Hyvää sinivalkoista arkea – päivä kerrallaan

Juhlat on juhlittu, 100-juhlavuosi lähenee loppuaan. On eletty, juhlittu ja muisteltu kuin viimeistä päivää, kuin maailmanloppuun valmistautuen. Satasen kuvat vilkkuvat suljettujen silmäluomien allakin, muita numeroita tuskin enää tunnistetaan. Hätänumeroon soittokin livahtaisi varmaan yksi-nolla-nollaan.
Ei ole ollut sellaista kissanristiäistä tai koirankirkottamista, jonka nimessä ei olisi ollut l00-liitettä. On pidetty pippaloita Suomen päästä varpaisiin ”kokosuomikahville”-kutsuista 100-vuotistankotanssien (ei tango) kautta Linnan juhliin.
On puhuttu, esitelmöity ja purettu osiin sisällissota, talvisota, jatkosota ja Lapin sota traumoineen. On soitettu ja laulettu puhki niin Maamme-laulu kuin Finlandia ja lukuisat muut vanhat veisut.
Tuntemattomia sotilaita pystyy katsomaan kohta vuorokauden ajan yhtä kyytiä.

Entäs tavarat? Ei sellaista vinkuintialaista (tämä varmaan loukkaa jotain ryhmää) hörpäkettä ole markkinoitu, etteikö sitä olisi jotenkin liitetty teemaan. Olen varma, että on myyty syömäpuikkoja ja nyrkkirautoja Suomi 100 tunnuksella varustettuna.
Koinsyömien vaatteiden ja lovireunaisten astioiden historiat on käsitelty, kellastuneet valokuvat on analysoitu ja maisemien muuttumiset syynätty.
Muistien hautakammioista on raahattu kaikki ammoin kuolleet sukulaiset, naapurit ja napalangot. On huomattu, että jokaisen elämässä on ollut sankaruuden mentävä aukko.

Suomen historia on tullut tutuksi, se on hyvä asia. Siinä sivussa on kerrattu myös Euroopan ja jonkin verran koko maailman kuvioita. Suomi ei todellakaan ole yksinäinen postimerkki maailman kirjan nurkassa, vaan kokonaisuuteen kuuluva osa.

Mutta tämän ylettömän suomalaisuuden puristuksessa on käynyt niin, että meikänainen on aivan uupunut ja sieraimiaan myöten täynnä. Minä en jaksa enää loppuvuotta tähän tyyliin. Rajansa kaikella.Jäljellä olevat päivät haluan olla oma itseni ja elää tavallista, tylsää arkea. Kuolleet maatkoon haudoissaan, sodat olkoot sodittu, mennyt köyhyys, surkeus ja nälkä eivät kohene muistelemalla.

Minä haluan elää tätä päivää ja suunnitella myös huomista, ensi viikkoa ja ensi vuotta. Sinivalkoista siedän vain ruokapakkauksissa sen verran, että voin laittaa perunankeitinveteen ja ruskeaan lihapullakastikkeeseen suolaa, ryystää aamukahvin lopun sokeripalan läpi ja suurustaa mustikkasopan perunajauhoilla.

Arki on parasta juhlaa!

Kommentit

  • POEKA

    Itsekkin huomasin eilen illalla nukkumaan mennessä, että Finlandiasta oli muodostunut minulle “korvamato”. Koitappa siinä sitten nukahtaa.

  • seija sanaleikkimökistään

    Vielä yksi pakollinen tämän syksyn juttu- tuntematon sotilas tuli katsottua. En tullut niin vaikuttuneeksi kuin ennakolta luulin.

Jätä kommentti

*