Suomi kansainvälisen politiikan polttopisteessä osa II: Supervuosi 1952

Kuva: wikipedia commons ( https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Olympiatuli_1952.jpg )

Sen lisäksi, että Suomi on sodittu maailmankartalle, on Suomi onnistunut pätevöitymään muillakin aloilla. Jo 1912 Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailankartalle vaikka Suomi oli silloin vielä Venäjän suuriruhtinaskunta. 20-luvulla Suomesta tuli urheilun suurvalta lukemattomien urheilusaavutusten kautta, kun yhtäaikaisesti meillä oli esittää sellaisia urheilusuuruuksia kuin Paavo Nurmi, Ville Ritola, Volmari Iso-Hollo jne. Heidän saavutustensa ansiosta Suomelle myönnettiin järjestettäväksi vuoden 1940 olympiakisat, joita ei maailamansodan vuoksi voitu koskaan järjestää. Kuitenki Suomi ehti rakentaa Helsinkiin jo olymopiastadionin v. 1938. Eräänlaisena tuen osoituksena Suomelle myönsi Ruotsin Akatemia talvisodan kynnyksellä syksyllä 1939 kirjallisuuden Nobel- palkinnon suomalaiselle F.E. Sillanpäälle.

Maailmansota katkaisi olympiaperinteen kahdeksitoista vuodeksi ja vuoden 1936 Berliinin kisojen jälkeiset seuraavat olympialaiset pidettiin vasta 1948 Lontoossa. Sotien jälkeen Suomi uudisti kisahakemuksensa ja Suomelle myönnettiinkin XV-olympiaadin kisat järjestettäväksi Helsingissä v. 1952. Tuosta vuodesta muodostuikin Suomelle oikea supervuosi mitä kansainväliseen näkyvyyteen tuli. Samalla se oli sodanjälkeisen Suomen itsetunnolle valtaisa voimannäyte. Olihan Suomi tuolloin vielä hävityn sodan jälkimainingeista vasta selviytymässä. Siitä osoituksena saatiin raskaat sotakorvauksetkin maksetuksi vasta syyskuussa samana vuonna. Siitä Suomi sai vahvistusta maineelleen maana, joka maksaa velkansa.

Kesäkuun 29. päivänä 1952 Suomen missi Armi Kuusela valittiin Kaliforniassa miss universumiksi. Suomesa tietenkin hänestä kehkeytyi kaikkien rakasama julkkis, mutta kyllä hänen aito luonnollisuutensa teki vaikutuksen myös maailmalla hänen kiertäessään palkintomatkallaan maailmalla. Hän oli varmasti oivallinen Suomi-lähettiläs ja Suomen maineen levittäjä matkoillaan. Seuraavana vuonna Armi avioitui maailmanmatkallaan tutustumansa filipiiniläisen liikemiehen Virgilio Hilarion kanssa. Siitä suomalaiset saivat aiheen seurata vuosikaudet pariskunnan ja heidän lastensa elämää. Armista kehkeytyi ikään kuin prinsessa Suomelle.

Heinäkuun 19. päivän 1952 koitti vihdoin päivä, jolloin presidentti Paasikivi avasi Helsingin olympikisat. Paavo Nurmi esiintyi viimeisen kerran olympialaisissa hänen tuodessaan olympiasoihdun stadionille katsojien hurratessa. Stadionilla hän sytytti soihdulla olympiatulen maljaan, jossa se paloi koko kisojen ajan. Sen lisäksi olympiatuli kuljetettiin Hannes Kolehmaisen kantamana stadionin tornin huipulle. XV-olympiadin kesäkisat oli avattu ja tämän jälkeen urheilevan maailman katseet olivat tiiviisti suunatut Suomeen ja Helsinkiin. Merkittävää oli, että Neuvostoliitto esiintyi ensimmäisen kerran mukana olympialaisissa ja tuli mitallitilastossa Yhdysvaltojen ( 76 mitallia) jälkeen heti toiseksi 71 mitallillaan. Suomi oli mitallitilastossa sijalla 8 yhteensä 22 mitallilla, joista 6 oli kultaista,     3 hopeista ja 13 pronssista. Yleisurheilu tuotti kuitenkin suuren pettymyksen sillä takavuosikymmenten yleisurheilusuoritusten mahtimaa jäi omissa kisoissaan vain yhteen pronssimitalliin, jonka toi Suomen paraatilajissa keihäänheitossa Toivo Hyytiäinen. Vielä edellisissä Lontoon olympialaisissa Suomeen tuli kultaa keihäänheitossa Tapio Rautavaaran tuomana.

Kaiken kaikkiaan Suomi selviytyi olympiajärjestelyistä varsin mallikkaasti vaikka jo avajaisia haittasi rankka vesisade. Itse olin haistelemassa olympiatunnelmaa  nuorena poikana joitakin päiviä ennen avajaisia ollessani isäni kanssa sukulointimatkalla Porvoossa ja Helsingissä. Silloin kävimme seuraamassa uimahyppy- harjoituksia uimastadionilla. Samalla reissulla näin ensimmäisen kerran tummia urheilijoita, joita silloin vielä sai kutsua neekereiksi ilman, että sitä olisi tulkittu halventavaksi nimittelyksi. Kyllä tuosta kokemuksesta nuori miehen alku sai kipinän urheiluun vaikka se ei huipulle asti johtanutkaan. Varsinkin suomalaisille Helsingin olympiakisat olivat viimeiset aidon olympiahengen mukaiset kisat, joita liika kaupallisuus ei ollut vielä pilannut. Dopingistahan tuolloin ei vielä tiedetty mitään. Olympialaiset päättyivät haikeissa tunnelmissa 03.08.1952 sillä olihan itsestään selvyys, ettei tapahtuma tule toistumaan enään milloinkaan Suomessa.

50-luvun alku oli Kekkosen asteittaista hivuttautumista valtakunnan johtoon ja ulkopoliittisen suunnan määrittelijäksi. Vaikka Kekkonen olikin hävinnyt vuoden 1950 presidentin vaalit oli hän jo muodostamassa ensimmäistä hallitustaan maaliskuussa 1950 ja vuoteen 1952 mennessä oli menossa jo Kekkosen kolmas hallitus, jolloin Kekkonen oli hallitusten vaihtuessa kuitenkin koko ajan yhtäjaksoisesti hallitusten johdossa. Niin alkoi Kekkosen kuningastie selkiintyä Suomen kansainvälisen näkyvyyden huippuvuonna 1952.

Tietynlaista vapautumista sodan jälkeisestä ilmapiiristä oli osoittanut Helsingissä puolustusvoimain lippujuhla- päivänä järjestetty ensimmäinen sodan jälkeinen sotilasparaati. Neuvostoliitto piti sitä tietoisena provokaationa, koska samalla oli tullut kuluneeksi 10 vuotta Hitlerin Suomen vierailusta. Neuvostoliiton vastalausesista huolimatta sotilasparaati pidettiin Helsingissa Senaatintorilla. Länteen avautumista tapahtui myös  konkreettisesti, kun juuri ennen olympialaisia avattu Seutulan lentokenttä otettiin syksyllä yleisen lentoliikenteen käyttöön. Suomen länteen avautuminen tapahtui myös konkreettisesti, kun Seutulasta avattiin Aeron toimesta suora lentoyhteys New Yorkiin. Vuonna 1952 toteutui myös pohjoismaiden kesken passivapaus. Suomi tunsi oikeasti olevansa vapaa länsi-Eurooppalainen tasavaltalainen demokratia. Suomettumispuheet tulivat kansainväliseen politiikan sanastoon vasta 60-luvun lopulla.

 

 

 

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    sykähdyttävä kirjoitus – kannattaa lukea uudelleen!

    olisiko ollut niin, että Helsingin olympialaiset olivat ne viimeiset aidot ja oikeat – nykyiset karnevaalit ovat suureellisia mediaspektaakkeleja, joita tuskin enää Suomeen saadaan tai kannattaa meillä järjestää.

Jätä kommentti

*