Ihmiskoiria ja koiraihmisiä

Ihmiskoiria ja koiraihmisiä

”Elämä ilman koiraa on teeskentelyä”, julistin entisessä, koirankarvaisessa elämässäni. Siihen aikaan vuorokaudet olivat yllätyksiä täynnä. Niihin sisältyi paljon iloa, rakkautta ja uskollisuutta, mutta myös tahtojen taistelua, joissa ihmisen ja eläimen erilaiset kulttuurit törmäsivät. Nyt muistellessani kunnioitan eniten koiria, joilla oli oma tahto, jotka eivät nöyrtyneet leluiksi. En onneksi osannut niitä sellaisiksi kouluttaakaan.
Koira oli kodin hyvä henki, joka leijui siellä jokaisessa karvatupossa ja hilsehiutaleessa. Se eli omaa elämäänsä antaen ihmisen luulla olevansa pomo. Numeroa tekemättä se opetti meille monia asioita. Huoneissa kaikui pitkään kävelyn rapse vielä silloinkin, kun kävelijää ei enää ollut. Nykyään kai  koirilla on rakennekynnet.
Koiratonta elämää aloittaessani seurasin jokaista hauvelia kaihonsekaisin katsein. Koirat vaistosivat kiintymykseni ja  lähestyivät minua missä kuljinkin, vaikka en tuoksunutkaan enää koiralle. Suurimman ikäväni väistyttyä myös koirien tarjoama huomio väheni. Kyllä koira tietää!

Edelleen tarkkailen koiria emäntineen ja isäntineen. Suupieliäni vetää hymyyn koirien riemukkaat tapaamiset, joissa kumpikin kurkottaa toista kohti joka solullaan. Lähitilanteessa häntien kieli ja villi kieppuminen ilmentää rajatonta iloa. Poskisuudelmia läiskyy Ranskan malliin. Ei ole väliä, minkä värinen, ikäinen, kokoinen tai näköinen toinen on. Ei sekään haittaa, vaikka olisi pyntätty minkälaiseen merkkimekkoon tai -takkiin, tai olisi irti juostessaan rypenyt raadon päällä.
Ihmisillä olisi koirilta paljon opittavaa toistensa kohtaamisessa.

Koirien kuljettajat löytävät paljon jutun juurta. Romanssi, joka alkaa kakkapussi kädessä, kestää arkea keskimääräistä paremmin.
Mikä olisi somempaa, kuin näinä koirien inhimillistämisen aikoina morsiusneitoina ja sulhaspoikina  huntua hampaissaan kantaisivat juhla-asuihin puetut Bedo ja Ruttu, Musti ja Tiggu. Söpöläisille olisi tietenkin varattu hääsviittiin upea gourmet-ateria, strutsinlihamakkaroita ja hevosen henkitorvea, jälkiruuaksi Bosch Fruitees (puolikostea) herkkua.

Koirien hyvinvoinnista huolehditaan tieteellisen tarkasti ravitsemuksen ja terveydenhoidon alueilla. Koirien kaupassa Chico väsyy ennen kuin on päässyt hyllyn päästä päähän. On joutunut  ravaamaan ja on pitänyt pistää laukaksikin välillä. Vaatevalikoimien mallit ja laatu saavat ihmisen kateelliseksi. Leluja niillä on enemmän kuin ihmislapsella, ja koulua pitää käydä. Vapaa-ajalla voi harrastaa koiratanssia tai hakea terveyttä ja sisäistä tasapainoa koirajoogasta.

Koirankoulutus näyttää olevan ankaraa työtä. Työmatkallani tuli jokaisena aamuna vastaan henkilö, joka kuljetti koiraa. Hän piti haukun koko ajan tiukassa katsekontaktissa, urputti sille koko ajan jotain eikä koskaan vilkaissut vastaantulijaa. Minusta se oli outoa.
Kuulin tapauksesta, jossa kaksi ystävää tapasi toisensa pitkästä aikaa. Toinen tuli koiransa kanssa ja piti koko ajan koirakoulua niin, että ihmisystävä olisi voinut kävellä huomaamatta tiehensä. Minusta sekin oli outoa.
Ihminen valitsee koiran, joka vastaa hänen ulkonäköään. Hykerryttävän usein on totta se, että koira ja ulkoiluttaja ovat saman näköisiä kuin vanha aviopari. Koirantarkkailija minussa on hiukan ymmällään silloin, kun iso raavas mies kuljettaa kirpun kokoista koiraa.

Savon Sanomissa oli taannoin kahden palstan levyinen värikuvallinen ilmoitus: ”En juhli 9-vuotissyntymäpäivääni ….ja ilmoittaja oli KOIRA! Kyllä varmaan kavereita harmitti niiden lukiessaan lehteä.
Silloin ennen vanhaan (aikojen takaa, josta meikäläisen tiedot ovat peräisin) vanhoja lehtiä käytettiin, kun opetettiin pentua pissihommissa. Ei huomattu, että samalla ne olisi voitu opettaa lukemaan.
Menneessä maailmassa maalla saattoi nähdä koiralaumoja, jotka olivat matkalla sulhasiksi jonkun nartun luokse. Kaikenkarvaista menijää. Se oli riemukasta menoa, sellaista elämän makuisuutta saa hakea. Siinä oli tekemisen meininkiä, virtausta ja kuohuntaa, jossa riehakoi koiruus kaikessa loistossaan ja vapaudessaan.
Kaukana edellisistä ovat karnevaalit, joissa ihmiset esittelevät täyteen tällinkiin puettujen koiria. Ne ovat ihmisten juhlia, joissa koirat ovat nukkeja.
Omistajien asunnon tai vaatetuksen tyyli- ja värimaailmaan sävytetty koira on surullinen koira.
————
Sieluni silmänpohjissa välkkyy kaunis keväisen pakkaspäivän kuva, jossa aurinko kultaa männynrunkoja, oravan harmaata turkkia ja pystykorvan kullankarvaista, terhakkaa hahmoa. Raikas kimeänterävä haukku halkoo ilmaa.
Haukkumisiin!

Kommentit

  • Leena Raveikko

    Eläköön koirat, niiden suoruus ja rehellisyys! Totta, niiltä voisimme oppia kohtaamista. Poistuisivat muodolliset tapaamiset, jäykät kättelyt jonninjoutavin saatesanoin. Kunpa vain oppisimme kääntämään selkämme silloin kun ei kiinnosta. Säästyisi aikaa nuuhkia uusia tuulia.

  • poeka

    Eikös aikoinaan eräs sulhanen yrittänyt lähteä Vesannon Osuuspankin edestä pyöräteline narunpäässä naurttujen perään?

    • Seija Hämäläinen

      Sattuuhan sitä yhtä ja toista, varsinkin Wecandossa. Tuon tyyppistä tapahtuu paljon ihmistenkin parissa.

Jätä kommentti

*