Elämisen hinta

Monesti puhutaan, että Suomessa on kallista jopa kuolla. Jotkut säästävät omiin hautajaisiinsa jo eläissään, ettei lähisukulaiset jää pulaan hautajaiskulujen kanssa.

Nyt, kun kaikkien elämän välttämyyksien hinnat vain koko ajan nousevat, niin voi todeta, että onko monellakaan varaa kohta enää edes elää ennen sitä lopullista kallista surujuhlaa.

Kituuttain ehkä, mutta onko se täyttä ja hyvää elämää. Toki voi olla, mutta se kysyy varmasti asennetta, voimia ja motivaatiota löytää keinot tasapainoiseen elämään.

Näin monen lapsen äitinä rahaa uppoaa ruokakauppaan hyvinkin helposti melkoisia summia. Jo ennen ruuan hintojen nousuakin.

Lehtien otsikoista huolimatta yllätyin, enkä niinkään positiivisesti asioidessani ruokakaupassa. Monen tuotteen hinnat ovat nousseet viikon sisällä jopa yli euron.

Olen onnekas työelämän jäsen. Silti meinaa harmitus nousta pintaan, kun työpäivän jälkeen kurvaa sillä ruosteisella farmari volvollaan kaupan pihaan, haalii päivän toisen ruuan, ilta- ja aamupalatarvikkeet ja laahustaa kuittaamaan ostoksensa kassalla. Sinne meni taas useamman päivän tienestit ja käteen jäi taas työssä käymisen ilo. Toisaalta, jos ei olisi niitä töitä, niin eipä syötäisi sitäkään vähää.

Sitä kautta en voinut olla miettimättä sitä, että miten he jotka eivät ole työelämässä ja ovat mahdollisesti niitä ns. väliinputoajia pärjäävät.

Onneksi tämä hintojen nousu tapahtui edes vasta nyt syksyllä. Köyhien lapsiperheiden lapset saavat ilmaista ruokaa koulussa ja mahdollisesti päiväkodissakin. Se on varmasti monien perheiden pelastus. Terveelliseen ja kasvua tukevaan ravintoon, kun saa uppoamaan helposti rahaa isojakin summia.

Opiskelijoilla ei ole enää varaa edes siihen tonnikalaan. Muistan, kun tonnikalapurkki maksoi omien teini opiskeluaikojeni aikaan muutamia kymmeniä senttejä. Nyt edullisimmatkin maksavat yli euron.

Silti ajatukseni ovat niiden ruuantuottajien luona, jotka yrittävät sinnikkäästi tuottaa yhä kotimaista ruokaa Suomen kansalle nautittaviksi. Heillä kait se vasta stressi ja paineet ovatkin kasvaneet. Kotimaisen ruuantuotanto, kun on tekijöilleen elämäntapa ja vuosi kymmeniä opittua perinnettä joka haluttaisiin säilyttää mahdollisesti sukupolvelta toiselle. Moni tilallinen on varmasti joutunut pohtimaan raskaita päätöksiä ja tekemään laskelmia viime aikoina.

Minä kuulun lopultaan niihin onnekkaisiin, joiden ei tarvitse puntaroida mielessään kuin sitä, että ostanko kaksi vai kolme purkkia maitoa. Ei sitä, että tuotanko enää maitoa jatkossa.

Kaikki on suhteellista. Kyllähän minäkin purnaan ruuanhintojen noususta siinä missä muutkin. Välillä tekee vain hyvää puntaroida asiaa moneltakin kantilta, niin saa motivaatiota suunnitella entistä paremmin perheensä ruokahuollon ja muut tarvittavat hankinnat. Siten ottain osaa siihen, että kyllä tästäkin selvitään, me kaikki.

Autetaan toinen toisiamme. Annetaan omistamme heille joilla ei ole mitään. Toimitaan itse kuten toivoisimme toisten tekevän silloin, kun olisi hetkellinen tarve pienelle käden ojennukselle, että selviää siihen huomiseen.

Pidetään yhtä.