Somea

Olin lähes vuoden poissa facebookista.

Turhaannuin siihen, että en enää muistanut sen läräämiseltä elää.

Olla läsnä.

Havahduin siihen faktaan, että minulla oli viisi lasta, mies ja iso koti, joista nauttia, mutta mitä minä tein. Tuijotin puhelintani, että jos ulkomaailmasta näkyisi jotain mielenkiintoista ja kommentoitavaa. Arvata saattaa, että olin paatunut ja yksinäinen kotiäiti.

Kun olin poissa facebookista, niin liityin instagramiin, joka yhä mielestäni on positiivisempi mesta.

Kyllä olen siis palannut myös facebookiin, mutta tällä kertaa myös lähtökohtaisesti positiivisemmalla asenteella.

Syy miksi liityin alunperin takaisin facebookiin oli se, että kun halusin myydä meidän kodin tavaroita, niin tulin sen eteen, että missä ihmeessä minä ne myyn näppärästi, kun en ole facebookissa.

Toinen syy oli se, että suurimmalla osalla sukulaisista ei ole tiliä instagramissa, niin olisihan se varmasti kiva heidänkin seurata meidän elämää.

Tosin etenkin meidän isompien lasten osalta olen päättänyt, etten laita heistä enää itse juurikaan kuvia, kun tuskin haluavat äidin hössöttävän heistä kaikkea julkisesti.

En myöskään ole kokenut enää tarpeelliseksi tiedottaa missä asun, mitä teen jne. Naimisissa olen myös facebookissa, koska olenhan ylpeä liitostani niin hyvinä kuin vähän hankalempinakin aikoina.

Poistuessani facebookista elämässäni olevien ihmisten oli pakkokin ottaa muutoinkin yhteyksiä kuin tykkäämällä säännöllisesti julkaisuistani.

Opin myös itse, ettei aina tarvitse olla sosiaalinen ja se on ihan ok.

Aloin jotenkin muutenkin viihtymään paremmin meidän oman porukan kanssa ja sainkin alkuun joiltain kyselyjä, että olenko suuttunut jostain, kun en ole pitänyt yhteyksiä niin kuin ennen.

Kerrankin vastasin rehellisesti, että En, mutta jotenkin ollut, vaan niin kivaa olla vaan kotona ja puuhata kaikkea keskittyen siihen.

Nään sitten livenä heitä ketä nään.

Ja se on jotain mistä minä oikeasti tykkään.

 

Jätä kommentti

*