Armottomana vuonna 2026

”Liikkeelle! Eteenpäin! Pois! Tänne ei saa jäädä”!
En jaksaisi enää. Jalkani ovat raskaat, kassi painaa ja minua heikottaa. En ole syönyt outoa ruokaa, jota on jaettu pysähdyspisteissä, ja vesikin on lopussa. Bussin kuljettaja jätti meidät oman onnemme nojaan keskelle ei mitään. Käskettiin lähteä ”tuohon suuntaan”. Sieltä ilmestyi aseistettuja miehiä, jotka ajavat meitä kuin karjalaumaa. Kylmä, merenhajuinen tuuli tunkeutuu vaatteiden läpi. Hämärtää.

Onko siitä jo kymmenen vuotta, kun vanha, hyvä aika alkoi murentua ja elämän suunta kääntyi. Meillä oli kaikkea enemmän kuin jaksoimme hallita. Arvomme määriteltiin sen mukaan, miten paljon saimme haalittua tavaraa ympärillemme. Köyhinkin meistä eli ylellisesti. Jokaisella oli auto ja autolla talli, koirilla ja lemmikkikäärmeillä muodikkaat kausivaatteet. Ruoka oli meille makuilotulitusta ja herkkuorgioita.

Me viestittelimme vapaasti älypuhelimilla, vitsailimme vihapuheilla, pelasimme pelejä ja leikimme paljon työajallakin. Nautimme taiteista ja viihdytimme itseämme aina uusiutuvin keinoin. Kohensimme ulkonäköämme kosmetiikalla, kuntosaleilla ja kirurgien avulla. Meidän ei tarvinnut kieltäytyä mistään. Elämämme oli kuin yhtä vesiliukumäkeä vain.
Näin jälkeenpäin ajatellen siitä hävisi lämpö. Emme enää välittäneet naapureista, vanhuksista, työttömistä, maahanmuuttajista. Lapsetkin olivat vain haitta. Me palvoimme omia selfieitämme, joita ihaillen lähettelimme. Kumarsimme tavaroita ja teimme markkinavoimista uskonnon.

Milloin ja miten kaikki muuttui? Se tapahtui nopeasti. Jos oikein muistan, valtio velkaantui. Se eli lainarahoilla niin kuin moni meistä yksittäisistä kansalaisistakin rikkauden ja kaikkivoipaisuuden harhassa.
Sitten maahamme alkoi tulla pakolaisia. Poliitikot väittivät kaiken olevan hallinnassa, mutta kun suuri ryöpsähdys jokaisesta ilmansuunnasta tuli, eurooppalaistunut Suomi-neito istui yhtäkkiä hiekkalaatikolla avuttomina kuin lapsi, jolta on viety lapio.
Alkuun oli paljon puhetta kotouttamisesta, uudesta työvoimasta ja kaikkien kansojen onnellisesta yhteensulautumisesta. Voi niitä lapsellisia taikauskon aikoja! Nauran kaiken katkeruuden keskellä, kunnes muistan että minulta puuttuu hampaita.

Putoamisvuosien muisteleminen on rankkaa. Maa alkoi käydä ahtaaksi. Kun uusille tulokkaille annettiin kaikki sama, mitä meillä oli, jaettava väheni kuin keväinen lumi, eikä uutta satanut. Etuja, joita oli pidetty itsestään selvyyksinä, alettiin karsia säälittä. Jokaisen täytyi pikkuhiljaa luopua kaikesta, mitä oli saanut hankittua.
Mekin jouduimme luopumaan vapaa-ajan asunnosta, autosta ja lopulta kodista. Tähän pakomatkaan, jolla nyt olemme, käytimme rahat, jotka onnistuimme pelastamaan ennen, kuin kaikki otettiin yhteiseen käyttöön.
Miksi pakenimme? Säästyäksemme hengissä. Muutaman vuoden kuluessa maasta oli tullut taistelutanner. Alkuun kaikki oli pientä, oli pieniä ryhmiä kuten Suvakit ja Rajakit. Ryhmiä syntyi lisää, ja niiden toiminta terävöityi. Alkoi tulla yhteenottoja maahanmuuttajien kanssa ja välillä. Nopeasti eläminen muuttui turvattomaksi. Täysi kaaos on vallinnut jo monen vuoden ajan, ja saattoi olla viimeisiä aikoja, jolloin vielä pääsi pakenemaan. Salakuljettaja oli läheinen sukulaisemme, joka otti viimeiset rahamme kertomatta, minne meidät viedään.

Nyt olemme tässä. Pisteessä nolla. Olemme matkustaneet kauan, eikä meillä ole tietoa, mikä paikka tämä on. Tilaa täällä näyttää olevan, kotimaan ahtaudesta ei ole tietoakaan. Sotilaat puhuvat outoa kieltä, en saa selvää, missä ilmansuunnassa olemme. Kännykkää ei ole. Kassin ripa hiertää kämmentä, kannettavana on koko elämä. On kauan siitä, kun tuskittelin tavaroiden paljoutta, ja ostin uusia kaappeja ja säilytysjärjestelmiä.
Tuntuu, että ihmisikä on kulunut siitä, kun entisessä elämässä seurasin kotisohvalta selviytymisohjelmia. Nyt elän sitä itse, eikä minulla ole minkäänlaisia valmiuksia tähän peliin.

Kompuroimme pimeässä kalanhajuiseen alukseen. Kuulen jonkun sanovan: Novosibirskije Ostrova.

Kommentit

  • POEKA

    Vaan toivoa soppii ettei tuohon päädytä. Onneksi sotamies Honkajoen iltarukousta ei vielä kokonaisuudessaan tarvita, mutta loppu olisi hyvä muistaa jo nyt. ”Koska on jo myöhä, lienee paikallaan lukea rukous tällekin majalle.
    Varjele meitä vihollisen juonilta ja ennen kaikkea hänen tarkka-ampujiltaan sekä suorasuuntaustykeiltään. Muona-annos saisi myöskin olla jonkin verran suurempi, mikäli sinulla vielä on käyttämättömiä varastoja lastesi tarpeisiin. Anna siedettäviä ilmoja, että asiaasi vartioiden olisi hauskempi seisoa vartiossa. Kuutamot öisin olisivat tervetulleita jännityksen lieventämiseksi sekä vähien valorakettivarastojen säästämiseksi. Suojele kaikkia partiomiehiä, vartiomiehiä, merenkulkijoita ja hevosmiehiä, mutta tykkimiehistä ei ole niin suurta lukua. Suojele ylipäällikköä ja yleisesikunnan päällikköä sekä pienempiäkin kihoja sikäli kuin sinulta aikaa riittää. Suojele armeijakunnan komentajaa, divisioonan komentajaa, pataljoonan komentajaa sekä erikoisesti konekiväärikomppanian päällikköä.
    Ja lopuksi yleensä ja erikseen:
    varjele noita Suomen herroja, etteivät ne toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn.
    Amen”. MÄNTYJÄ OSSAA OLLA MONENLAISIA.

  • Seija Hämäläinen

    Honka, mänty ja petäjä ovat yhtä kovia otsaluuhun osuessaan. Pettu ei kelpaa muille kuin suomalaisille. Honkajoen asennetta tullaan tarvitsemaan.

  • kaapunnin poeka

    Aika rankkaa maalailua tulevaisuudesta, mutta ei varmaankaan ihan tuulesta temmattua… Toivotaan vaan ettei asiat pääsisi tuohon jamaan.

    • Seija Hämäläinen

      Uskon ja toivon varassa meillä politiikotkin elävät. Rakkaudesta en tiedä.

  • voevoe

    2026 meillä on omat öjykentät, pizzat on ilmaisia. Ja maasta ei löydy enää 12 neitsyttä.
    Poliitikot on aloittaneet uuden elämän Australiassa.
    Sähönsiirtomaksu on 100€/metri. Siat on vaihtunut lampaisiin.

    • Seija Hämäläinen

      Öljykentät? Me siis pääsemme valtioon, jolla on niitä. Sähkönsiirron hinta on uskottava. Viimeinen lause antaa niin paljon vaihtoehtoja, että voesitko ”voevoe” hieman valaista?

  • Leena Raveikko

    Korvissani suhisee, kyllä, se on putoamisen aiheuttamaa ilmavirtaa. En ymmärrä kun muistellaan 90-luvun lamaa. Työtuolilta katseltuna ja kuunneltuna lama on ollut aina, ei koskaan ole ollut riittävästi, hyvin. Aina puuttuu. 90-luvulla, koko 2000-luvulla. Kukaan, ainakaan päättäjät, eivät voi olla sitä mieltä, että nyt on kaikki riittävän hyvin. Eletään tälleen tästä joku aika eteenpäin, ihan hyvä näin. Mutta ei, pitää ottaa velkaa ja rakentaa, velkaa ja uudistaa, velkaa ja lisätä. Äitini kyllä viisaasti opetti, että velka on aina maksettava takaisin. Onko tämä viisaus jo vanhentunut?

    • Seija Hämäläinen

      Se oppi on kumottu jo aikoja sitten. Nyt on tärkeintä ottaa lainaa niin paljon kuin saa, ja maksuaika mahdollisimman pitkälle yli oman odotetun eliniän. Takaisinmaksu – kuka nyt sellaisia viitsii ajatella. Mitä se edes tarkoittaa?

  • Jari Holopainen

    Suomessa uutta lunta satanee joka vuosi, kuten nyt parasta aikaa, mutta se sulaa nopeasti pois. Sinällään mielenkiintoista on se, että niin velkojen korot kuin talletuksille maksetut korot ovat sulaneet. Kohta saatetaan joutua maksamaan pankille siitä, että meillä on tilillä rahaa.
    Ei sitä nuorempana taida olla aikaa miettiä asioita, nimittäin silloin otettiin opintolainaa ja talletettiin se tilille. Korko oli muistaakseni 11 %. Nekin rahat ovat uuden lumen tavoin hävinneet jonnekin.

    • Seija Hämäläinen

      Mehän maksamme jo nyt pankeille rahaliikenteestä. Korkoa ei talletuksille tule, mutta nettipankista maksetaan kuukausimaksut, tai jos joku onnistuu maksamaan pankkiin laskunsa, se on tosi tyyristä. Onneksi Novosibirskije Ostrovassa ei ole tällaisia ongelmia.

Jätä kommentti

*