Gurmeeta ja gourmetia (uusinta 1.8.2018)

Anteeksi vain, mutta kun piti tehdä ruokablogi, löytyi tämä vanha, jossa on kaikki sanottuna paljon paremmin kuin nyt osaisin. Ja kun televisiossakin on vain pelkkiä uusintoja, niin jos minäkin saisin luvan… Ja kun tekstin lopussa on maailman parhaan kesäkastikkeen resettikin.
*
Se on nyt sitä aikaa. Ruokapöydän iso kesä on avattu ja sitä jatkuu… Ensimmäiset uudet, luomut, oman maan perunat kaivettiin juhlallisesti maasta ja keitettiin tillinvarsien kanssa. Apposia, harvennuspunajuuria ja -porkkanoita. Sipulimaito valmistettiin jo aamulla tekeytymään. Salaattikimppu poimittiin kuin kaunein ruusu. Savulohi odotti jääkaapissa.
Jälkiruoka- ja välipalakattaus toimii nonstopina ulkona. Suoraan pensaista puna-, musta- ja valkoherukkaa, karviaisia, mansikoita ja vadelmia.
Tämän lähempää ei ruokaa saa. 20 metrin päästä. Itse kasvatettua, yhtä luomua kuin ympäröivässä luonnossa. Vain oman käden hellä kosketus luontoäidin lisäksi.

Vuoden parhaat ateriat ovat nyt tarjolla. Tällaisia ei saa mistään Valkea Pässi-eikä muustakaan ravintolasta. Nyt voi jokainen olla huippukokki ja ravitsemusexpertti. Valmistaa ravintotiheää, puhdasta ja kaunista ruokaa. Konstailematta.
Maut ovat koholla ja kohdallaan, sellaisena kuin ne on tarkoitettu. Ilman lisäaineita ja eksoottisia mausteita, sillä täydellistä ei voi korostaa. Ei tarvitse sotkea toisilleen vieraita ruoka-aineita keskenään, jokainen saa tulla esille omana itsenään.

Tätä varten sinnitellään pitkä kevättalvi taimipurkkeja siirrellen ja siemenluetteloita selaillen. Tätä varten konttaillaan polvet ruvella selkä kipeänä, kyykitään ja pyllistellään kasvimaalla, kitketään, harataan ja kuokitaan. Tätä varten kuljetaan sierettynein jalkapohjin ja kannetaan multaa lohkeilleitten kynnentynkien alla.
Jokainen uusi sato on juhla, joka muistuttaa, mitä ruoka parhaimmillaan on. Maa ja luonto meidät ruokkii. Yksinkertaisesti ja eleettömästi. Puhtaasti ja kauniisti.
Tässä on jotain pyhää ja harrasta. Tässä on kiitoksen paikka. (Resepti mainoksen jälkeen)

Sipulimaito (sillipurkillinen)

3-4 hyvänkokoista (kaupan nippu) uutta sipulia
kulutusmaitoa tai rasvatonta maitoa höystettynä peruskermalla
suolaa

Sipulit kuoritaan ja leikataan niin ohuiksi renkaiksi, että seitsemän kirkkoa näkyy läpi. Käytetään myös varsien käyttökelpoiset osat.
Laitetaan lasipurkkiin ja kaadetaan maitoa päälle niin että peittyvät.
Sekaan suolaa.
Annetaan kesyyntyä muutama tunti. Käytetään kastikkeen tapaan.
Varoitus: Sipulimaito aiheuttaa yleensä suurta riippuvuutta.

Kommentit

  • Leena Raveikko

    niin, upeaa aikaa. Ei tarvitse kauppaan mennä lainkaan, riittää kun pistäytyy pihamaalla. Tämän loppukesän kosteus takasi sen, että kaikkea tulee ja rutkasti!!! Liekö se ongelma, ettei kaikkea jaksa syödä eikä säilöäkään. Pihan rusakko on verottanut puusta pudonneita omenia ja puun aitauksen jälkeen näkyy mangoldi maistuvan (ainakin sen varsi). Ihanaa aikaa!

Jätä kommentti

*