Lukijoiden kysymyksiä koronakriisissä

Moni haaveilee vapaa-ajanasunnolle pääsystä myös Saksassa, mutta se ei ole mahdollista. Savolaisiin mökkimaisemiinkaan ei nyt niin vain pääse.

Nordkurierissa, Savon Sanomia vastaavassa lehdessä on päivittäin varattu sivu tai puoli ihmisten koronavirusta koskeviin kysymyksiin ja niihin asiantuntijoilta ja viranomaisilta saatuihin vastauksiin. Usein kysymykset koskevat matkustamista osavaltiosta toiseen.

Osavaltioiden rajoitukset poikkeavat toisistaan. Varsinkin ne, joilla on toinen asuinpaikka tai vapaa-ajanasunto Mecklenburg-Etu-Pommerissa (MV) ovat huolissaan siitä, etteivät voi sinne matkustaa. Sanaa mökkeily ei Saksassa tunneta, mutta sitä se voisi suomennettuna olla.

Osavaltion rajat ovat kiinni ja kontrolli on tiukkaa. Sama tilanne vähän kuin Suomessa Uudenmaalla, mutta päinvastoin. MV:stä saa kylläkin mennä pois, mutta takaisin saavat tulla vain osavaltiossa vakituisesti asuvat tai työskentelevät.

Yksi vastaus kaikille EHDOTON: MV:iin ei saa tulla lomailemaan. Vierailut lähiperheen jäsenten luona ovat kuitenkin sallittuja toisesta osavaltiosta, mutta niitä kehotetaan välttämään.

Tämän päivän (9.4.2020)  mukaan MV:ssä on 558 testattua tartuntaa, 204 parantunutta ja 11 siihen kuollutta. Koko Saksassa on 110 355 tartuntaa, 32814 parantunutta ja 2151 kuollutta. Pahin tilanne on Baijerissa (28809 tartuntaa, 5362 parantunutta ja 615 kuollutta).

Valikoituja kysymyksiä ja vastauksia:

Miksi en saa yksityishenkilönä ostaa mistään kaakeleita?

MV:ssä rautakaupat ovat yksityisiltä suljettu. Tavarat voi kuitenkin tilata netistä ja hakea sieltä.

Teen etätöitä kotona. Saanko ripustaa nopeasti pyykit työaikana tai käydä kaupassa?

Työaikana yksityisasiat ovat tabu, sillä työaikarikkomus on syy irtisanomiseen ja jopa rangaistuksen alainen (Fernhochschule Mobile Universität im schwäbischen Riedkingen). Mutta kuten toimistossa, on työntekijällä oikeus myös kotona taukoihin.

Saanko vierailla siskoni luona pääsiäisenä?

Sisarukset eivät kuulu ydinperheeseen, joten vierailu ei ole sallittu.

Ovatko itseommellut hengityssuojaimet ylipäätänsä hyödyllisiä?

Tutkimusten mukaan itseommeltujen hengityssuojaimien suoja on erittäin rajallinen. Sen kantaja hengittää 700-kertaisesti enemmän viruksia kuin henkilö, jolla on ammattimainen terveydenhuollon käyttämä FFP2-suojain. Itseommeltu maski tarjoaa kuitenkin suojaa kanssaihmisille pisaroilta.

Minulla ja ystävälläni on yhteinen puutarha. Saammeko olla siellä ja saavatko molempien lapset olla siellä?

Tämä on mahdollista. Tärkeää on kuitenkin pitää etäisyysväli.

 Minulla on vähän hengenahdistusta. Pitääkö minun mennä lääkäriin lääkärintodistusta varten?

Lääkärit saavat koronakriisin takia myöntää puhelimitse potilailleen, joilla on kevyttä hengenahdistusta, sairauslomaa aina 14 päivään asti.

 

Jätä kommentti

*