Korona ja yksilön yhteiskuntavastuu

Pika-ja omatestien odotetaan tuovan jonkinlaista ratkaisua koronaviruksen hallintaan saamiseksi. Kuva Matthias Oertel

Yli vuosi on nyt eletty koronaviruksen kanssa. Erilaisten lukuisien rajoitusten takia on jotain jäänyt myös elämättä. Me esimerkiksi emme ole voineet tavata Kiinassa asuvia lapsenlapsiamme muuta kuin netin välityksellä. Mutta siitäkin olen kiitollinen. Matkustamista on pitänyt välttää rajojen sisällä myös asuinmaassamme Saksassa. Mutta sekään ei haittaa. Mikään ei oikeastaan haittaa, kun saa olla terveenä ja elossa.

Se mikä harmittaa on, että vaikka Saksaan asetettiin kunniahimoiset tavoitteet viruksen hillitsemiseksi, ja suurin osa ihmisistä niitä myös noudatti ja noudattaa, on aina ihmisiä, jotka näitä suosituksia ja rajoituksia vastustavat ja rikkovat. Senkin uhalla, että itse ja muut sairastuvat, on useissa kaupungeissa mielenosoitettu ilman maskia ja etäisyyksiä ja näytetty sydäntä vapauden symbolina.

Saksassa rajoitukset ja suositukset ovat olleet ankarammat ja kestäneet pitempään kuin Suomessa. Yksilön vapauteen päättää itse, ei niin vain luoteta. Yksilön onkin helpompi toimia, kun on selvät rajat ja eikä tarvitse itse kaikesta päättää. Sekin on nähtävä etuna.

On todella ymmärrettävää, että jokainen ajattelee omaa toimeentuloaan. Koko kansantalouteenkin yhteiskunnan pitkäaikainen sulku vaikuttaa. Toisaalta rahaa on myös säästynyt, kun ei ole voinut kuluttaa. On vain niin, että eivät ne sairastuneet tai kuolleetkaan näitä palveluita voi käyttää. Kulutus loppuu siihen.

Yli 70000 ihmistä on Saksassa kuollut viruksen aiheuttamana. Se ei ole pelkkä luku. Se koostuu meistä yksilöistä. Kun elämme yhteiskunnassa, on yksilölläkin yhteiskuntavastuunsa. Tässä tulee esille myös suosituksen ja rajoituksen ero. Ja tuli tästä mieleeni Iisalmen joogayrittäjätapaus. Joskus kiellot suojaavat myös mahdollisilta virhearvioinneilta. Saksassa on esimerkiksi vieläkin liikuntaryhmien kokoontuminen kokonaan kielletty.

Enemmän testauksia

Saksan apteekeissa on ollut jo joitakin päiviä mahdollisuus otattaa maksullinen koronapikatesti, ja maanantaista 8. maaliskuuta alkaen jokaisella on mahdollisuus yhteen pikatestiin viikossa apteekeissa ja testikeskuksissa. Myös omatestit ovat jo joissakin ruokakaupoissa ostettavissa. Mitä enemmän testataan, sen nopeampaa on tartuntojen jäljittäminen.

Ne, kuten eivät muutkaan testit,  vaikka osoittaisivatkin negatiivista tulosta, anna tietenkään oikeutta olla noudattamatta ohjeita.

Jätä kommentti

*