Kuopiolle on jäänyt mopen osa alueellistamistoimissa

Alueellistamistoimenpiteitä on toteutettu Suomessa jo 60-luvulta alkaen. Alkuvaiheessa toimenpiteistä käytettiin nimitystä hajasijoittaminen ja usein niissä primus moottorina toimi itse tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Paljolti hänen ansiostaan syntyivät mm. korkeakoulut itä-Suomeen Joensuuhun, Kuopioon ja Lappeenrantaan.

Muutoin Kuopio on paljolti jäänyt mopen osaan valtion yksiköiden sijoituspaikkoja ratkottaessa. Joitakin yksikköjä on Kuopioon saatu siten, että Kuopio on itse rahoittanut yksiköiden tilat omalla velkarahoituksellaan. Sen jälkeen valtio on vuosittaisilla maksuilla pikkuhiljaa siirtänyt tiloja omistukseensa. Näin tulivat Kuopioon mm. valtakunnallinen varastokirjasto entisiin SOK:n tiloihin Päivärantaan 80-luvun lopulla ja Palo- ja Pelastusopisto Petoselle 90-luvun alussa.

Jostakin käsittämättömästä syystä valtiovalta päätti lakkauttaa hammaslääketieteen opetuksen Kuopion yliopistosta v. 1994. Samalla päätettiin hyvityksenä siirtää eläinlääketieteen opetus Helsingistä Kuopioon. Kuopiossa tiedekunnalle suunniteltiin jo erinomaista sijoituspaikkaa Savilahden campukselle Kallaveden äärelle, mutta eihän se sopinut Helsingin yliopistolle vaan päätöstä vastaan harattiin kynsin hampain. Tiedekunnan haluttiin mieluummin jäädä hajalleen ympäri Helsinkiä oleviin osin epäkäytännöllisiin tiloihin kuin tulla yhtenäisiin uusiin tiloihin Kuopioon.

Niinhän siinä kävi, että hallitus sai eteensä eläinlääketieteellisen siirron uudelleen ja päätti tiukassa äänestyksessä perua aiemman siirtopäätöksen yhden äänen enemmistöllä. Jos itäsuomalainen imatralaisministeri Mönkäre olisi äänestänyt Kuopion puolesta olisivat äänet menneet tasan ja pääministeri Paavo Lipposen ääni ratkaissut tilanteen Kuopion eduksi. Aikaisempaan päätökseen liittynyt hammaslääketieteen opetus Kuopiossa kuitenkin päättyi, sitä ei enään uudelleen käsitelty. Seuraukset olivat itäsuomalaisten hammashoidon kannalta katastrofaaliset, kun hammaslääkäreitä ei itä-Suomeen saatu riittävästi. Kymmenvuotisen harharetken jälkeen hammaslääkärikoulutus palasi Kuopioon v. 2010 ja nyt hammaslääkäritilanne itäisessä Suomessakin on jo ihan hyvä.

Oma lukunsa on tämä nykyinen Case Fimea, jossa jo 2000-luvulla tehdyn virkamiesvalmistelun jälkeen päädyttiin lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen pääpaikaksi Kuopio. Tässäkin tapauksessa henkilökunta vastusti Helsingin Sanomien voimakkaasti tukemana Kuopioon sijoittumista. He ovat mitä erilaisimmin verukkein vastustaneet sijoituspäätöstä ja onnistuneet löperöiden ministerien ansiosta vetkuttelemaan erinomaisesti. Olen sitä mieltä, ettei Suomi voi pienenä kansakuntana kumota edellisten hallitusten päätöksiä aina, kun hallitusvalta vaihtuu. Jenkeissähän sitä tapahtuu tavantakaa kuten viimeaikaiset esimerkitkin osoittavat.

Viimeisin vaihe Fimea-casessa näyttää olevan nahkapäätös, jossa pääpaikka kylläkin säilytetään Kuopiossa, mutta paljon keskeisiä toimintoja pidetään edelleenkin myös Helsingissä ja Turussa. Noille paikkakunnille voidaan perustaa myös uusia virkoja ns. tarpeen mukaan. Saas nähdä missä vaiheessa Fimean johto siirtyy Kuopioon – vai siirtyykö lainkaan.

Nykyinen hallitus näyttää olevan Fimea-päätöksen vesittämisen lisäksi päätymässä kymmenen vuotta Kuopiossa toimineen kriisinhallintakeskuksen siirtoon Kuopion Pelastusopistolta Helsingin seudulle. Oletettavasti tuota siirtoa Kuopiosta Helsingin seudulle ei märehditä vuosikausia. Meneillään näyttää olevan vahva keskittämisbuumi alueellistamisen asemesta vaikka hallituksessa istuvatkin maakuntien edustajiksi profiloituneet keskustapuolue ja perussuomalaisista irtautunut ryhmä.

Satunnainen huomioitsija

 

 

Jätä kommentti

*