Hillittyä Joulua (ettei käy niin kuin Hönttösillä)

Nyt ollaan keskellä valkoisten hankien ja huurteisten puiden tarjoamaa puhdasta rauhaa. Sisimpämme tulvivat valoa, joka yhdistää kaikki kansalaiset ja nostattaa mielet arjen pikkumaisuuksien, kuten tuloerojen ja vihapuheiden yläpuolelle. On joulun juhla, joka henkistää ja herkistää niin, että synnymme uudelleen. Jokaikinen.
Joulun rauha leijailee ja huokailee ympärillä ja yläpuolella. Tai taivaallinen rauha laskeutuu koteihimme ja sydämiimme. Kummin päin vaan. Joka tapauksessa odotukset ovat yleensä ylimitoitetun suuret.

Jokaisella on omat joulujuurensa. Kuin taikinalla, josta voi leipoa millaisen joululeivän tahansa. Suuren joululimpun, jossa yhdistyvät elämän varrella vietettyjen joulujen ihanuudet, ja päälle sulavana voina sukujen parhaat perinteet ja ominaisuudet.
Joskus vain käy niin, että suloisin jouluhurma muuttaa muotoaan, ja juhla kääntää kulkuaan. Joulupukki voi jäädä tulematta, koira syödä kinkun, räätikkäloota unohtua pois joulupöydästä. Voi jopa käydä niin pahasti, että joulun eteen kaikkensa uhranneella äidillä puhkeaa migreeni, tai isän käynnit piilopullolla tihenevät. Sovitusta somepaussista nuorison kanssa ei tulekaan mitään.
Pieniähän nämä asiat ovat, mutta niistä saattaa hallitsemattomana leimahtaa jouluhäiriö. Varsinkin jos juhlaa viettää sukulaisten joukko, joilla kaikilla on omia tapojaan. Jotka tapaavat toisiaan vain kerran vuodessa. Vaikka sisarukset ovat eläneet lapsuutta ja sen ajan jouluja yhdessä, eivät he tunne toistensa nykyistä mieltä, vaikka niin luulevatkin.
Jouluna aikuiset muistelevat herkästi lapsuuttaan, mutta se on vaarallista. Kohta ollaan siinä tilanteessa, että yksi kaivaa mielensä syövereistä tapahtumia kuten ”isä piti sinua enemmän polvellaan” tai ”äiti ei vaatinut sinua siivoamaan”, ja kohta toinen haluaa jakaa perintöjä uudelleen. Aletaan riidellä asioista, jotka kuuluvat unohduksen hämärään sen sijaan että höllennettäisiin kravatin solmua, löysättäisiin korsettia ja temmellettäisiin tässä ja nyt elävien nykylasten kanssa.

Joulun tunnelma syntyy tai kuolee pienistä sanoista ja eleistä. Aivan kuin muinakin aikoina. Jos pitäisi takataskussa vähän arkista maalais- tai kaupunkilaisjärkeä joulunakin, eikä antautuisi täysin kaikenlaisten tunnetilojen vietäväksi, kaikesta selviäisi lupsakkaammin.
Voisi puhella vähän sävyisämmin. Ei tarvitsisi ottaa heti syttyjä joka asiasta ja äsähtää, jos kaikki ei mene niin kuin haluaa. Voisihan se pahemminkin mennä, kuten esimerkiksi

HÖNTTÖSEN PERHEEN JOULUHLA

Oli joulujuhla Hönttösen perheellä
koko homma alkoi erheellä
oli seinällä vanha kalenteri
ja aattopäivä oli siinä eri

kuin tänä vuonna ja ehkä siksi
lanttulaatikko juoksettui muusiksi
kinkku paloi pinnalta mustaksi
ja ruokailu muuttui tuskaksi

kun vaari joka kaiken unohteli
jopa senkin oliko kesä vai talvikeli
söi joka lajia kolme kertaa
kohta uudelle paidalleen oksensi verta

koira nosti jalkaa kuusen juurella
lahjat kasteli ja metelillä suurella
alkoi isä ja äiti kiistellä
ja kohta koko perhe riidellä

ja mummokin sekaan motkotti
vanhoista hyvistä jouluista kotkotti
ja lapset kaiken filmasivat
ja facebook-kansalle ilmaisivat

koko kaaoksen Hönttösen talosta
kuvan tuleen syttyneestä valosta
tästä aiheutui paljon somehälyä
vihapuhe nolotti lankoa, kälyä

ja kumminkaima jo kaikille pauhaa
ei tule tähän taloon joulurauhaa
kun se huomenna Turusta julistetaan
ja turhasta melusta muistutetaan.

Kommentit

  • porkkanan juuria

    Liekö jouluisäntä yhtä nuutunut kuin -emäntä perikunnan takavalojen kadotessa piha-aidan taakse. Mikä se on, että emännän pitää joulusta toiseen kaikki perinteet tuoda pöytään ja kuusen luokse. Joku sanoo, ettei pidä, kaiken voi ostaa valmiina. Mutta kun ei voi. Ei se joulu tunnu joululta, ellei sen eteen ole kaikkeaan antanut. Jouluemännän joulu alkaa vasta välipäivinä. Kun on pyykännyt perikunnan jättämän lakana- ja pyyhevuoren kodinhoitohuoneen lattialta. Silloin kokee punaviinilasinsa ansainneensa.

Jätä kommentti

*