Länsi vie ja itä vikisee

Helsinki Summit 1990.

Lähihistoria puhuu vuodesta 1989 Euroopan hulluna vuotena, jolloin rautaesirippu alkoi repeillä rauhanomaisesti. Näyttävin ja kauaskantoisin tapahtuma oli Berliinin muurin murtuminen illalla marraskuun 11. päivänä 1989. Seurauksena oli Saksojen yhdistymisprosessin käynnistyminen ja Neuvostoliiton joukkojen poistuminen Itä-Saksasta ja myöhemmin koko itäisestä Euroopasta. Saksojen lopullinen yhdistyminen tapahtui 3.9.1990, jolloin itäisen Saksan viisi osavaltiota liitettiin yhdistyneen Saksan liittotasavallan osavaltioiksi. Kommunistien otteen kirpoaminen itäisen Euroopan maissa mahdollistui paljolti syystä, että Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatshov sanoutui irti Bresnevin opista, jonka mukaan Varsovan liiton maiden on avustettava sellaisen maan kommunistista hallintoa, jossa ollaan horjuttamassa kommunistien valta-asemaa.

80- ja 90-lukujen vaihteen molemmin puolin itä-Euroopan maissa alkoikin kommunismin valta murentua oikeastaan yllättävän verettömästi. Romaniassa vallanvaihto sen sijaan aiheutti tuhansien ihmisten kuoleman. Kommunistijohtaja Nikolai Ceaucesu ja hänen vaimonsa saatiin heidän pakomatkallaan kiinni ja tuomittiin pikaoikeudenkäynnissä kuolemaan 25.12.1989. Oikeudenkäynti videoitiin ja näytettiin seuraavana päivänä Romanian televisiossa kansakunnalle. Kuolemantuomio pantiin käytäntöön samantien ampumalla. Maa julistettiin demokraattiseksi tasavallaksi, jossa suoritettiin hallinnon järjestelyt valtiollisten vaalien kautta alkuvuoden 1990 aikana.

Paljon huonommin kävi Balkkanin alueen suurvallan Jugoslavian kohdalla, joka hajosi useiksi pienemmiksi kansallisvaltioiksi veristen vuosikausien sotien kautta. Hajoaminen alkoi 25.6.1991 Slovenian ja Kroatian julistautuessa itsenäsiksi. Suurin Jugoslavian osatasvalloista Serbia ei hyväksynyt Jugoslaviasta eroamispyrkimyksiä vaan ryhtyi asevoimin taistelemaan niitä  vastaan. Ainoastaan läntisin osatasavalloista Slovenia pääsi irtautumaan hajoamissodista vähin vaurioin, mutta muualla entisen Jugoslavian alueella itsenäistymistaistelut jatkuivat entistä raaempina ja verisempinä pitkälle vuosituhannen lopulle saakka. Länsimaat eivät keksineet keinoja verisen sisällisodan lopettamiseen, kun suoranaiseen aseelliseen puuttumiseen ei haluttu ryhtyä.

Pohjolan Gary Cooper eli Koivisto työvierailullaan Yhdysvalloissa 1.10.1983.

Koiviston noustua presidentiksi ryhtyi hän aktiivisesti luomaan yhteyksiä niin itään kuin länteenkin. Neuvostoliitto oli tietenkin luonnollinen vierailukohde varsinkin, kun Koivisto puhui sujuvasti venäjää. Oikeastaan suorastaan surkuhupaisaa oli, että Kekkosen muistelmien kirjoittaja Juhani Suomi ei nähnyt Koiviston Neuvostoliiton vierailuissa mitään hyvää vaikka hän suorastaan ihannoi Kekkosen toimintaa neuvostojohtajien kanssa. Koiviston presidentikauden aluksihan neuvostojohto vaihtui tiheään, mutta kun vihdoin Gorbatsov astui ruoriin syntyi hänen ja Koiviston välille hyvä ja luottamuksellinen suhde. Pohjoismaiden vierailujen jölkeen Koivisto teki työvierailun Yhdysvaltoihin jo 24.9. – 5.10.1983 tavaten presidentti Ronald Reaganin ja varapresidentti George Bushin, jonka kanssa Koivisto ystävystyi matkallaan niin, että heidän välillään säilyi kirjeenvaihtoyhteys yli presidenttikausienkin.

Edellisessä blogissani kuvasin jo Reaganin pysähtyneen matkallaan Moskovaan tasaamaan vuorokausirytmiään muutamaksi päiväksi Helsinkiin 25.9.1988. Gorbatsov teki puolestaan esnsimmäisen vierailunsa Suomeen 25.-27.9.1989. Tuosta vierailusta on erityisesti jäänyt mieleen hieno mainostemppu, kun Gorballe annettiin käteen Nokian uupouusi kännykkämalli Cityman 900 ja Gorban sillä soittama ja erinomaisesti onnistunut puhelu Moskovaan suorassa TV-lähetyksessä. Siinä tuli näkyvästi maailman tietoisuuteen Suomen elektroniikkateollisuuden edistyksellisyys ja Nokian tuolloin alkanut maailman valloitus.

Seuraava suurvaltojen johtajien tapaaminen Helsingissä tapahtui jo vajaat vuotta myöhemmin, kun Gorbatsov ja USA:n uusi presidbentti George Bush tapasivat toisensa 9.9.1990 alkaneissa neuvotteluissa aiheenaan Irakin hyökkäys Kuwaittiin ja maan valtaus. Presidentti Bush halusi etukäteen varmistua Neuvostoliiton suhtautumisesta USA:n mahdollisiin sotatoimiin Irakia ja sen yksinvaltaista hallitsijaa Saddam Husseinia kohtaan. Vaikka täydellistä yksimielisyyttä keinoista ei syntynytkään, kun Bush halusi ratkaista Kuwaitin miehityksen sotilaallisesti ja Gorbatsov käyttäen pakotteita, ei Neuvostoliitto käyttänyt veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvoston käsitellessä Kuwaitin kysymystä marraskussa 1990. Turvallisuusneuvosto vaati Irakia vetäytymään Kuwaitista 15.1.1991 mennessä tai Irakia vastaan alloitetaan sotatoimet Kuwaitin vapauttamiseksi.

Saddam Hussein ei tietenkään noudattanut YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä ja niin liittoutuneet sotajoukot aloittivat Yhdysvaltojen johdolla massiiviset ilmasotatoimet Irakia vastaan 17.1.1991 ja maahyökkäyksen 24.2.1991. Jo 27.2. mennessä oli Irakin sotavoimat ajettu pois Kuwaitin maaperältä. Peräytyessään irakilaiset sytyttivät satoja öljykenttiä tuleen Kuwaitin alueella, josta aiheutui valtavat ympäristötuhot Persianlahden alueelle. Liittoutuneiden joukot eivät jatkaneet sotatoimia pidemmälle Irakin alueella vaan Bush odotti Irakin sisäisten voimien kaatavan Saddamin hallinnon. Toisin kuitenkin kävi ja Saddam rankaisi ankarin sotatoimin niin etelän shiia-kapinallisia kuin pohjoisen kurdejakin, eivätkä liittoutuneet puuttuneet kansanmurhan asteelle edenneisiin Saddamin toimiin millään lailla.

Helsingin tapaamisen jälkeen tapasivat Bush ja Gorbatsov toisensa vielä neljä kertaa eri tilanteissa, joissa sopimusteitse purettiin kylmän sodan aikaisia asevarusteluohjelmia. Samaan aikaan idän kommunistien vikinä oli ulottunut jo Neuvostoliittoon saakka jopa niin, että vanhoilliset kommunistit tekivät elokuussa 1991 muutaman vuorokauden mittaisen vallankaappauksenkin ja sulkivat Gorbatsovin Krimillä sijainneeseen huvilaan kotiarestiin. Samalla kerrottiin julkisesti, että hän oli joutunut luopumaan tehtävistään terveydellisistä syistä. Kaappaus tyrehtyi kuitenkin jo kolmantena päivänä, kun sotavoimat eivät lähteneet tukemaan kaappausta ja Gorbatsov pääsi palaamaan takaisin Moskovaan. Lännessä oli vaikeuksia päättää mitenkä Neuvostoliiton tilanteeseen pitäisi suhtautua ja sama ongelma oli myös Suomella. Näytti kuitenkin itsestään selvältä, että paluuta entiseen Neuvostoliittoon ei ole, kun Gorbatsov ei saavuttanut paluunsa jälkeen entistä asemaansa maan johdossa.

Ensimmäisenä Neuvostoliitosta irtautuivat yksipuolisilla julistuksilla Liettua jo 11.3.1990 joutuen taistelemaan Neuvostoliiton Omon-joukkoja vastaan. Myös Latviassa oli taisteluita, niissä molemmissa kuoli kymmeniä kansalaisia,  sen sijaan Viro oli Balttian maista ainoa, joissa siviiliuhreja ei vallanvaihdon yhteydessä tullut elokuussa 1991 tullut. Joulukussa 1991 Neuvostoliitto lakkasi kokonaan olemassaolosta ja entiset neuvostotasavallat muodostivat sen raunioille löyhähkön itsenäisten valtioiden yhteenliittymän. Vahvana Neuvostoliiton hajoittajana toimi Venäjän neuvostotasavallan presidentiksi noussut populistinen Boris Jeltsin. Lännellä ja oli suuria vaikeuksia suhtautumisessa uuteen tilanteeseen juuri, kun oli saatu merkittäviä edistysaskeleita aseriisunnan allalla syrjäytetyn Michael Gorbatsovin kanssa. Huolta aiheuttivat ennenkaikkea mihin käsiin päätyvät Neuvostoliiton joukkotuhoaseet ja mitä tekee sen vahva armeija hajoamistilanteessa.

 

 

 

Jätä kommentti

*