Tänä kesänä tulee kuluneeksi 90 vuotta fasistisen Lapuan liikkeen masinoimista terroriteoista. Liikkeen johtajana toimi lapualainen talonpoika Vihtori Kosola. Laittomuudet olivat alkaneet yöllä 28.03.1930 Vaasassa ilmestyneen kommunistisen lehden Työn Äänen kirjapainon tuhoamisella. Tekijät saatiin oikeuteen ja tuhotyön oikeudellinen käsittely oli määrätty pidettäväksi Vaasan raastuvanoikeudessa 04.06.1930. Paikalle tuli suurena joukkona Lapuan liikkeen kannattajia, jotka häiriköivät oikeuden istuntoa mm. pahoinpitelemällä todistajia ilman, että virkavalta puuttui tekoihin lainkaan.

Paikalta muilutettiin Työn Äänen asianajana toiminut Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden eduskuntaryhmän kansanedustaja, hovioikeuden auskultantti Asser Salo Vaasasta ensin Lapualle ja sitten edelleen Viitasaarelle, jossa hänet vihdoin vapautettiin. Matkan aikana häntä pahoinpideltiin ja vaadittiin allekirjoittamaan vakuutus, ettei enään koskaan saavu Vaasaan alueelle. Pian muilutuksensa jälkeen Salo muutti Ruotsiin, josta hänet heti karkoitettiin ja häen kohtalokseen tuli lopulta pako Neuvostoliittoon ja v. 1938 teloitus Satalinin vainojen yhteydessä.

Muilutukset muuttuivat yhä röyhkeämmiksi, kun lapualaiset huomasivat, etteivät viranomaiset puuttuneet niihin. 05.07.1930 kaapattiin Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden eduskuntaryhmän kansanedustajat Eino Pekkala ja Jalmari Rötkö perustuslakivaliokunan kokouksesta lapualaisten toimesta Lapualle, jossa heidät sittemmin vapautettiin.

Muilutusten lisäksi liikkeen kannattajat tekivät myös poliittisia murhia, joista ensimmäisenä toteutettiin työmies Yrjö Holmin murha ampumalla kotiovelleen 04.07.1930. Vain kolme päivää myöhemmin oli Lapuan liikkeen näyttävin voimainnäyttö, kun järjestö toteutti 07.07.1930 talonpoikaismarssin, johon kokoontui Helsingin senaatintorille 12.000 järjestön kannattajaa. Tilaisuuteen osallistuivat myös pääministeri P.E. Svinhufvud ja presidentti Relander, mikä korosti valtiovallan suhtautumista Lapuan liikkeeseen sen toteuttamista terroriteoista huolimatta.

Seuraavana kyyditettiin sosialidemokraattinen eduskunnan I varapuhemies Väinö Heikkilä  18.07.1930 Lapuan kautta Kuortaneelle, jossa häntä pahoinpideltiin ja lopuksi pakotettiin istumaan muurahaispesässä. Sitten oli terroriketjussa vuorossa suutari E.P.Mätön murha Heinjoella Karjalan kannaksella 19.07.1930.

Savossa Heinävedellä puolestaan suoritettiin 01.09.1930 kunnanvaltuuston sosialidemokraattisen puheenjohtajan Onni Happosen kaappaus kesken valtuuston kokouksen ja kyyditys, jonka yhteydessä häntä pahoipideltiin raa’asti ja lopulla murhattiin teloitustyyliin. Hänet haudattiin metsään eikä hänen ruumistaan löydetty ennekuin yksi kyydityksessä mukana olleista henkilöistä paljasti haudan sijainnin. Hänet oli haudattu suuren muurahaispesän alle keskellä metsää.

Pahin ylilyönti liikkeen toimesta tapahtui 14.10.1930, kun he sieppasivat Suomen ensimmäisen presidentin K.J. Ståhlbergin ja hänen Ester-vaimonsa ja kyyditsivät Joensuuhun. Sieltä piti olla varattuna jatkokuljetus, mutta kun sellainen ei toteutunut pääsi presidenttipari vapaaksi ja palasi 16.10.1930 junalla takaisin Helsinkiin.

Yleensä ottaen tekojen tekijät saatiin selville, mutta pääasiassa he pääsivät tekojen vakavuuteen nähden suhteellisen lievillä rangaistuksilla, sillä monessa tapauksessa niin tutkijat, syyttäjät kuin tuomaritkin olivat lapualaismielisiä.

Lapuan liikkeen teot sivusivat myös sukuani, kun liikkeen kannattajat häiriköivät myös isäni kotikunnassa Suistamolla syksyllä 1930. Jo etukäteen ennen kunnanvaltuuston kokousta he olivat varoittaneet sosialidemokraattisia kunnanvaltuutettuja tulemasta valtuuston kokoukseen uhaten heidän terveyttään. Uhkauksista välittämättä valtuutetut tulivat kokoukseen, jota ulkopuoliset paikallaolijat ryhtyivät kovaäänisesti uhkaillen häiritsemään.

Lopulta tilanne johti siihen, että mm. ukkini, joka oli sosialidemokraatinen valtuutettu, katsoi parhaaksi poistua kokouksesta valtuustohuoneen ikkunan kautta ja paeta metsään. Sieltä hän metsien kautta kierrellen palasi kotikulmilleen ja tunteja odoteltuaan ja kotinsa ympäristöä tarkkaillen vihdoin puolen yön maissa uskaltautui menemään sisälle, kun ei ollut havainnut alueella ulkopuolisten liikumista.

Jälkeen päin tuli lähellä asuva liikkeen kannattaja sanomaan ukilleni, ettei hänen tarvinnut pelätä muilutusta ainakaan niin kauan kuin hän on toiminnassa mukana. Se rauhoitti ukkiani eikä hän todellakaan enään joutunut uhkailujen kohteeksi. Sen verran tuo kokemus kuitenkin vaikutti, ettei ukkini asettunut enään ehdolle seuraavissa kunnallisvaaleissa.

Lapuan liike sai monessa asiassa tahtonsa läpi, kun mm. Kyösti Kallion vähemmistöhallitus joutui eroamaan vaikka sai eduskunnan luottamuksen ja tilalle tuli liikkeen toiveen mukainen Svinhufvudin johtama puhdas porvarihallitus. Se sai läpi kommunistiset järjestöt kieltämisen mahdollistavan tasavallan suojelulain. Vuoden 1931 presidentin vaaleissa Svinhufvud valittiin kaiken lisäksi Suomen kolmanneksi tasavallan presidentiksi.

Kaikki näytti etenevän 30-luvun Suomessa Lapuan liikkeen tavoitteiden mukaisesti, mutta liikkeen radikaalimmat kannattajat eivät olleet kuitenkaan tyytyväisiä. Samaan aikaan Euroopassa vahvistui oikeistolainen äärikansallisuus johtotähtenään fasismi ja nousussa oleva natsismi. Heil Hitler meil’ Kosola! Syksyn 1931 ja talven aikana tilanne vain kiristyi, työväentaloja naulattiin kiinni eri puolilla Suomea ja kaikkinainen työväen järjestötoiminta tuli lapualaisten mielestä kieltää tasavallan suojelulain nojalla.

Helmikuun lopulla 1932 tilanne kärjistyi Mäntsälässä kapina-asteelle saakka. Liikkeen radikaaleja aseistautuneita kannattajia oli kokoontunut satamäärin paikkakunnalle vaatimaan hallituksen vaihtamista, koska hallitus ei ollut heidän mielestään toteuttanut kommunismin kitkemistä yhteiskunnasta kyllin tehokkaasti. Uhkaava tilanne ratkesi vasta, kun presidentti piti radiossa 02.03.1932 klo 19.15 puheen, jossa kehoitti suurelta osin suojeluskuntalaisista koostuneen joukon laskemaan aseensa ja  hajaantumaan takaisin kotipaikkakunnilleen.

Puhe vaikutti ja muutaman päivän sisällä joukot vetäytyivät Mäntsälästä. Lapuan liike kiellettiin sen itsensä vaatiman tasavallan suojelulain nojalla 29.02.1932 mikä oli liikkeen kannattajille eritäin katkera pala. Lopullisesti liikkeen lakkautti sisäministeri Arvo Manner 24.03.1932. Seuraajaksi perustettiin 05.06.1932 Isänmaallinen Kansanliike IKL, joka toimi poliittisena eduskuntapuolueena aina vuoden 1944 rauhansopimukseen saakka, jolloin se lakkautettiin rauhansopimuksen nojalla fasistisena järjestönä.

Tutkiessani noita 30-luvun rauhattomia aikoja minua yllätti se, että Kokoomuspuolue oli niin myötämielinen suhtautumisessaa Lapuan liikkeeseen ja jopa Mäntsälän kapinaan. Siitä voikin vetää sen johtopäätöksen, että Kokoomus on nytkin taustansa huomioiden sijoittunut ihan oikeaan viitekehykseen.