Inke-pinke-parle-vu

Parlez-vous? Puhutteko, harrastatteko puhelemista, höpöstelyä, sanailua tai keskustelemista? Otatko sinä puheeksi raha-asiat aamuisella bussipysäkillä, uskallatko rikkoa hiljaisuuden hississä seksiaiheisella huomautuksella, huikkaatko siunauksen ja varjeluksen toivotukset hiihtäjälle Puijon mäessä tai haastatko vieruskaverin poliittiseen väittelyyn terveyskeskuksen odotushuoneessa?
Ei taida olla yleisemmin tapana. Rohkeutta, esiintymistaitoa ja kotiharjoittelua kaikki tuollainen vaatii. Kajauttaa jotain ääneen ilman mitään vakuutta siitä, että joku edes ynähtää vastaukseksi. Oudoksuvan vilkaisun saaminenkin on jo voitto. Vain päästään vialla olevat tai humalaiset höpisevät ilman todellista aihetta.
Eikö puheleminen ilman kännykkää ole aiheellista? Ei kai sitten, koska tuhat kännykkäkuvaa vastaa yhtä sanaa. Jos kynttiläillallisella ravintolassa toinen saa suustaan sen verran, että kosii, niin jo on toinen ottamassa selfietä vastauksestaan. Lähettää sen ystävilleen, vaikka someystävyys on yhtä kaukana oikeasta kuin Hän-nimitys koirasta.
Tsemppiä-tekstiviesti virkistää taatusti kuolinvuoteella kamppailevaa.

Puhe vaihtuu kirjoittamiseen, ja kirjoittaminen kurtistuu yhä lyhyempiin merkkeihin ja irvilärvien kuviin. Ääntä ja puhetta tuottavat elimet surkastuvat, aataminomenat lyövät tyhjää. Umpisuinen kansa muuttuu kokonaan mykäksi. Kaikukin jää työttömäksi.
Mistä lääke? Ei Sotesta tai aktiivimallista ole avuksi. Puhuminen on katoavaa kansanperinnettä niin kuin Väinämöisen laulut ja itkuvirret. Kuin pellavan kitkeminen ja lehmisavut.

Kuitenkin ihminen kaipaa television ja elokuvan keinoäänien vastapainoksi aitoa toisen ihmisen elävää ääntä, joka syntyy ilmavirran kulkiessa keuhkoista äänihuulten välistä nielun ja suun onteloihin. Ehkä se selittää stand-up koomikkojen valtavan suosion. Ei ole väliä, mitä puhutaan kunhan kuuluu ääntä.
Onneksi on vielä olemassa arkipäivän stand-up esiintyjiä. Suunsoittajat eivät vielä eivät ole kuolleet sukupuuttoon, vaikka uhanalaisia alkavat olla. Nämä kullanarvoiset veikot ja siskot puhelevat, juttelevat, hölöttävät, lörpöttelevät ja ajattelevat ääneen missä seurassa ja paikassa tahansa. Osoittavat sanallisen huomionsa kohdalle sattuville kanssaihmisille kertomalla omista asioistaan ja kommentoimalla ulkomaailman tapahtumia. Näin yksinäisetkin saavat ohikiitävän hetken nauttia sanojen taikaa sivusta bongattujen kännykkäläpätyksien lisäksi.

Ulkomailla smalltalkataan enemmän. Se on kohteliasta puhetta säästä, yleisistä ajankohtaisista tapahtumista tai mahdollisista yhteisistä harrastuksista. Se ei sido mihinkään, niinkuin meillä pelätään, että lipsautamalla sanan tai kaksi, joutuu koko loppuelämän kestävään piinaan tai ainakin häpeään.
Keskustelun syntymiseen tarvitaan kolme elementtiä: keskustelun aihe, yhteinen kieli ja vuorovaikutus, joka perustuu siihen, että osapuolet tuovat keskusteluun lisää asioita vastaukseksi aiemmin sanottuun. Keskustelukulttuurin kehittymistä lienee turha odottaa. Kissa vie kielen ennenkuin kansa on oppinut puhumaan.
*
Perhevapaauudistus lykkääntyi sen takia, että samassa yhteydessä lisätään äitiyspakkauksiin kännykkä vauvalle. Neuvottelut laitteen merkistä ja väristä ovat vielä kesken.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    hyvään aiheeseen olet tarttunut
    ja totutun ilkikurisesti johdattelet … tulee hyvälle mielelle

    Kouluaikaan luin jostakin, että yksinään puuhaileva tuppa rykästelemään tai ääntelemään aika-ajoin juuri tuon puhevietin vuoksi. Ehkäpä myöhäillasta näin kävi itsellenikin. Toisaalta, loma-aikoina myyntityön vastapainoksi sitä viihtyi nuorempana tovin aivan hiljakseenkin, kun oli puhunut päivän sanakiintiön pari kertaa loppuun – onkos se jotain seitsemän tuhatta yksikköä? (muistelin kuulleeni tällaisesta aktiiviluvusta).

    Vanhemmiten sitä kaiketi oppii jupisemaan itsekseen – se kuulemma tekee hyvää – eipä silti, kadulla ihmiset purpattavat myös itsekseen (lähemmin katsoen, ilmeisesti kännykkään – kiireisiä kun ovat, kävellessään).
    Ehkä meillä on vielä toivoa, joutavanpäiväiseltä moni ohikulkijan jutustelupätkä usein kuulostaa; Missä olet? …

    • seija sanaleikkimökistään

      Kiitos Eino kommentistasi! Mielenkiintoinen tuo 7000 sanaa päivässä. Pitäisi kehittää puhemittareita vaikka askelmittareiden yhteyteen. Se piippaisi aina kun on liian pitkä tauko puhumisessa.
      Muuten, paljonkohan lienee keskivertokansalaisen sanavaraston määrä?

      • Eino J. (maallikkona)

        muistelin jotain tekstiä, mitä en nyt äkkiä löydä.
        mutta
        mtv:n sivulla:
        Jokainen käy sisäistä puhetta itsensä kanssa 150–300 sanaa minuutissa – eli jopa 50 000 ajatusta päivässä.
        Helsingin kaupunginkirjaston sivulla:
        Kuinka paljon ihminen puhuu päivässä: Tutkijoiden arviot liikkuvat noin 16 tuhannen sanan vuorokausimäärässä.
        yle 3.3.2016
        ”Suomalaislapset lukevat koko ajan vähemmän ja ilottomammin. Sanavarasto surkastuu: omalla ajallaan lukeva 17-vuotias hallitsee 50 000–70 000 sanaa; nuori, joka ei lue, vain runsaat 15 000.
        mtv 11.1.2010
        Nuorten käyttämä ”teinikieli” johtaa siihen, että heillä on tulevaisuudessa hyvin rajalliset kommunikointikyvyt, varoittaa Britannian hallituksen neuvonantaja Jean Gross. Grossin mukaan brittiteinien aktiiviseen sanavarastoon kuuluu nykyään keskimäärin vain 800 sanaa. Keskimäärin 16-vuotiaan sanavarastossa on 40 000 sanaa.
        Kysy kirjastonhoitajalta
        Kysymys siitä, kuinka paljon sanoja ihminen tuntee, on sekin ongelmallinen ja vaatii lähtökohtien pohtimista. … että voisi olla 100 tuhannen pintaan aikuisilla … https://www.kirjastot.fi/kysy/kuinka-monta-sanaa-ihminen-tuntee

  • porkkanan juuria

    Täällä Savossa se on kansantapa, aloittaa jutunpoikanen ventovieraan kanssa tilaisuuden tullen hississä, bussipysäkillä, uimahallin saunan lauteilla. Muualta tänne tulleet sitä kummeksuvat. Ei vaan siellä muualla. Tapaan tottuvat kuitenkin, onneksi. Siksihän meille suu on luotu. Ei syömiseen kaikki aika kulu. Kuihtuisi värkki ilman käyttöä, tulisi atrofiaa hienosti sanottuna. Vaan tulee sitä välillä toisenlaistakin oiretta, kun työkseen joutuu puhumaan. Suorastaan kommunikaatioähky.

    • seija sanaleikkimökistään

      Tosi on, että jos aukaisee suunsa tuntemattomille, umpion oloisille ihmisille, saattaa saada aikaan virkeän puheryöpyn.
      Puhuminen on hyvää rypynestoa ja luonnon botuliinia huulille ja poskille. Lihaksiahan puheen tuottoon tarvitaan ja ne hyötyvät liikunnasta.
      Eikun huulet heilumaan!

Kommentointi on suljettu.