Mitä sinä oikeasti tahtoisit tehdä?

Työllistymisasiantuntija esitti minulle tuon kysymyksen tässä muutama viikko sitten.

Häkellyin tuosta kysymyksestä. Olinhan kuullut 12 vuotiaasta lähtien lähinnä sitä, ettei minusta ole kuitenkaan mihinkään.

Myönnän olen ollut aina vähän sellainen haaveilija. Monet ovat kuvanneet minua lapselliseksi haihattelijaksi. Ei maailma muutu yhtään sen paremmaksi paikaksi, vaikka sinä kuinka kannattelisit ja surisit toisten murheita. Uuvutat itsesi ja tuhlaat turhaan vain aikaa moisella pähkäilyllä.

Noin minulle on sanottu turhankin usein. En silti lannistu. Kyllä maailmassa pitää olla ripaus lapsellisuutta ja unelmia. Toisaalta hyvä, että minulle on sanottu noin, koska olen hyväksynyt kyllä sen tosiasian, etten voi pelastaa koko maailmaa, mutta tällä tahdonvoimalla ja idearikkaudellani voisin tuoda edes palasia hyvää tähän maailmaan.

Minulla on hallitsematon tarve tehdä asiat omalla tavallani. Kuinka usein olenkaan kuullut, että miksi ihmeessä minä teen kaiken aina vaikeimman kautta. En malta suunnitella rauhassa, vaan syöksyn toteuttamaan ja katson mitä tuleman pitää.

Olen alkanut ajatella terveen itsekkäästi, että keneltä muulta se on pois, jos teenkin asiat erilailla kuin toiset. Ei se toisen tapa tehdä asiat ole aina välttämättä se ainut oikea tapa. No, olenhan ollut hanakka kyseenalaistamaan asioita jo pienestä pitäen. Koen, että jokaisella ihmisellä on siihen oikeuskin, eikä kenelläkään ole oikeutta vaatia luopumaan siitä. Ennen luulin, että olen vain huomattavasti tyhmempi ja hankalampi persoona kuin muut.

Siinä kohtaa minä todella tuhlasin turhaan aikaa, enkä sen haihattelun kohdalla.

Olin kuitenkin tyytynyt kohdallani siihen, että kai minun on vain tosiaan aika lopettaa haaveilemasta ja hakea niitä töitä. Sellaisia, joihin minulla saattaisi olla jonkinlaisia edellytyksiäkin. Olen hakenut nyt yli kymmeneen eri paikkaan töihin, joka on melko hyvin siihen kahtoin, että olen ollut työttömänä työnhakijana vasta muutaman päivän.

Taustalla mielessäni kuitenkin muhii haave. Se on vain vahvistanut työnhaku motivaatiotani. Saisin työkokemusta, joka antaisi lisärohkeutta edetä kohti unelmaani.

Aluksi olin ehkä jopa turhautunut työllistymisasiantuntijan esittämästä kotiläksystä miettiä, että mitä haluaisin tehdä, jos saisin tehdä ihan mitä vain. Miksi hän oikein yllytti haaveilemaan juuri, kun olin työllä ja vaivalla haikeana siitä luopunut. Valinnut olla tylsä, vaikka tiedostin sen alkavan syödä minua sisältäpäin.

Meinasin ensin jättää tekemättä tuon kotiläksyn suojellakseni itseäni ja muita, mutta kuinka olisin voinut vastustaa haaveilua, kun minulle siihen kerran annettiin oikein lupa.

Kahvila Huokaus

Jos minulla vain olisi tarpeeksi rahaa ja sopivat tilat, niin minä pyörittäisin tuota paikkaa.

Pyrkisin luomaan paikastani sellaisen, joka tekisi tästä maailmasta edes hitusen verran helpomman paikan elää, pärjätä ja nauttia. En toki edelleenkään saisi autettua kaikkia, mutta toisin palan hyvää arjen keskelle.

Etsisin niin monta yhteistyökumppania, sponsoria ja vapaaehtoistyöntekijää, että onnistuisin pitämään hinnat alhaalla ja kahvilan toimintaperiaatteen yllä. Mikä hienointa, niin uskon, että paikkakunnallamme jo itsessään niitä löytyisi, koska iisalmelaisilla on suuri sydän tekemisessään mukana.

Kahvilassani saisi syödä myös omia eväitä hyvillä mielin ja kaikki saisi itsensä syötettyä ja juotettua, vaikka taskusta ei löytyisikään sentin senttiä. Minulla olisi käytössä kahvi/ruokakortteja, joihin asiakas voisi kerätä leimoja tekemällä työtä kahvilassani ja hän voisi maksaa niillä nauttimansa tuotteet.

Olen visioinut jo teema iltoja ja päiviä.

Kerran kuussa rauhallinen tila muuntautuisi nuorison discotilaksi. Sellainen tuntuu puuttuvankin täältä meiltä Iisalmesta. Lapsille järjestettäisiin halloween naamiaiset, joihin pyytäisin yhteistyöhön teattereita puvustamaan ja maskeeraamaan lapsia. Niin jokainen lapsi saisi kokea olevansa tasavertainen.

Kahvilassani olisi lapsiparkki ja vanhempien peti, jossa vanhemmat saisivat levätä sen aikaa, kun hoitajat hoitaisivat heidän lapsia. Ennen päikkäreitä vanhemmat voisivat syödä kahvilassani rauhassa itsensä täyteen lämmintä ruokaa, niin uni maistuisi myös paremmin.

Koulukkaille ja opiskelijoille olisi tarjolla silloin tällöin tukiopetusta heidän omassa läksynurkkauksessa, jossa he saisivat myös muulloinkin tehdä läksyjä ja syödä omia eväitään koulun jälkeen.

Lauantaisin musikaaliset persoonat voisivat esittää live-musiikkia ihmisten iloksi. Joskus siihen voisi liittää eläkeläisten päivätanssitkin.

Kahvilan menu koostuisi hyvin simppeleistä peruskotiruuasta, mutta juuri sen vuoksi voisinkin pitää hinnaston niin alhaisena kuin vain mahdollista ja tunnelman kotoisana.

Kahvilan sisustus muodostuisikin kierrätys idealla. Astioista kalusteisiin saakka lähes kaikki olisi käytettyinä ostettuja. Päikkärisänky olisi tosi kiva saada joltain paikalliselta huonekaluliikkeeltä lahjoituksena.

Nuoret saisivat ideoida ja olla toteuttamassa omaa nurkkaustaan kahvilaan. Kahvilan ideana olisi tuoda ihmisiä lähemmäksi toisiaan, joten sisustus myös olisi siihen kannustava, joten kahvilassa ei olisi kolkkoja neljän hengen pöytiä vaan erilaisia sohvia ja säkkituoli viritelmiä ja suuria räsymattoja, jotka olisi mahdollisesti jonkun marttojen teemapäivien tulosta.

Imettäjille olisi oma mukava yksityinen nurkkaus tai jos päikkäripeti olisi vapaa niin voisihan äiti imettää myös siellä ja samalla ihastella pientä ihmettään sillä aikaa, kun isommat sisarukset riekkuisivat lapsiparkissa. Vuokraisin kahvilastani myös matkasänkyjä, matkarattaita ja pyöräkärriä……

Tässä toki vain pieni pintaraapaisu kahvilavisiostani, mutta ytimenä olisi luoda yhdenvertaisuutta ja luksusta arjen keskelle lompakon sisällöstä riippumatta. Kahvila Huokaus olisi olemassa ihmisiä varten, eivätkä ihmiset sitä varten.

Haluaisin luoda itselleni oman merkityksellisen työn, jossa minun ei tarvitsisi pyytää keneltäkään anteeksi, että en tee sitä juuri niin kuin käsketään. Työn jolla olisi oikeasti välitöntä merkitystä ihmisten elämään. Heidän elämään, jotka arvostavat pieniä asioita, joita joidenkin toisten ei tarvitse edes ajatella. Näyttäen samalla esimerkkiä lapsilleni, että he voivat olla ja tehdä asiat juuri niin kuin he itse haluavat ja heidän on mahdollista luoda jotain omaa ja hienoa.

Olen oivaltanut, etten ehkä voi viedä maailmasta pois kaikkea pahaa, mutta voin olla mukana varmistamassa, ettei sitä kehity minun kauttani ainakaan lisää.

Uskon parempaan tulevaan ja haluaisin olla mukana rakentamassa sitä uskaltautumalla toteuttaa unelmani.

Kunhan vain olen haaveillut tarpeeksi.

 

Jätä kommentti

*