Enkelin tuoli joulupöydässä

Käymme joulupöytään, kumarrumme
kuin seimen äärelle, ja tyhjän tuolin kohdalla
ruokailuvälineet kauniisti aseteltuina,
lautasliina taiteltuna odotukseen
kuin olisi tulossa hän, joka ei ole täällä enää.

Ja kuitenkin on, ehkä enemmän kuin koskaan,
lähempänä kuin iho, ajatusten pinnalla
ja silmien sisällä kuvissa, muistojen kammioissa.
Kuulemme hänen äänensä, sanansa
puheensa tarkemmin kuin silloin
kun emme kiireiltämme ehtineet kuulla.
Sanat kuin sävelet jotka jäivät soimaan …

Hän istuu paikallaan pöydän ääressä,
katselee meitä rakastaen, anteeksianto
ja hellyys säteilevät hänen ympärillään
kuin valo, kynttilä hän on keskellämme.

Siinä hän on kauniimpana kuin koskaan,
parhaimmillaan niin kuin silloin,
kun luulimme hänen istuvan siinä ikuisesti
itsestään selvänä. Joulujen ja aattoiltojen
jatkuvan loppumattomana nauhana.

Ehkä hän oli silloinkin joulun Jeesus-lapsi
vaikka väsynyt, sairas tai tehtävänsä täyttänyt.
Ehkä hän oli se joka säteili joulun sanomaa silloinkin,
kun emme hälyltä sitä huomanneet.

Tänäkin jouluna hän tulee pöytäämme
kuin ennen, ja muistamme vielä
vuosikymmenienkin päästä henkäyksen,
joka hänen vierailustaan jäi.
Kuin siiven kosketuksen, taivaan untuvan
pyyhkäisyn, ilon ja valon. Joulun tähden.

Kommentit

  • POEKA

    ensin mietin, että ompas surullista. Mutta eihän se oikeastaan ole. Siinä vaiheessa se olisi, jos unohtaisimme. Hyvää joulua kaikille. Muistakaa niitä, jotka ovat täällä, mutta myös heitä, jotka eivät enää ole.
    T.POEKA

  • Leena Raveikko

    Kiitos Seija ihanan ilmavasta, koskettavasta ja läsnäolevasta joulurunosta, jota lukiessamme muistamme heitä kaikkia, jotka eivät enää ole ”pöydässämme”. Rakkaus jää.

Kommentointi on suljettu.