Erityisyys ei lähde halimalla

Olen taas seurannut verenpaineet korvissa keskusteluja vertaistukiryhmissä.

Meitä erityisvanhempia yhdistää lastemme lisäksi valtava turhautuneisuus siitä miten vähän koulut ja jopa terveydenhuolto tietävät erityisyydestä, sen toteamisesta ja hoitamisesta.

Valloillaan on yhä vahvoja käsityksiä siitä, että erityispiirteet häviää, kun lasta vain huomioidaan, halitaan ja kehutaan tarpeeksi.

Etenkin suur ja eroperheet saavat kokea tuota nahoissaan aivan liikaa ja siihen on tultava loppu, jos mielii oikeasti ja oikein auttaa erityislapsia.

Jos ja monesti kun huomioonpuuttumista pidetään syynä erityislapsen oireiluun, niin siinä mennään metsään ja rytinällä. Samalla juuri ne erityis lapsi rukat, heidän sisarukset ja vanhemmat vain kärsivät lisää täysin tarpeetonta tuskaa.

Yleensä on nimittäin juuri niinpäin, että se erityislapsi vie lähes kaiken huomion perheessä ja ne ns. normaalit sisarukset kärsivät siitä huomionpuutteellisuudesta jo valmiiksi liiankin paljon. Voi vaan kuvitella mitä sitten tapahtuu perheessä, jos vanhemmat sokeasti uskovat esimerkiksi perheneuvolaa, että lisää vain huomiota erityiselle, niin sillä kaikki pelastuu.

Perheneuvola on totaalisen väärä paikka hoitaa erityispiirteisiä lapsia. Heillä ei ole useimmiten mitään käsitystä siitä mikä erityisperheessä toimii ja mikä ei.

Mikä tukee tätä hurjaa näkemystäni?

Perheneuvola käynnit eivät ole vertaistukiryhmien keskustelujen ja myös minun näkemykseni mukaan auttanut lapsia kehittymään mitenkään.

Lautapelien pelaaminen ja 45 minuutin jutustelu silloin tällöin ei vie erityispiirteitä pois. Niitä ei vie mikään koskaan pois.

En syyllistä lähtökohtaisesti ja ainoastaan perheneuvolaa siitä, etteivät he aina itsekään nää, etteivät he ole se paras paikka hoitaa erityisiä, koska joku muu tahohan on ne lapset sinne ohjannut.

Mikä voisi sitten auttaa ja mitä erityislasten vanhemmat tahtoisivat?

Ensinnäkin se mikä meitä päivittäin auttaa on ne vertaistukiryhmät, jonne kokoonnumme eripuolilta Suomea puimaan suoraan sitä miten heidän lapsiaan ja heitä ei oltu taaskaan otettu tosiaan missään ja miten käteen jää vain raivo, turhautuneisuus, suru ja pelko siitä, että saavatko he ikinä tarvittavia tukitoimia lapselleen.

Monilla on jo valmiiksi voimat lopussa ja kaikki keinot käytettynä arjessa. Sitten esimerkiksi se joku perheneuvolatäti on taas lässyttänyt, että koittakaa vain halia ja pusutella enemmän lastanne, niin monen olisi tehnyt mieli nousta penkistä, huutamalla haistattaa pitkät ja lähteä ovet paukkuin kotiin.

Kukaan ei luonnollisesti tee niin, koska sen jälkeen alkaisi sosiaalitoimen kera mussutus siitä, että sinä vanhempana et taida enää hillitä itseäsi, niin tarvitset selkeästi tukitoimia vanhemmuuteesi.

Metsään menisi taas.

Yhä eniten vanhempaakin auttaisi se, että hänen lapsensa saisi ne kaikki mahdolliset tukitoimet tai edes osan. Ilman ainaista vakuuttelua, taistelua ja taas vakuuttelua.

Erityislapsi tarvitsee erityisyyden tasoista riippumatta toimintaterapioita, kouluavustajia, pienryhmäopetusta ja luokkia, tukiopetusta, päiväkodissa avustajia, mahdollisesti lääkitystä jne.

Heillä on siihen lakienkin mukaan oikeus, mutta nekin vanhemmat, jotka tajuavat niitä vaatia kohtaavat, etenkin päiväkodeissa ja kouluissa selityksiä resursseista.

Jotkut meistä jaksavat valittaa niin kauan ja niin ylös, että he saavat tarvittavat avustajat ja avut silti.

Voi, vaan kuvitella mitä se taistelu tekee vanhempien ja koulun yhteistyölle ja väleille. Silti, jotkut meistä uskaltautuvat. Ottavat hankalan ihmisen leiman otsaansa sen maailmansa tärkeimmän asian vuoksi, rakkaan lapsensa tulevaisuuden tähden.

Erityiset tarvitsevat tukea kehitykseensä sellaisilta henkilöiltä, jotka todella tietävät mitä erityisyys on ja miten kuntouttaa heitä.

Erityisyyttä on ollut aina, vaikka jotkut toisin yhä väittävät, eikä sitä valitettavasti saa pois ihmisestä halimalla, eikä vanhempia lohduta lausahdus

No voi, että, mutta katsellaan nyt vielä, niin jospa se siitä…

Aijon jakaa tämän kirjoitukseni vertaistukiryhmässä ja tiedän jo nyt valmiiksi, että se tulee keräämään tykkäyksiä ja kommenteissa satoja samaistumisia.

Mitä se sitten kertoo erityisyyksien tunnistamisien ja kuntouttamisien tasosta Suomessa?

Siihen en vaivaudu edes vastaamaan.

Jätä kommentti

*