On joulu, ole läsnä rakkaillesi

On taas se aika vuodesta, kun mainoksetkin toitottaa, että ole läsnä rakkaillesi.

Etenkin perheellisiä toitotetaan olemaan läsnä lapsilleen joulun aikana.

Sinä joka perheellisenä olet niin tehnyt, niin voin kertoa, että ymmärrän sen huokaisun joka pääsee aattoillan jälkeen, kun lapset nukahtaa ja homma on paketissa, koet onnistuneesi. Onneksi joulu on kerran vuodessa, ettei tällaiseen suoritukseen tarvitse yltää kuin kerran vuodessa.

Hienoa, mutta minä haluan kertoa sinulle joka koet tuon tunteen vain pari kertaa vuodessa, että monet muut kokee, että on pakko olla läsnä joka päivä. Sekuntilleen.  Ei ole olemassa vaihtoehtoja. Heillä, jotka noin kokevat, heillä on erityislapsia.

Se kuormitus joka sinulla tuntuu kerran pari vuodessa, me monet muut tunnetaan se jokaikinen ilta.

Kuormituksesta huolimatta me koemme jokaisena iltana niin onnistumisen kuin epäonnistumisenkin tunteita.

Ne tunneskaalat joita sinä olet kokenut nyt joulun aikaan, me erityislasten vanhemmat koetaan ne joka päivä.

Etenkin niinä päivinä, kun on se kiva uintikerta, luisteluakin on välillä, hiihtoa, herkkupäivä koulussa, päiväkodissa yökkäripäivä. Mitä näitä nyt on, normaalisti kivoja päiviä, jotka tuo iloa arjen keskelle.

Mitä jouluaaton odottelu on erityislapsiperheessä?

Monet erityisvanhemmat ovat varmasti huokaisseet mielessään, kun ei ole tarvinnut lähteä esittämään mahdollisimman normaalia perhettä sukulaisjouluihin. Korona aikaan ei ole tarvinnut pelätä, että lapset toisten kodissa tyrkkää sen uuden ison taulutelkkarin alas lattialle ja joululahjojen lisäksi tulee konkurssi siitä.

Saati ne sukulaiset, jotka saarnaa etenkin äidille, että miksi olet taas syöttänyt huumeita lapsellesi tämänkin vuoden, vaikka ihan nätistihän hän nytkin leikkii toisten kanssa ja on niin herrasmies. Vuoden taistojen jälkeen saat kuulla miten huono äiti olet, kun teet lapsestasi syyttä narkkaria.

No lapsi tsemppaa sen aaton ja ehkä seuraavankin päivän jopa osittain, kunnes vanhemmat huomaa, että nyt on sopiva aika kiittää kahvista ja lähteä.

Niin, lähteä kotiin potemaan se tsemppaus.

Olet itse poikki kaikesta, lapset on poikki kaikesta…

Kiitos korona, kun annoit meille erityislasten vanhemmille syyn olla vain kotona.

Meidän on pakkokin olla aina läsnä kaikessa mitä lapsemme tekevät, mutta se on myös rikkaus, koska meidän on pakko tuntea lapsemme ja rakastamme heitä juuri niin kuin he ovat.

Kuten kirjoitin vertaistukiryhmään tänään,

Hienoa, että selvisin tästäkin vuodesta hengissä ilman lobotomiaa ja kiitin toisia kanssa elämisestä.

Mietimme yhdessä sitä, että miten onnellisessa asemassa erityislapsemme lopulta ovatkaan siinä mielessä, että meidän vanhempien on pakkokin olla perillä hyvin tarkoin lapsiemme sielun maailmastaan tai heidän elämästä ei tulisi mitään.

Olemme läsnä aina.

Jätä kommentti

*