Mannerheim – ristiriitaisia tunteita herättänyt sotamarsalkka

Nyt kesä-heinäkuun vaihteessa tulee kuluneeksi 71 vuotta jatkosodan ratkaisutaisteluista Karjalan kannaksen pohjoisosassa Tali-Ihantalan alueella. Ajankohta antaa aiheen tarkastella ylipäällikön sotamarsalkka Mannerheimin toimia pitkän sotilasuran varrelta kaksiosaisessa blogissani. Tässä ensimmäisessä blogissani tarkastelen ajanjaksoa kansalaissodasta talvisodan päättymiseen.

Bolseviikkien suorittaman vallankumouksen jälkeen tuli tsaarin armeijan kenraali Mannerheim itsenäisyysjulistuksen jälkeiseen Suomeen ja nousi kansalaissodan sytyttyä valkoisten joukkojen sotapäälliköksi. Kansalaissodan voittaneet valkoiset pitivät Mannerheimia vapaussodan sankarina, kun taas hävinnyt osapuoli luokkasodan päälahtarina.

Kansalaissotaa seuranneiden parinkymmenen vuoden aikana pyrittiin suomalaista vasemmistoa kaikin tavoin heikentämään. Pahin vaihe oli 30-luvun alussa, jolloin lähes fasistinen äärioikeisto syylistyi suoranaisiin laittomuuksiin hurmahenkisyydessään. Pahimpana Lapuan liikkeen sortokautena oli rähinöintiä, tuhotöitä, uhkailua, kyydityksiä, muilutuksia ja suoranaisia tappojakin.

Oma ukkinikin joutui sosialidemokraattisena kunnanvaltuutettuna pakenemaan kesken kotipaikkakuntansa laillisen kunnanvaltuuston kokouksen ikkunan kautta pakoon uhkaavasti käyttäytyneiden rähinöitsijöiden tunkeuduttua kunnantalolle kokousta sabotoimaan.

Mannerheim oli 30-luvulla puolustusneuvoston puheenjohtaja, jossa toimessa hän osasi viisaasti pysytellä noiden tapahtumien ulkopuolella. Niinpä, kun sodanuhka vuonna 1939 näytti ilmeiseltä, oli itsestään selvää, että Mannerheim nimitettiin puolustusvoimain ylipäälliköksi. Suomen kansa, myös sen vasemmisto yksissä tuumin puolustamaan maataan kommunistista Neuvostoliittoa vastaan ylipäällikkönään aiemmin vasemmiston vihaama lahtarikenraali.

Talvisodan päätyttyä 105 päivää kestettyään ns. pakkorauhaan julkaisi Mannerheim tunteikkaan päiväkäskyn (Ylipäällikön päiväkäsky n:o 34/ 14.3.1940), jossa hän kiittää sotilaitaan mm. seuraavasti:

” Sotilaat! Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole vielä nähnyt vertaisianne sotureita.Olen ylpeä Teistä kuin olisitte omia lapsiani, yhtä ylpeä tunturin miehistä Pohjolassa kuin Pohjanmaan lakeuksien, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen ja Satakunnan viljavien vainioiden, Uudenmaan ja Varsinais- Suomen lauhojen lehtojen pojista. Olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa tehdastyöläinen ja köyhän majan poika siinä missä rikaskin.”

Viimeistään tuolla päiväkäskyllään Mannerheim karisti harteiltaan kansalaissodan lahtarikenraalin viitan ja hänestä tuli kansaa yhdistävä sotamarsalkka ja ylipäällikkö.

Anssi

 

 

 

 

Kommentit

  • Eino J.

    Aihe on mielenkiintoinen, ja nuoren polven on tukeuduttava asiassa kirjallisuuteen. Ja Mannerheimistähän niitä on. Sotien ylimmän ristisiitaisuuksistakin on pari kirjaa, mutta kirjoittaja pohtii yleistä mielipidettä.

    Muistaakseni Marski päätti lopettaa valkoisten voitonparaatit 20 vuoden jälkeen?

    Jo 15-vuotismuistopäivän puheissa on yhtenäisyyden sävy:

    Pienen maan suurin voima on yksimielisyys. Unohtakaamme sen vuoksi riitaisuudet ja epäluottamus. Älkäämme enää tuhlatko kansakunnan voimia toisarvoisiin kysymyksiin. Sotamarsalkka MANNERHEIM, Kai Donner (WSOY1935)

Jätä kommentti

*