Olen taistellut itseni kanssa tässä kuluneen talven. Miettinyt, että olenko aivan kauhea äiti, jos lähtisin työelämään nuorimman lapseni ollessa vuoden ikäinen.

On jännä miten sitä ei ajattele muista samoin tekevistä äideistä pahaa, mutta itsensä on niin helppo kauhistella pysymään kotiäitinä, vaikka ei siitä pestistä juurikaan toisinaan enää tykkäisikään viiden vuoden urkaman jälkeen.

Toinen mikä vaikeuttaa siirtymistä työelämään on latistunut itsetunto ja vaatimukset työtarjouksissa. ”Odotamme hakijalta alan koulutusta tai/ja työkokemusta.” Päässä alkaa soida: No ethän sinä oikeastaan osaa mitään perinpohjin, kun vähän jotain sieltä täältä. Sinulla on viisi lasta niin kuka haluaa työntekijää, joka on jatkuvasti alkuun poissa, kun lapset sairastelee aloitettuaan päiväkodin. Kai me jotenkin yhä pärjätään näinkin.

Niin jotenkin.

Joskus sitä kaipaa jotain täysin omaa ja olisi valmis tekemään töitä sen eteen kuin lapsi karkkiensa vuoksi lauantaina.

Tiedän, että voisin ehkä venyä olemaan kotona vielä pari vuotta, mutta parhainkin kuminauha voi napsahtaa poikki joskus, kun sitä tarpeeksi venyttää.

Työtön minusta tulee ensi kuussa ja töitä olen hakenut jo valmiiksi kahdesta paikasta. Paikoista joihin oikeasti haluaisin. Jää nähtäväksi, että tulenko valituksi vai päädynkö hetkeksi  työkkärin orjaksi. Toisaalta minulle jo kättelykurssitkin olisi lomaa.

Ei, en minä väppöilemään tahdo vaan tehdä oikeasti töitä. Päästä kotoa ja saada asiallista korvausta työpanoksestani.

Olen aina tuuminut, että kotiäidit ovat parasta työvoimaa yrityksille.

Heille töissä olo tuntuu etenkin alkuun lomalta ja he jo senkin vuoksi arvostavat saamaansa työtään.

Toinen kannustin on raha, jota lapsen tehnyt nainen saa yleensä 1000 euroa enemmän ollessaan töissä.

Kolmantena, kotiäiti osaa ottaa vastaan huonoa palautetta ja kehittää itseään sen mukaan.

Neljäntenä, sosiaalinen elämä aikuisten ihmisten parissa tuntuu kullan arvoiselta sen jälkeen, kun jutut on pyörineet pitkään noin metrin pituisen ihmisolennon ympärillä.

Viidentenä, kotiäiti osaa sitoutua tiettyyn kohteeseen vaikka loppuelämäksi, joten pitämällä häntä hyvänä ja panostaessaan häneen yritys ei voi kuin voittaa.

Kunhan ääneen aatostelen ja mietiskelen, että jospa minullakin olisi jotain arvoa työmarkkinoilla näin pitkän kotiäitiyden jälkeenkin.

Olenhan ahkera ja tunnollinen, vaikka olenkin oleskellut viimeiset viisi vuotta kotona.