Tosielämän tarinoita junassa kuultuna

Piipahdin muutaman päivän mökillä. Ihana talvi yllätti. Puut kauniissa kuurassa. Maa valkoisena ja aurinkokin näyttäytyi. Taksi oli vastassa Iisalmen asemalla, auramies ajanut mökkitien ja naapuri kävi katsomassa, että kaikki oli kunnossa. Mieli lepäsi luonnon rauhassa.

Paluumatkalla, Iisalmesta Kuopioon, tuli vastaan kulttuurishokki. Kukaan ei auttanut asemalla ketään matkalaukkujen kanssa. Kukaan ei hymyillyt vaan junaan tungeksittiin kasvot kivettyneinä. Eräskin äiti kehotti lapsiaan, jotka olivat siirtyneet ystävällisesti antamaan tietä, menemään ensin, vaikka junaan oli astumassa vanha mies kävelykepin kanssa.

Mutta niin vain kaikki saatiin junaan, kukaan ei jäänyt asemalle ja vanha mies kävelykeppeineen pääsi istahtamaan paikalleen, nuoren miehen viereen. Huomaavainen nuori mies kysyi, voiko hän auttaa nostamaan miehen laukun hyllylle. “Kyllä kiitos.” Siitä alkoi miesten välinen tunnin mittainen keskustelu. ”Tänä vuonna täytin 90”, mies puheli. ”Tanssitan noita mummoja, 65-vuotiaitakin”, vastasi mies, kiuruvetinen, kysymykseen miten oli säilynyt niin nuorekkaana.

Vartin verran suljin tietoisuuteni (korvia ei voinut, sillä minulla ei onneksi ollut kuulokkeita), etten ottaisi liian herkästi  pikkutarkkaa selostusta, joka koski kertojalle läheisen miehen sairautta. Se oli liian kovaa tarinaa, sisältäen tukehtumiset ja kuolemiset ja siitä vielä henkiin heräämisetkin, uuden aktiivisen elämän alkamisen. Mutta terästin kuuloani, kun mies alkoi kertoa nuoruudestaan, menetyksistä ja omasta selviytymisestään. Se osui ja upposi, myös moniin muihin vaunussa istujiin, uskoisin.

Kaksi kertaa evakkoon. Talon rakentaminen ja sen valmiiksi saattaminen 20-vuotiaana. Ideoita ja niiden toteuttamisia. ”Ei minulla ollut mahdollisuuksia käydä kuin kansakoulu”, totesi mies. Silti hyvä ja vauras elämä. Ja mitä ilmeisimmin itse ”aiheutettu”.

Pois lähtiessäni katsoin miestä. Ei uskoisi 90-vuotiaaksi. Nuori mies jäi myös Kuopiossa pois. Miehet kättelivät toisiansa sydämellisesti ja toivottivat hyvää vointia.

Miten tärkeitä tällaiset kohtaamiset ja aidot tilanteet ovatkaan, vetävät vertoja podcasteille ja tosielämän tuijottamiselle erilaisten laitteiden välityksellä. Junassa se silloin tällöin onnistuu luonnollisesti, ja elämäntarinoista tulee yhteisiä kokemuksia. Niin opetuksia ennenkin jaettiin.

Jätä kommentti

*