa Hannes nouti perheensä Kelloselkään. Ainoana ongelmana olin minä, kun mummo ei olisi halunnut päästää lapsen lastaan jonnekkin Lapin korpeen. Olihan hän käytännössä hoitanut ja kasvattanut minua neljä ja puoli vuotta, enkä minäkään ollut lainkaan innostunut lähtemään mummoni helmoista itse asiassa minulle kovin etäiseksi jääneen miehen mukaan vaikka hän isäni olikin.

Neuvotteluratkaisuna vanhempani esittivät, että lähtisin nyt kokeeksi heidän mukaansa ja katsottaisiin sitten parin kuukauden päästä, jolloin tulisimme kesälomalla takaisin Taipaleeseen. Eipä siinä sitten kesällä enään tullut kyseeseenkään Taipaleeseen jääminen ja mummonkin oli silloin pakko tyytyä ratkaisuun. Kelloselän parakkimökki oli alkanut minustakin tuntua oikealta kodilta ja sen asukkaat oikealta perheeltä.

Maailmalla toinen maailmansota oli päättynyt Euroopan osalta keväällä -45 Saksan täydelliseen antautumiseen ja Hitlerin itsemurhaan Berliinin bunkkerissaan. Tyynellä merellä sodittiin aina elokuuhun -45 saakka. Japani antautui vasta sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli tuhonnut atomiasein Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit 6. ja 9. 8.-45. Hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, etteivät voittajavaltiot pääse maailman järjestyksestä yksimielisyyteen vaikka Yhdistyneet Kansakunnat saattinkin perustettua sotaa edeltäneen Kansainliiton raunioille. Seurauksena oli kylmän sodan nimellä tunnettu vastakkainasettelun  ja kilpavarustelun aikakausi.

Suomessa elettiin sodanjälkeistä epävarmuuden aikaa, jossa koko ajan tuntuivat vahvana Neuvostoliiton painostustoimet. Presidentti vaihtui lyhyen ajan sisällä jo sodan lopulla Rytistä Mannerheimiksi ja v. -46 edelleen Paasikiveksi. Oli sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä ja asekätkentä- jupakkaa sekä kommunistien masinoimia korpilakkoja, mutta kaikesta siitä selvittiin. Kaiken keskellä Suomen tasavalta täytti 30 vuotta ja minä 5 vuotta täysin tietämättömänä perheen ulkopuolisista tapahtumista ja uhista.