Lennosto

Pari vuotta sitten entinen oppilaani jäi eläkkeelle 50-vuotiaana kanta-aliupseeri kapteenina.  Olin itse silloinen opettaja 61-vuotias.

Nyt olen 63 v, saatan jäädä eläkkeelle vuoden päästä.  Olen kyllä harkinnut sitä, ettenkö jäisi, koska edesmennyt Lauri, katsastusinsinööri sanoi, ettei kannata jäädä eläkkeelle. Kysyin, miten niin.  Vastaus tuli mietitttynä: ei ole mitään tekemistä.  Nythän tämä opetustoimi onkin vasta hyvä, koska ei tarvitse pelätä enää surkeita rehtoreita tai ärhäkkäitä vanhempia, jos tulee pulmia, niin siitä vaan.

Olen kolmannessa sukupolvessa katunut, etten jäänyt armaijaan olisin nyt ollut eläkkeellä 13 vuotta.  Niin se isäkin harmitteli, rajakoulun käynyt kantapeikko.  Sodassa olleena sen aikaiset surkeat olot aiheuttivat halun siviiliin . Poika harmitteli samaa tuossa viisi vuotta sitten, nyt nelikymppinen.

Itse siis harkitsen eläköitymistä – paperin siirtelyyn riittäisi energiaa, koulupuolen äly ja kokemus riittää suunnitteluun, mutta kaikkihan ovat käyneet peruskoulun tai vastaavan, joten “asiantuntemusta” tuntuu riittävän.  Olen minäkin ollut lentokoneessa, mutta en sentään pyydä ohjata sitä tai hävittäjää.  Näin kuitenkin käy, jos koulutuspolitiikasta puhutaan, ei pitäisi, koska vain pitkään  monialaista opetustyötä tehneellä on riittävä asiantuntemus koulupäätöksiin, mitä Auvinen ymmärtää moisesta.

Lennostoja on kaksi, joista toinen on Kuopiossa.  Toki Pirkkalan lakkauttaminenoli iso virhe.  Prikaateja on kolme, joita komentaa prikaatin kenraali.  Jostain syystä niin suuren organisaation, kuin lennosto,  komentaja on eversti. Olen järkyttynyt! Komentajan pitäsi olla prikaatin kenraali ja esikuntapäällikkö eversi.  Että eversti jää eläkkeelle 52-vuotiaana ei ole tätä päivää.  Lentävä kenraali vosi jäädä eläkkeelle 55-60-vuotiaana.  Nythän siis on jäätävä – mitä helvettiä.

 

Kommentit

  • plokkariukki

    Samoja pohdin Paulin kanssa joskus vuosikymmeniä sitten, että olisiko sittenkin pitänyt jäädä SA:aan kantapeikoksi kun oikein pyydettiin, mutta olisinkohan pärjännyt moisessa organisaatiossa täysin palvelleen eläkeikään, änkyrä kun olen? Nyt vuoden eläkkeellä oltuani, tosin meleko kippeenä, sama laulu kuin työelämässäkin, välillä harmittaa hirveesti, toisinaan vielä enemmän, mutta nyt sitä on aikaa miettiä ja pähkätä puuhastelujen lomassa. Millonka se on hyvä, sanopa se?

    • Pauli Karppinen

      Ihan lonkalta heitän, kun kolottaa sieltä sun tiältä ja sopivasti vituttaa, tietää olevansa vielä hengissä. Hyviä eläkepäiviä.

Jätä kommentti

*