Muutaman viikon sairastelun ja lopulta pahojen silmätulehdusoireiden saattelemana jouduin hoidettavaksi KYS:n aistielinosastolle.

Huolimatta siitä, että minulla ei ole harmainta hajua, että missäpäin sairaalaa edes olen, tunnen olevani turvassa ja hyvissä käsissä.

Melkein voisin todeta ennemminkin päässeeni tänne kuin joutuneeni.

Olen ollut täällä nyt pari yötä ja vielä olisi ainakin yksi yön seutu edessä.

En voi kuin ihailla tätä hoitohenkilökuntaa, joka täällä tekee parhaansa meidän potilaidemme eteen.

Jo pelkkä se, että tunnen sen, että minua hoitaa ihmiset, jotka todella rakastavat työtään luo minulle turvaa ja kun siihen lisää lempeän otteen työhönsä ja lämpimän asenteen potilaisiin, niin henkinen resepti on valmis.

Unohtamatta huumoria. Voi hyvä ihme, miten piristävää onkaan kuulla, kun hoitajat jaksavat ja uskaltavat vitsailla ja kikattaa niin keskenään kuin potilaidenkin kanssa.

Ehkä se huumori ja rento yhteishenki ovatkin niitä elementtejä, jotka saavat hoitajat jaksamaan työssään.

Hyräilemään iloisina, vaikka välillä olen miettinyt, että liekkö tuokaan hoitaja kerinnyt käydä kotona, kuin hetken välissä torkkumassa, kun tuntuu, että hän on ollut lähes koko tämän ajan täällä.

Minullehan se on vain ihana asia, että minulla on ollut samojakin hoitajia minua hoivaamassa, vaikka kivoja ja ammattimaisiahan nämä on ollut kaikki.

Nyt on aika ummistaa silmät ja antaa niiden levähtää.

Iso kiitos KYS:lle jo nyt tässävaiheessa hyvästä hoivasta.

Lapset saavat äitinsä entistäkin ehompana kotiin.