Aeka aekoo kutakin

Pääsiäisen 2020 tulemme muistamaan. Suomi oli kiinni kuin mämmituokkonen ja Uusimaa erikseen omana valtionaan. Aina Uusimaa ahmii loputtomaan kitaansa kaikkea runsaammin kuin muu Suomi.
Valtakunnan ulkorajojen sulkua ei huomaa täällä sisämaassa, mutta hullulle tuntuu se, että kansalaiset vahtivat toisiaan. Eivät päästä kulkemaan. Ei pääse katsomaan, onko mökki ehjänä talven jäljiltä, koska krookukset kukkivat ja joko joutsenet joikaavat rakkauttaan.

Mummon mämmit jäivät syömättä. Monelle kännykkäaikuislapselle se on vain hyvä asia. Yhteydenotot vanhuksiin ovat jo pikkuhiljaa siirtyneet hätäisiin puheluihin silloin, kun on jonninjoutavaa aikaa esimerkiksi autolla ajaessa. Ei tarvitse istua kuuntelemassa heidän horinoitaan eikä viedä kävelylle. Kuka niiden kanssa jaksaa tallustaa. Tekoreipasta puhelua vaan minuutti ja se on siinä. Ihan luvan kanssa.

Elämän piti mennä nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin / rohkeammin ikuisuuteen asti. Niin yksityisillä ihmisillä, yrityksillä kuin valtioillakin.
Nyt yhtäkkiä olemme yhtä avuttomia kuin muinaiset esi-isämme. He palvoivat ja pitivät jumalina kuuta, tähtiä, aurinkoa ja ukkosta. Pelkäsivät ja säikkyivät näkymättömiä voimia, kun eivät tienneet, mitä ne ovat. Nyt me olemme samassa tilanteessa.
Vaikka näemme koronaviruksen kuvia, itse virusta emme näe. Pälyilemme marketien hyllyjen välissä, säpsähtelemme jokaista aivastusta, mulkoilemme epäluuloisina vastaantulijoita jo kaukaa. Lähellä käännämme kasvomme pois, luulemme viruksen tarttuvan jo katseesta. Pesemme käsiämme niin, että loppujen lopuksi niistä jää jäljelle vain tyngät.

Jotkut jatkavat entiseen malliin. Rajoitukset koskevat vain muita. Kuolemattomuus on ihana tunne. Toiset joutuvat olemaan kuolemattomia työnsä takia. Joku karanteeninomaisissa oloissa elävä kyttää toisten tekemiä virheitä, toiset joutuvat olemaan kosketuksissa ja kasvokkain sairastuneiden kanssa, hengittämään samaa ilmaa. Ja kaikkea siltä väliltä.
Paljon neuvoja satelee. Kehotetaan repimään iloa tästä kaikesta, ja kääntämään katsetta sisään päin. Entäs jos siellä ei ole muuta kuin tyhjyyttä?

Sotakin tähän vedetään. Nyt taistellaan ja soditaan. Jopa veteraanijärjestöt ovat vääntäneet mainoksen. En näe yhtäläisyyttä sodan ja tämän tilanteen välillä. Armeija siirtyy vain Uudenmaan rajalta mansikkapelloille.
Pelihän Korona on. Ehkäpä Jumala ja Piru pelaavat Koronaa ja me ihmiset olemme nappuloita.

Korona on myös auringon ulompi kaasukehä. Ajatteliko Salvatore Quasimodo sitä runossaan:
Jokainen yksinään maan sydämellä
auringonsäteen lävistämänä:
ja äkkiä on ilta.

Kommentit

  • Leena Raveikko

    Tämä avuttomuus on samassa veneessä oleminen kyllä jotenkin lähentää, jos ei sukulaisia keskenään niin naapureita ja ventovieraita. On yhteinen puheenaihe, pitkän hiljaisuuden jälkeen jotain sanomisen tarve. Se minua ilahduttaa. Toivon, että tästä epätavallisesta ajasta jäisi jäljelle jotain positiivista. Vaikka se, että rauhallisemminkin voi elää.

  • seija sanaleikkimökistään

    Äkkiä tästä on tullut riippuvaiseksi. Televisiosta on odotettu uutisia kuin kuuta nousevaa. Lehdet luettu tarkkaan kuin syksytuuli koivut. Rivien, jopa sanojen välistä on koetettu löytää lupausta siitä, että huomenna kaikki olisi ennallaan.
    Että ei vain tarvitsisi itse muuttua mitenkään.

Jätä kommentti

*