Ensi vuonna tähän aikaan

Keväinen auringonlasku

Televisiossa alkoi ohjelma, jossa ihmiset asettivat päämääräkseen toteuttaa erilaisia haaveita tai unelmia vuoden aikana. Onnistuivatko? Voisinko minä tehdä itselleni tällaisen ohjelman? Yleensä lupauksia tehdään joulukrapulassa vuoden vaihtuessa. Sitkeähenkisimmät päätökset valuvat lumien, koiranjätösten ja hulevesien mukana viemäreihin.

Kevät on hyvää aikaa aloittaa uutta tai virkistää vanhaa. Talven harrastukset jäävät kesäunille, lomakin häämöttää. Riittää valoisaa päivää ja uutta energiaa. Mahlaa nousee runkoon.
Kolmesataakuusikymmentäviisi aamua, päivää, iltaa ja yötä tästä eteenpäin. Kohtuullinen aika kokeilla vaikka tunnin päivässä, mihin rahkeet voisivat riittää. Tunti on vuorokaudesta pieni siivu, 24. osa, jonka saa kevyesti menemään hukkaan kyhnäillen, lojuen, pojottaen, älämistellen ja varsinkin hypelöiden ällyköitä ynnä muita aikavarasnäpöttimiä.

Jokaiselta löytyy löysää aikaa samoin kuin jotain mielenpohjalla kummittelevaa, toteuttamistaan pyytävää asiaa. Se voi olla jokin taito tai lahjakkuus, joka on sinulle annettu, mutta jäänyt käyttämättä. Laulaminen, piirtäminen, käsillä tekeminen tai tiedon erikoisalue, joka kiehtoo tutkimaan lisää.
Tiedäthän, että käyttämätön taito on sama kuin olematon. Olisiko nyt aika kokeilla, laulatko vuoden päästä karaokea, juokset neljännesmaratonin, pyöräilet Kolille tai Alppien yli.
Uusi kieli? Haaveiletko parleeravasi rranskaa tai sihauttelevasi venäjän seitsemää ässää. Haluaisitko tilata pitsan italiaksi tai ganbeijata kiinalaisen vävysi kanssa. Kielenopiskelun takia ei tarvitse odottaa syksyn kansalaisopistoa, aloittaa voi yksinkin. Kirjastossa on paljon materiaalia vapaana kesäaikaan. Jos opettelet kymmenen sanaa päivässä, vuoden päästä suollat niitä solkenaan aiheesta jos toisesta.
Oma kirja? On lukemattomia lukevia ihmisiä, jotka haaveilevat kirjan teosta. Oletko yksi heistä? Onko sinulla jo materiaalia valmiina? Jos kokoat yhden sivun tekstiä päivässä, vuoden päästä on paksun teoksen tarpeet kasassa. Jos kirjasi on runokirja, siihen ei tarvitse koko sivun täydeltä tekstiä.
Small talk? Haluaisit puhua kuin standup-koomikko, mutta viisaat sanasi juuttuvat kurkkuun. Harjoittelemalla sanomaan joka päivä jotain, vuoden kuluttua et enää muista ujostelusi aikaa. Ei ihmisiä tarvitse pelätä, he ovat yleensä kohteliaita ja vastaavat puheeseesi yllättävän vuolaasti. Kokeile.
Kuntoilu ja venyttely? Kanki selässä, jalat pökkelöinä, pää ei käänny autolla ajaessa, hengästyt liukuportaissa. Ei huolta. 45 minuuttia liikkumista ja 15 minuuttia venyttelyä päivässä, vuoden päästä et tunne itseäsi. Liikkuminen voi olla alkuun kuljailemista, pötvästelemistä, kähnimistä ulkoilmassa. Luonto hoitaa loput, sillä sinähän olet luotu liikkumaan. Päivä päivältä askel notkistuu ja pitenee, lenkkireviiri laajentuu ja liike vie.
Yhteiskunnallinen toiminta? Liity puolueeseen tai perusta oma. Osallistu saastuneen järven pelastamistoimintaan. Ota kummilapsi koti- tai ulkomaasta. Ryhdy bloggaajaksi, niin voit ehdotella kuvitelluille lukijoillesi yhtä ja toista parannausta elämään.

Kumppanin etsintä: Luonto herää, linnut ja muut luontokappaleet riijustavat estottomasti. Yksinäistä rintaa kaihertaa toisen ihmisen ikävä. Kadehdit parittelevia kärpäsiäkin.
Eikun toimeksi, Joka päivä jotakin: Yksi lause, katse, silmänisku, hymy. (Tätä kannattaa kokeilla myös nuupahtaneeseen parisuhteeseen.)
Ettetkö uskalla ahdistelusyytteen pelossa. Höpönhöpön! Jos kaikesta ottaa itseensä, saa kohta olla puskassa kontallaan pussi päässä. Rohkeasti vain liikkeelle ja vihkikirkko kannattaa varata jo nyt. Ja erotuomarin vastaanotto. Molemmat ovat ruuhkaisia paikkoja.

Vuoden päästä eli 14.4.2019 palataan aiheeseen.

Kommentit

  • Eino J.

    Seija leikkimökki se osaa innostaa! ja hyvään aikaan

    perinteiset kesäsuunnitelmat lienevät kesäloman tekemisten ja mökkikauden valmisteluun liittyviä, mutta keksitpä hyviä muitakin juttuja.
    TV-ohjelma on vieras, (joskus sanonta viittaa juutalaisten hokemaan, että ‘ensivuonna Jerusalemissa’ – kaipuuseen omaan maahan , mutta ohjelma varmaankin on Suomessa sitä mitä kuvailit – arkisempi).

  • porkkanan juuria

    Mitenkä tuntuu siltä, että kevät ei olisi suunnitelmien teon aikaa. Kevät nimittäin vie mennessään, ihan ajattelematta. Kevätkiireet puskevat päälle lumen vapauttaessa maan ja luonnon minulle, meille. Sitä sitten jatkuu syksyyn. Silloin on aikaa pähkäillä että mitähän tekisi seuraavat puoli vuotta. Uusi kieli? Arabialle olisi käyttöä. Ne kirjaimetkin ovat kauniita kuin pitsi mummon lakanan reunassa. Kiitos kuitenkin ideoista, Seija. Onhan niitä sadepäiviä, kesälläkin.

  • seija sanaleikkimökistään

    Puutarhureiden kesä on tiukasti ohjelmoitu siemeluetteloiden ilmestymisestä lumentuloon asti. Mutta on paljon tämän riehan ulkopuolelle jääviä.
    Aika venkulaa tämä elämä; jokaisena päivänä voi tehdä uusia suunnitelmia tai aloittaa jotain. Kummallinen juttu!

Jätä kommentti

*