On Lyytit, Lyylit tulleet Lyydiasta,
Kroisoksen prinsessojen sukua.
Lidiyat, Lidziyat, kaipauksensa
kyyhky vei sotilaille Persiaan.

Pariisin sillat, Seinen rantamilla
Lidi ja Liddy korkokenkineen.
Taide on suurta, taiteilija kuvan
ja sydämen vei siveltimessään.
Joki vei kirjeet, vastausta ei.

Italiaanot rasvaa huulillansa
syötyään mozzarellaa kyllikseen
Lidia rakkautensa maun ja tuoksun
yrteillä pizzan pintaan kirjoittaa.
Espanjan Lidia juo sangriansa,
verellään rakkautensa kirjoittaa.
Ei nainen koskaan härkää taltuta.

Suomessa tukit uivat tulvavettä,
sammakot syleilevät toisiaan.
Tuomien tuoksu järjen hukuttaa.
Ja Lyytit, Lyylit maitohinkkeineen
säärissä kumisaappaan punaraidat
piilotti kirjeen esiliinan taskuun
ja tuuli vei sen käen kukuntaan.
Ei tule vastavirtaan tukkipoika.

Ja kaupungeissa Lydiat ja Lyydit
Hatuissa lierit, pitsihanskoineen
sataman puistikoissa katselivat kuinka
valkoiset laivat kyntää vettä.
Ei osoitetta löydy merimiehen,
saa lokki kirjeen heille kuljettaa.
’
Ja Euroopassa baanan reunamilla
Lidijan, Lidoshkan ja Lydien
voi nytkin nähdä helmaa nostavan.
Ei lepopaikan lempi kauan kestä,
ei rekkamiehet vastaa milloinkaan.