Sukuni historiaa Suomen historiaan peilaten: Jatkosodan hyökkäysvaihe

Kk asemassa, Hannes edessä syöttämässä panosvyötä

Isäni osallistui jo 18 vuotiaana talvisotaan lähinnä työvelvollisena avustamassa siviiliväestöä Sortavalan rajuissa pommituksissa. Loppuvaiheessa hän oli jo mukana myös rintanmalla joutumatta kuitenkaan pahimpiin taisteluihin. Välirauhan ajan  hän oli evakkona perheensä mukana Pohjois-Savossa, jossa hän tapasi tervolaisen talontyttären, josta vuosia myöhemmin tuli hänen vaimonsa.

Heinäkuussa 1940 toteutti kymmenpäinen evakkonuorukaisjoukko huiman suunnitelman. Sen mukaan he hakevat passitukset pohjoisen ratatyömaalle, mutta jatkavatkin matkaa aina Jäämeren rannalle Liinahamariin tarkoituksenaan loikata siellä jäniksenä johonkin brittilaivaan. He olivat varmoja, että ennemmin tai myöhemmin Neuvostoliitto miehittäisi Suomen eivätkä he halunneet olla näkemässä sitä.

Rovaniemelle tultaessa Kuopiosta lähtenyt porukka oli kuitenkin supistunut puoleen. Jo Iisalmella oli porukka vähentynyt kahdella, jotka poliisi oli korjannut juopottelun jälkeen  putkan pahnoille selviämään. Ylivieskassa saman kohtalon koki taas yksi kaveruksista. Pari kaveria oli tippunut joukosta vielä ennen Rovaniemelle tuloa. Ainoastaan yksi Kuopiosta matkaanlähtijä todellakin meni töihin rautatierekennustyömaalle, joten vain neljä nuorta  miestä matkasi kuormauton kyydissä pitkin Petsamontietä Liinahamariin.

Perillä oli edessä lopullisen päätöksen paikka ja mietintä miten oli mahdollista päästä livahtamaan brittien rahtialukseen. Nuorukaisten nuotiolle tuli yksi kuorma-autokuski kyselemään olisiko kukaan halukas palaamaan hänen kyydissään Rovaniemelle. Isäni oli tuo halukas ja niin kymmenestä reissuun lähteneestä suunnitelman toteutti vain kolme nuorta miestä.

Isä joutui huhtikuun alusta 1941 armeijan palvelukseen Kontiorantaan Joensuun lähelle ja sieltä suoraan jatkosotaan jalkaväkirykmentti 9:n konekivääri komppaniassa. Sotatie johti 7. divisioonan osana Tuntemattoman sotilaan JR 8:n rinnakkaisrykmenttinä Sortavalan valtauksen kautta vanhalle rajalle ja edelleen Syvärille. Joukot olivat siinä käsityksessä, että hyökkäys päätetään joen varteen ja kun niin ei tapahtunutkaan johti se ylimenosta kieltäytymisiin.

Kaksi ensimmäistä yöllistä ylimenosuunnitelmaa tyssäsi joukkojen kieltäytymisiin ja lopulta ylimeno toteutettiin valoisaan aikaan ankaran tykistövalmistelun jälkeen savuverhon suojassa. Isä oli kolmannessa syöksyveneissä kk-miehenä veneen keulassa, kun yksi miehistä haavoittui pahasti. Vene käännettiin palaamaan lähtörannalle ja sotakaveri siirrettiin maihin ja palattiin nopeasti hyökkäykseen mukaan. Lopultakin leveän ja vuolaan Syvärin ylitys onnistui hyvin ja vähin tappioin.

JR 9 oli joukko-osasto, joka eteni Syvärin takana aina Ostan kylän edustalle, jonne vihdoin hyökkäys pysäytettiin. Sen jälkeen oli vielä rajut torjuntataistelut neuvostojoukkojen vastahyökkäyksiä vastaan vuoden vaihteen alla 1941-42. Joulukuun 30. päivä taisteltiin Goran kylän pohjoispuolisessa suomaastossa, kun silloinen pataljoonan komentaja kapteeni, paremmin Marokon Kauhuna tunnettu Aarne Juutilainen komensi konekiväärin vietäväksi suolla olevaan saarekkeeseen ennen päivän valkenemista.

Viiden miehen konekivääriryhmä läksi ahkiota vetäen ryömimään sulolle, jota pyyhkivät suon takaa ammutut vihollisen luotisuihkut. Matkalla ryhmästä kaksi sai kuolettavat osumat ja kolmas haavoittui saarekkeeseen tultaessa. Kahden miehen ryhmäsi kutistunut joukko laittoi kk:n asemaan kolmannen lähtiessä perääntymään taaksepäin pyrkien joukkosidontapaikalle. Toinen suolle jääneistä oli isäni Hannes, joka toimi panosvöiden syöttäjänä kk:lla.

Heti aamun valjettua alkoi suon takaa valtava tulitus ja jalkaväkijoukkojen rynnäkkö suon yli. Kaverukset ampuivat kk:n putki punaisena vyön vyön perään kohden uraata huutavia hyökkääjiä ja äkkiä he huomasivat, ettei hyökkääjiä enään rynnännytkään päin, liike suolla oli loppunut. Vielä kerran vihollinen yritti rynnäkköä suon yli nyt vielä vahvemmin voimin, mutta sekin hyökkäys tuli torjuttua aivan viime tingassa sillä ahkiossa oli enään yksi vyö jäljellä. Kaverukset sopivat, että Hannes lähtee hakemaan lisää ammuksia, kun niittä ei kukaan ollut heille tuonut.

Hänen onnistui päästä huoltoteltalle täyttämään panosvöitä. Teltassa oli kaksi Jehovan Todistajaa, jotka palvelivat sodassa aseettomina, mutta tekivät kaikenlaisia tarpeellisia huoltotöitä. Valmiiksi panostettuja kk:n ammusvöitä teltassa ei kuitenkaan ollut ja niin    Hannes joutui täyttämään ammusvöitä kaikessa kiireessä. Samalla telttaan tuli lämmittelemään polkupyöräkomppanian eli Pinnan päällikkö luutnantti Yrjö Keinonen. Vyöntäyttäjä piti melkoista meteliä ja samalla alkoi alueelle kova kranaattikeskitys.

Keinonen karjaisi heti: ” Nyt pojat ulos teltasta ja kauemmas suojaan. Vihollinen on kuullut vyöntäyttäjän ryskeen ja ampuu keskityksen tänne.” Samalla hän itse syöksyi ulos teltasta. Jehovan todistajapojat totesivat rauhallisesti: ”Meitähän Jumala suojelee kaikkialla ja Hänen tahtonsa on kuolema niin se tapahtuu joka tapauksessa.” He siis päättivät jäädä telttaan. Hannes harkitsi hetken ja jatkoi hänkin vöiden panostamista, mutta heittäytyi sitten kuitenkin Keinosen perässä ulos teltasta vain hetkeä ennen kuin telttaan tuli kranaatin täysosuma.

Hannes sai sirpaleista osumia kasvoihinsa ja sääreensä ja selkäänsä ollen yltäpäältä veressä, kun tuli tajuihinsa. Jotenkin hän pääsi liikkeelle vaikka maailma pyöri silmissä. JSP-teltan luokse päästyään hän lopullisesti tuupertui lumihankeen ja siitä lääkintämiehet hänet löysivät. Hänet siirrettiin telttaan tutkittavaksi ja alustavasti paikkailtavaksi. Sirpale oli viiltänyt haavan ohimoon ja sirpaleta löytyi myös selästä ja oikeasta reidestä. Haavat sidottiin ja matka sotilassairaalaan alkoi. Sairaalassa Hannes tapasi myös kk-ampujan, joka oli jäänyt yksin suosaarekkeeseen. Kun Hannesta ei alkanut kuulua takaisin oli hänen ollut pakko lähteä pois saarekkeesta ja jättää konekivääri sinne. Yksin hän ei olisi saanut sitä raahattua suon yli omien puolelle. Paluumatkalla hän oli sitten itsekin haavoittunut.

Ahveniston sotilassairaalassa hänet lopullisesti paikkailtiin kuntoon. Kehoon uponneet sirpaleet poistettiin, lääkitys aloitettiin ja pian myös kuntoutus. Pahiten yksi iso sirpale oli uponnut oikeaan reiteen, jossa se oli pysähtynyt vasta reisiluuhun. Poistaessaan pitkää sirpaletta lääkäri ihmetteli haavasta löytyvää paperitöynää. Silloin vasta Hannes muisti, että sotilaspastori oli antanut hänelle nipun kenttävirsikirjoja vietäväksi joukkueelle. Ne hän oli unohtanut manttelin taskuun ja ne olivat pysäyttäneet sirpaleen niin, ettei Hannes menettänyt jalkaansa.

Näytti siltä, että Jumala oli päättänyt pelastaa vähemmän uskonnollisen Hanneksen ennen kuin Häntä pelkäävät Jehovan Todistajat. Hanneksen osalta hyökkäysvaihe päättyi Hämeenlinnaan Ahveniston sotilassairaalaan, josta hän pääsi kevättalvella -42 parin kuukauden toipumislomalle.

 

 

 

 

 

Kommentit

  • Eino J. (monta kirjaa lukenut)

    Kirjan tekkoon kirjan tekkoon …
    hyvät tarinat ja hyvin kerrottu

  • Anssi Rajasärkkä

    Kiitos kannustuksesta, sisältöaineistosta saan kiittää kokemuksensa muistiin kirjannutta isääni Hannesta.
    Anssi

  • plokkariukki

    Tällaiset tarinat sodasta ovat mielenkiintoisia. Minua niissä erityisesti kiinnostaa se, että jos samasta tilanteesta esimerkiksi hyökkäyksestä tai puolustustaistelusta on kahden tai useamman paikalla olleen kertomukset. Niissä voi olla vaikkapa uskovan tai ateistin näkökulmat, tarina muuttaa tällöin oleellisesti muotoaan ja kummankaan kertomassa ei tarkoituksellisesti vääristetä totuutta. Samoin päällystön ja miehistön näkemykset poikkeavat monesti toisistaan. Sama koskee omiakin kokemuksiani YK:n rt-tehtävissä. Yksi, eikä vähäinen tekijä on sensuuri poikkeusoloissa. Median, kertojan tai kirjoittajan tahallinen asioiden vääristely, värittäminen tai esim. toimittajan oma tulkinta ja asiantuntemattomuus. Kaikkeen ainakin sodasta lukemaasi tai kuulemaasi on hyvä suhtautua aina tietyin varauksin, vähän kuin armeija-ajan tarinoihin.

    • Anssi Rajasärkkä

      Hyvä nimimerkki. Kommentistasi minulle jää mielikuva, että pidät kertomustani vahvasti väritettynä. Minulla ei ole tosiaankaan ollut käytettävissäni JR9/I:n sotapäiväkirjoja vaan tekstini perustuu isäni sota-ajan muistiinpanoihin. Niissä hän ei herjaa mitenkään kuolleita Jehovan Todistajia vaan paremminkin kunnioittaa heidän vahvaa vakaumustaan. Viittaus Jumalan varjelukseen on pelkästään minun ehkäpä asiaton kommentointini ja kirjallinen väritys tapahtumien kulusta.
      Viittaus tapahtumaan löytyy mm. silloisen luutnatin ja myöhemmän Marskin ritarin ja Puolustusvoimien päällikön Yrjö Keinosen kirjassa Kärkijoukkona Syvärille: ”Parisataa metriä tien pohjoispuolelle, matalalle kumpareelle, pystytettiin teltta, jossa osa miehistäni kävi vuorollaan lämmittelemässä ja muonitettavana. Teltalla ahersivat myös patruunakeskuksen miehet.” … ”Kauhun lähdettyä menin telttaan. Korvike ja voileivät olivat käsissäni, kun ensimmäiset kranaatit räjähtivät teltan ympäristössä. Käskin: ulos suojaan! Hyppäsimme tulenjohtovänrikin kanssa teltan ulkopuolelle lumeen. Muut eivät ehtineet teltasta, johon tuli täysosuma. Kaikki he, kymmenkuntamiestä, kaatuivat tai haavoittuvat. Siinä menivät reservini ja huoltomieheni. Teltta lensi repaleina ympäristöön.”
      Vähän myöhemmin tuli ilmoitus: ”Vihollinen hyökkäsi, tuhosi konekiväärini miehistön ja vei köydellä tai lassolla hinaten konekiväärin mennessään.”
      Siinä on paikalla olleen upseerin pelkistetty kuvaus tilanteesta, jossa isä-Hannes haavoittui. Jokainen voi arvioida kuinka paljon virheelistä väritystä Hanneksen muistiinpanoissa on.

Kommentointi on suljettu.