Viikko sitten koronavilkkuuni tuli punaisella tieto, että olen saattanut mitä todennäköisemmin altistua koronavirukselle. Olin käynyt vain pikaisesti kaupassa, käyttänyt siellä maskia, desinfioinut käteni ja pitänyt etäisyyttäkin, joten ajattelin, että ei se korona minuun ole voinut tarttua. Eikä tarttunutkaan. Sen sain selville kotona tehdystä antigeenitestistä. Sitä paitsi olin saanut koronaa vastaan jo kaksi annosta rokotetta.

Eilen kävin varmuuden vuoksi koronatestissä läheisessä apteekissa. Testimahdollisuuksia on siellä täällä, joten sen ottaminen oli kätevää ja kaiken lisäksi (vieläkin) maksutonta. Testi näytti negatiivista. Apteekista kahdenkymmenen metrin päässä on kotilääkärimme vastaanotto, joten poikkesin sinne kysymään kolmatta rokoteannosta. Siinäkin asiassa olivat tähtikuviot puolellani, sillä rokotetta oli jäljellä vielä yksi ja sain sen heti jonottamatta.

Huomaa, että kokemus on opettanut alkuhankaluuksien jälkeen, miten pandemiaa voidaan hoitaa, ja asiat sujuvat sen takia asiakkaan näkökulmasta jo todella kätevästi.

Saksassa hämmennystä tuottavat kuitenkin termit, joita käytetään koronarokotuksen yhteydessä. Yleisesti puhutaan kylläkin rokotevelvollisuudesta (Impfpflicht), eli rokotetta ei saa antaa henkilölle väkisin, vaan rangaistuksena voi olla sakkoja, jos rokotuksesta kieltäytyy. Koronavelvollisuudesta ei ole vielä tehty päätöstä. Mutta varsinkin rokotevastaiset käyttävät sanaa rokotepakko (Impfzwang).

Velvollisuudella ja pakolla on eroa. Pakkosana todellakin herättää epämiellyttäviä tunnetiloja.

Mitä, jos puhuisimmekin rokotusvelvollisuuden rinnalla rokotusoikeudesta? Vielä se on kansalaisille maksutonta, mutta ehkä sekin voi myöhemmin muuttua maksulliseksi kuten jotkin muutkin rokotteet.