Rakas isi

Äiti, missä isi on?

Isi on töissä.

Lasta harmittaa. Minä äitinä selitän miksi isi on töissä. Siksi, että isi rakastaa meitä kaikkia niin paljon, että hän tekee ahkerasti töitä sen eteen, että meillä olisi kiva koti ja ruokaa mitä syödä.

Ilman tuota tietoa lasta harmittaisi yhä. Nyt hän ihannoi urheata isäänsä joka jaksaa puurtaa hänen vuokseen, eikä isi ole vain ilkeyttä poissa niin paljon.

Monesti etenkin hormooni huuruisina vauvaarki vuosina mietin toisinaan itsekin, että helppoahan se on isillä, joka pääsee kaikista lastemme hoidollisista tehtävistä, koska hän on koko ajan töissä. Jos ei työmaalla, niin hallillaan valmistelemassa seuraavaa työpäivää.

Koin olevani jumissa kotona yksin valtavan vastuun kanssa, joka meidän oli tarkoitus kohdata aina yhdessä toisiamme tukien.

Tunsin jopa pientä kateutta silloin, kun kuulin kahden naisen juttelevan jossain, että kuinka lapset menevät isälleen tulevana viikonloppuna, niin vihdoin saa tehdä ihan mitä huvittaa, kun isän on pakko hoitaa lapset, eikä tarvitse kuunnella selityksiä siitä miten hän ei taaskaan jouda ja kykene sitä tekemään.

Näin monta lasta myöhemmin ja perheeksi kasvun myötä häpeän, että en aina itse jaksanut uskoa lapsille kertomaani sanomaa.

Olen onneksi saanut huomata, että on täysin totta, että mies voi kasvaa osallistuvaksi isäksi hitaasti, mutta varmasti.

Mieheksi joka huolehtii perheestään muutenkin kuin tekemällä töitä. Toisin kuin me naiset, miehet tekevät niin kaikessa hiljaisuudessa pienin askelin.

Ne pienet teot jäävät helposti huomaamatta ja arvostamatta.

Totta on toki, että jotkut lapsen saaneet miehet, eivät ota sitä pienintäkään askelta, vaan silloin voi lasta kohdata suurempi onni. Mies, joka haluaa olla hänen isänsä, vaikka hänellä ei olisikaan siihen velvollisuutta. Se, jos joku on rakkautta ja välittämistä.

Olen saanut olla kotiäitinä lähes 6 vuotta ja tiedän sen olevan harvinaista nykypäivänä. Vaikka toisinaan onkin ollut kausia jolloin seinät ja lapset ovat tuntuneet kaatuvan päälle, niin olen kiitollinen, että olen voinut olla läsnä lasteni elämässä niin paljon.

Olen tajunnut täysin vasta viime aikoina sen, että aviomieheni on ne suonut minulle.

Hän on kaikki nämä vuodet mahdollistanut tämän yhtälön, vaikka hän on itse jäänyt sen vuoksi monista arjen hetkistä paitsi. Tiedän, että hän itsekin olisi halunnut olla enemmän kotona meidän kanssamme. Kokea tärkeitä hetkiä perheenä ja isänä.

Tärkeä ja kannatteleva voima onkin ollut se, että mieheni on aidosti ja monesti sanonut, että Ei kyllä yhtään huvittaisi lähteä, mutta ei kait se auta, kun vaan taas lähteä sinne töihin.

Usein tuon lauseen jälkeen välissämme on viikon ajan useita satoja kilometrejä ja jokaikinen kerta se tuntuu minustakin yhtä pahalle, eikä siihen totu koskaan.

Siitä tiedänkin, että en voisi elää ilman rakasta aviomiestäni rinnallani. Hän on hyvä isä, jota ei kukaan voisi ikinä korvata.

Ainutlaatuinen.

Rakastan, arvostan ja kunnioitan.

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

*