Aika on värisevä viiva

Aattoillan kähmässä mietin, nousisinko katolle ja heittelisin sieltä palamaan sytytettyjä seteleitä vuoden vaihtumisen kunniaksi. Mutta oli niin märkää ja tuulista, että arvelin ettei onnistu. Ja kun ne eivät edes pamahda. Eikä niillä saa silmäänsä puhki, ainoastaan luita poikki jos putoaa.
Ja hyvänen aika, jos pitäisi päivystykseen lähteä, mitä taksinkuljettajalle sanottaisiin osoitteeksi? Mikä ihme sen paikan nimi milläkin paikkakunnalla on? Ettei löydä itseään kapakan jonosta päivystyksen asemasta.

Nyt on se aika, jolloin sisällämme lymyävä poliitikko nousee esille. Se lupaa hövelisti asioita ja tekemisiä, joista tietää itsekin, ettei pysty niitä pitämään tai toteuttamaan. Nyt saa valehdella itselleen niin paljon kuin pystyy, ja vetää nenästä ja huulesta parasta kaveriaan kuin paraskin nettirakastajahuijari.
Mikähän siinä on, että juuri nyt pitää muka tehdä kaikki parannukset, mitä ikinä on mielessä vilahtanut. Miksi niitä ei voinut tehdä jo lokakuussa tai siirtää huhtikuulle? Aivan kuin tässä vuosien saranakohdassa olisi jotain taikaa, joka säteilee lupauksiin asti.
Minäkin voisin luvata kirjoittaa blogin joka viikko vaikka tiedän, että aiheet etsityttävät itseään. Katsoin entisiä tammikuun kirjoituksiani ja niissähän kaikki on jo sanottuna. Asiallisin oli Sirkkaleipää ja russakkapullia-teksti (löytyy netistä nimellään). Hyönteisruokahöyräys meni nopeasti ohi, mutta kannattanee ruveta harkitsemaan uudelleen tätä edullista, proteiinipitoista pirttiviljelystä. Sähkökatkojen aiheuttamassa hämärässä voisi aistia monipuolisesti menneen ajan ihanaa nostalgiaa. Eikun pärettä pihtiin ja russakkaa taikinaan.
*
Uudelta vuodelta odotetaan paljon hyvää ja kaunista. Toiveikkaampiakin mielialoja on vuosien vaihtuessa ollut, mutta näillä eväillä mennään. 365 vuorokautta on käytettävissä. Ja ainahan voi muistella vanhoja hyviä aikoja, joita jokaisen aikajanalla on tallella.

Aika on värisevä viiva
kangastus kuumassa asfaltissa
vettä joka pakenee, lyö leimoja ihollesi (jatkuu mainoksen jälkeen)

kerrot ajan muovaamin sanoin
matkasta pois nuoruudesta
kellon vanki päivien kahleissa
tarinat jäävät taakse

aika, älä kerro tarinoita
joiden verkkoon on tarttunut
painavia kiviä, hiertäviä roskia

viihdytä minua saduilla
utuisilla ja salaperäisillä
kuin jään yllä häilyvä usva
kesäinen pilvenvuona

kerro tarina kukasta
jonka siemen oli sisälläni
kerro ehtiikö vielä asettaa
sormensa elämän valtimolle

ajan urku humisee yläpuolella
ihmisen tarina, västäräkin veisu.

 

Kommentit

  • Leena Raveikko

    Aika, tuo merkillinen käsite. Sitä ei voi pysäyttää, sitä ei kiinni saa, se pakenee, on edessä ja takana ja nyt. Jos sen pysäytän, onkin hetki jo menneisyyttä. Kaunis runo tuli tuosta henkilöityneestä käsitteestä kynäsi piirtämänä, Seija. Kiitos siitä!

Kommentointi on suljettu.