Ai(t)stillista

Sieltä se paljastuu kaistale kerrallaan joka vuotuinen ihme, maan pinta, kasvupohja. Aistit riemastuvat mullan kutsusta. Kevään hurma täyttää keuhkorakkulat kultaisella siitepölyllä. Maasta puskevat sinnikkäät kasvinalut saavat talven aikana tylsyneet pupillit terävöitymään. Kasvun ihme kurkistaa leskenlehden auringosta ja lumen keskeltä ponnistavan raparperin kaljusta vauvanpäästä.
Maaäidin synnytys on alkanut. Kätilöitä ei tarvita, luonto hoitaa tehtävänsä. Pian uutta elämää kirkuu ja parkuu joka puolella sekä kasvi- että eläinmaailmassa. Luonto räjähtää kasvuun.

Meillä viherpeukaloilla on oma maailmamme, jossa näemme ihania puutarhaunia ympäri vuoden. Tammikuusta alkaen olemme tutkineet siemen- ja taimiluetteloita keinovalossa, nyt aurinko avaa luonnon taimitarhat silmiemme eteen niin että häikäistymme. Keväällä viherkaihi ja -kaiho ovat korkeimmillaan. Mikä vihreän kaipuu meihin on patoutunutkaan talven aikana.
Haravat saavat kyytiä, samoin talven aikana haravoijille kertyneet kylkimakkarat. Kiertoliikettä luihin ja ytimiin asti, kaikki aistit valppaina. Korvat terävinä kuin pystykorvalla kuuntelemme pieniäkin linnun piipahduksia, lumoudumme mustarastaan loputtomiin vaihtelevasta laulusta, kuulemme kastemadon puhelevan itsekseen mullassa möyriessään. Jokainen vihreä karva on ihme, kukkiva krookus kuin keijukaisen häämekko. Ensimmäinen perhonen rakkauden viesti.

Ja ne pyörryttävät tuoksut, parantavat henkäykset herättävät hormonit, nostavat mahlaa runkoihin. Kevät on aistien juhlaa, olemme elossa väkevämmin kuin muina vuodenaikoina. Jokaisena aamuna heräämme uuteen päivään uteliaina kuin pienet lapset suurten löytöretkien maailmaan.
Multa on vielä märkää, siihen ei voi kunnolla upottaa sormiaan, mutta kohta voimme kontata, ryömiä, myllätä, möyhentää, kääntää ja vääntää maata kuin lapsena hiekkakasaa.
Nyt ei ajatella sitä, että reilun kuukauden kuluttua vihreää on silmät ja korvat täynnä. Alkaa viiden viikon ryöpsähdys ja ryösääminen. Kitkemistä, ruohonleikkuutta, harventamista. Kun jättää kesäpaikan hyvin parturoituna kahden viikon lepoon, takaisin tullessa näyttää siltä, ettei siellä ole kukaan koskaan heinänkorttakaan taittanut.

Jos tässä kaikkivoipaisuudessa muistat joskus kokeneesi elämän rajallisuuden, siitä on kauniisti laulettu harvoin kuullussa Kurjet saapuvat-laulussa. ”Tämänkin kevään elämä mulle annoit..”

Jos kevään hurma ei kosketa sinua tänä vuonna, toivotan:
Kevätaamun raikkautta mieleen sinulle, jolla on kädet täynnä työtä etkä ehdi lähteä ulos ja sinulle, joka olet ilman työtä ja tunnet itsesi tarpeettomaksi.
Sinisen taivaan rauhaa sinulle, jolla on niin kiire , ettet uskalla pysähtyä ja sinulle, jonka elämän huolet tekevät levottomaksi.
Auringon säteitä elämään sinulle, jonka elämää varjostaa suru, ikävä ja menetys, ja elämä on seisahtunut murheen pysäkille.
Kevään tuoksua sinulle, joka et näe tai kuule tai olet unohtanut, miltä vuodenajat tuoksuvat.
Auringon lämpöä poskelle sinulle, jota ei kukaan kosketa, sillä auringon hellä käsi hyväilee jokaista, ketään unohtamatta.
Lintujen laulua sinulle, jolla ei ole koskaan varaa muihin konsertteihin, sillä luonto antaa sinulle ilmaiseksi enemmän kuin mikään tai kukaan muu suurella rahallakaan.
Kevään uudistumista sinulle, joka luulet jo kaiken olevan ohi, sillä jokaisen talven jälkeen tulee kesä. Se ole koskaan jäänyt tulematta.
Rakkautta sinulle, joka luulet ettei se ole sinua varten. Jos tunnet, ettei sinua kukaan rakasta, rakasta sinä, sillä rakkaudelle ei ole määrätty suuntaa.

Kommentit

  • Leena Raveikko

    Ylistit kevään rusetiksi ja ruusukkeeksi, Seija. Siinä se on, juuri NYT. Tartu hetkeen – carpe diem – kellosi unohtaen, itseäsi kuunnellen, luontoa aistien. Muuta ei tarvitakaan. Nyt voisi aika pysähtyä. Mutta kun se ei sitä kuitenkaan tee, anna sen viedä, viedä vaan.

Jätä kommentti

*