Tänään on erityinen päivä. Ensinnäkin päivämäärän numerojärjestys on sama edestä ja  takaa, 12.02.2021 = 2021.02.12. Toiseksi tänään on kiinalaisen uuden vuoden ensimmäinen päivä. Kolmanneksi Pohjois-Saksassakin on lunta ja pakkasta ja meri on jäässä. Sitä ei ole tapahtunut vuosikymmeniin.

Asumme viidentoista minuutin kävelymatkan päässä meren rannasta ja tapanamme on tehdä sinne kävelyretki päivittäin. Tänään rannalla oli erityisen paljon iloisia ja ystävällisiä ihmisiä. Eikä ihme: taivas oli kirkkaan sininen ja valkoista lunta vasten kerrassaan upea. Minulle väri toi tietysti mieleen kotisuomen ja Savon rakkaat mökkimaisemat.

Kun aurinko paistaa ja ihmiset ovat toisilleen ystävällisiä ja avoimia, on melkein sama (jos perusasiat ja arki ovat kutakuinkin kunnossa), missä asuu ja on. Hymy ja katsekontakti sekä huomaavainen kiitos lämmittävät. Tämä hyvä tapa opitaankin yleensä jo päiväkoti-ikäisenä.

Maailmassa on paljon muitakin yhdistäviä asioita ja on onni, että mahdollista kuilua voi kuroa tutustumalla muiden maiden tapoihin. On oikeasti helpottavaa, kun ei tarvitse nähdä vierasta tai vieraalta tuntuvia asioita ja ihmisiä vastustajina tai vihollisena, vaikka asuvatkin toisenlaisessa kulttuurissa tai yhteiskuntajärjestelmässä, idässä tai lännessä, pohjoisessa tai etelässä.

Minä olen ollut huomaavinani, että saksalaiset ovat hyvällä tavalla itsekritiikkistä kansaa eikä mediassakaan hehkuteta niinkään omaa tekemistä ja etsitä virheitä muista, vaan on kanttia kysyä mitä voidaan oppia muilta mailta.

Berliner Zeitungin journalisti Jenni Roth esimerkiksi kysyy jutussaan 5.2.2021: Miksi Suomi pärjää niin hyvin koronakriisissä? Artikkelissa kysytään myös mitä Saksa voi (tässä asiassa) oppia Suomelta. Siinäpä se. Vaikka koronaviruksen ilmaantuvuusluvuissa on tapahtunut käännös; Saksassa se on nyt vähän päälle 60 ja Suomessa päälle 90, ovat kysymykset aina paikallaan. Mitä voimme oppia muilta?