Olin haaveillut jo pitkään lapsivapaasta illasta.

Viimein se toteutui ja vieläpä ihanien pikkusiskojeni kanssa.

Alkuillan vietimme saunoen ja kuunnellen musiikkia. Huomasin heti, että miten erakoitunut olinkaan, kun en tunnistanut biiseistä puoliakaan ja puhua pälpätin tahtomattanikin aivan liikaa.

Noloa.

Seuraavaksi nauroimme minun meikkivalikoimalleni. Perus kotiäidin ikivanha puolikuntoinen luomiväripaletti, jossa jäljellä onneksi se mahdollisimman neutraali väri.

Tukan laitatin tietty siskoilla, kun enhän minä semmoisia osaa.

Noloa, taas kerran.

Onneksi se ei ole niin justiinsa omien sukulaisten kesken ja kuitenkin pikku tällingeissäni aloin tuntea itseni jopa ihan nätiksi.

Ensimmäisenä suuntasimme paikallisen ravintolan avajaisiin. Porukkaa oli mukavasti ja musiikki kuullosti hyvälle. Palvelu pelasi kivasti ja nautimme olostamme.

Sen jälkeen suuntasimme vielä toviksi yökerhoon. Tanssimme jalat kipeiksi. Tai muut tanssivat ja minä yritin jotenkin räpiköidä mukana. Enhän ole mikään hyvä tanssimaan.

Pakko myöntää muutenkin, että aloin ymmärtää, että miksi yökerhoissa käy kait enimmäkseen nuoria ja energisiä ihmisiä.

Kivaa oli silti, vaikka välillä mietinkin, että ei taida olla enää nämäkään se minun paikka.

Koitti aika palata takaisin kotiin.

Täytyy kyllä sanoa, että hauskasta illasta huolimatta tai ehkä juuri sen ansiosta tuntui hirmu hyvälle saapua kotiin. Painaa ulkoovi kiinni ja todeta mielessään, että Jes, minä olen kotona!

Se rentouden tunne, kun riisuin korkkarit jalastani ja kuorin itseni sukkahousuista.

Enää en tuntenut noloutta vaan helpotusta.

Hipsin olohuoneeseen. Ihastelin sohvalla nukkuvaa komeaa aviomiestäni.

Tunsin valtavaa ja nöyrää kiitollisuutta siitä, että hän on halunnut juuri minut elämäänsä, hankkinut meille kivan kodin ja olemme yhdessä luoneet tähän maailmaan kolme ihanaa lasta. Unohtamatta heidän rakkaita isoveljiään.

Visiitti pimeässä, kovaäänisessä ja tunkkaisessa tilassa sai minut näkemään taas paremmin.

Sen miten paljon arjessamme on kauniita ja korvaamattomia asioita.

Niitä ei aina arjessa nää ja muista,  vaikka ne olisivatkin aivan edessäsi. Kuin tyrkyllä sinun nautittavaksesi.

Mikä parasta, niin minun ei ole vuosiin tarvinnut etsiä niihin mahdollisuuksia siellä disco lattialla,  vaan ne ovat läsnä joka päivä, kun vain muistan niitä vaalia ja arvostaa.

Ja niin minä aion totisesti yrittää muistaa tehdäkin.

Näyttää rakkailleni, että rakastan.