Talvisodan päättänyt Moskovan rauha

Talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa Neuvostoliitolle luovutetut alueet

Suomen lujasta vastarinnasta ja saavuttamista useista voitoista huolimatta oli joukoiltaan ja materiaaliltaan ylivoimainen Neuvostoliitto saanut ahdistetuksi Suomen puolustusvoimat kestokykynsä äärirajoille helmikuussa 1940 aloittamallaan massiivisella suurhyökkäyksellä erityisesti Karjalan kannaksella. Siellä rintama kesti Taipaleen rintamalla, mutta puolustus murtui kovassa paineessa keski- ja länsi-Kannaksella. Toinen hyökkäysten painopiste oli Laatokan pohjoispuolella pitkin Laatokan rantaa Läskelään, pohjoisempana Kollaalla ja Tolvajärven suunnalla. Pohjois-Suomessa oli jo tammikuussa lyöty neuvostojoukkojen massiiviset hyökkäykset Suomussalmella Raatteentien tuhoamistaisteluissa ja Kemijärven suunnalla, jossa hyökkääjät työnnettiin takaisin lähemmäs valtakunnan rajaa.

Paineessa Suomen hallitus päätti käynnistää rauhantunnustelut Neuvostoliiton kanssa 29.02.1940 ja nimesi neuvotteluvaltuuskuntaan pääministeri Risto Rydin, ministeri J.K. Paasikiven, kenraali Rudolf Waldenin ja kansanedustaja Väinö Voionmaan. Valtuuskunta läksi Moskovaan 07.03.1940, jossa se sai eteensä kovat rauhanehdot eikä niistä ollut neuvoteltavaa. Niiden mukaan Suomen tuli luovuttaa Neuvostoliitolle suuri osa Karjalaa suunnilleen Pietari Suuren aikaista rajalinjaa noudattaen. Lisäksi piti luovuttaa pohjois-Suomessa iso kaistale Kuusamon ja Sallan alueista sekä Kalastajasaarennon  länsiosa ja Suomenlahden saaret. Varsinaisten alueluovutusten lisäksi Suomen piti vuokrata Hankoniemi 30 vuodeksi laivastotukikohdaksi.

Suomi oli tilanteessa, josta ei voinut neuvotella oli vain ota tai jätä tilanne! Tuossa tilanteessa valtuuskunta sai hallitukselta valtuutuksen allekirjoittaa rauhansopimus 13.03.1940. Rauha astui voimaan kello 11.00 samana päivänä ja päätti 105 päivää kestäneen kunniakkaan taistelun ylivoimaista vihollista vastaan. Tuntia myöhemmin puhui ulkoministeri Väinö Tanner radiossa Suomen kansalle kertoen kansalle raskaat rauhanehdot. Molemmat osapuolet ratifioivat rauhansopimuksen muutamia päiviä myöhemmin Suomi 15.03. ja Neuvostoliitto 19.03.1940. Suomen joukkojen ylipäällikkö sotamarsalkka Mannerheim julkaisi sodan päättymistä koskevan päiväkäskynsä 14.03. todeten siinä mm:

”Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat! Rauha on solmittu maamme ja Neuvostovenäjän välillä, ankara rauha, joka on luovuttanut melkeimpä jokaisen taistelukentän, millä te olette vuodattaneet vertanne kaiken sen puolesta, mitä me pidämme kalliina ja pyhänä. Te ette ole tahtoneet sotaa. Te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä. —– Sotilaat! Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en vielä nähnyt vertaisianne sotureita.”

Isäni koki sodan päättymisen Sortavalassa, jossa oli 18 vuotiaana työvelvollisena avustamassa siviileitä sodan tuhojen korjauksessa ja tuhoutuneiden pommisuojien uudelleen rakentamisessa. Työvelvollisten ryhmä oli juuri ruokailemassa oikein ravintolan pöydän ääressä,  kun he kuulivat ravintolasalin radiosta ulkominsterin puheen rauhan tulosta ja sen ehdoista. Karjalaispojalle se tiesi kotiseudun menetystä   ja joutumista mieron tielle, siltä hänestä tuolla hetkellä tuntui. Hän on kirjoittanut muistelmiinsa: ”Tunnen kuinka jalkojani heikottaa, kun kuuntelen puhetta seisaaltani. Ruokasali on tupaten täynnä, mutta silti on hiljaista. Kukaan ei kommentoi ulkoministerin puhetta. Alistuminen ja orpouden tunne valtaa mielet. On samantekevää oliko tällainen rauha vai ei. Mihinkähän tästä nyt joudutaan, myllertää mielessäni. On samanlainen tunne kuin ennen lapsena, kun oli oikein paha olla. Silloin juoksin aina metsään suuren kuusen juurelle, siellä haudoin pahan mielen pois. Nyt ei ollut metsääkään mihin paeta suremaan”

Heti Tannerin puheen jälkeen kello 13 tulee käsky nousta autoihin. Emme tiedä minne meitä viedään, mutta kiire on melkoinen. Matkan suunnasta isä-Hannes huomaa, että he olivat matkalla kohti koti-Suistamoa. Se hieman ilahduttaa Hannesta, kun on pieni toivo kenties vielä nähdä kotimökkikin. Auto pysähtyy kuitenkin Harlussa eikä pitemmälle ole enään asiaa. Tarkoituksena oli noutaa vielä Lemetistä tavaraa Suomen puolelle, mutta matka tyssäsi Harluun, jossa odoteltiin seuraavaan aamuun yöpyen Harlun koululla. Sen jälkeen matka jatkuikin jalkapatikassa kohden uutta rajaa, jonne matkaa oli useita kymmeniä kilometrejä.

Tiet olivat täynnä kotiseuduiltaan pakenevia siviileitä muuttokuormineen ja kotieläimineen. Hannekselle matkan varren näkymät olivat tuttuja ja tavallan hän siinä kulkiessaan samalla jätti kotikunnailleen hyvästejä. Jänisjärven rannan Kirkkolahdessa hän muutaman kaverinsa kanssa yöpyi rannan saunakamarissa, lämmittivät saunan ja saivat nukkua yönsä lämpimässä. Seuraavana aamuna he ovat taas liikkeellä ja puolen päivän maissa jo Pälkjärvellä. Siellä he poikkesivat tienvarren taloon, jossa talonväki teki juuri lähtöä evakkoon. He olivat teurastaneet pikkukarjansa ja paistaneet aamulla lihat tuvan uunissa, mutta lähtökäsky oli heidät yllättänyt niin, ettei kaikkia lihoja oltu ehditty paistaa kokonaan. Auto oli tullut heitä ja heidän tavaroitaan noutamaan eikä aikaa ollut enään odotella loppujen lihojen paistumista.

Hannekselle tutuksi osoittautunut emäntä ilostui hänet nähdessään ja kehoitti poikia käyttämään hyväkseen kaikkea mitä taloon heidän jäljiltään jäi, ehtipä hän vielä neuvoa jäjelle jäävät ruokatarvikkeet jopa kellarista löytyviä viime kesäisiä hilloja myöten. Pojilla oli yltäkylläinen iltapäivän puhde tiedossa ja siitä he nauttivat ihan luvan kanssa. He lämmittivät talon saunan kylpivät perusteellisesti ja yöpyivät talossa saaden kunnon yöunet kesken omaa evakkomatkaansa.

Seuraavan päivän aamuna 16.03.1940 he jatkoivat matkaansa kohden uutta rajaa. Se oli heidän viimeinen päivänsä luovutetun Karjalan alueella. Sitten tuli vastaan tien varressa hankeen pystytetty päästä halkaistu keppi, jossa oli paperilappu ja teksti: ” Tässä on uusi Suomen ja Neuvostoliiton raja”. Hannekselle tuon kepin ohittaminen oli katkera pala. Sillä hetkellä koko hänen siihenastinen elämänsä oli pyyhkäisty kerralla muistojen joukkoon. Mitä elämä toisi tullessaan siitä hänellä ei ollut aavistustakaan eihän hän edes tiennyt minne hänen perheensä oli evakkomatkallaan joutunut. Kaihoisana hän loi vielä viimeisen katseensa hänelle niin rakaisiin Karjalan kunnaisiin ennen kuin suuntasi kulkunsa kohti tuntematonta kohtaloa.

Luovuetulta alueelta joutui lähtemään evakkoon kaikkiaan 420.000 asukasta, jotka pikasijoitettiin eripuolille Suomea. Lukuisten erimielisyyksien jälkeen uusi rajalinja saatiin merkityksi maastoon kesän 1940 aikana. Rajankäynissä vastapuoli muutatti rajalinjaa vielä niin, että Enson ja Värtsilän teollisuuslaitokset saatiin Neuvostoliiton puolelle rajaa.

 

 

 

 

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    Kiitokset tästä moni-ilmeisestä kirjoituksesta! Noin selkeää luovutettujen alueiden karttaa en ole nähnytkään.
    Materiaalia on olemassa niin paljon, että siitä on vaikea löytää hakemaansa. Kirjoitus valaisi monia epäselviksi jääneitä asioita.
    Kiitos, että jaoitte isänne viimeisen kotiseudullaan käynnin tunteet ja tunnelmat.
    Vaikuttava kirjoitus.

  • Anssi Rajasärkkä

    Kiitos lämpimästä kommentistasi. Tunnen olevani isälleni velkaa, kun en hänen eläessään ollut riittävän empaattinen
    häntä kohtaan. Vasta hänen jälkeen jääneitä muistelmiaan lukiessani ymmärsin nuorukaisen kokeman tuskan koti- seutunsa menettämisestä karulla tavalla.

Jätä kommentti

*