“Niin kiire, ettei ehdi kissaakaan sanoa”…

… kuin pitkähäntäiseksi eläimeksi.” Jokaiselle on tuttua se, kuinka kiire tyrkkii takapuoleen, kiskoo edestä ja tuuppii sivulta. Se häkkäröi ympärillämme kuin viheliäinen rakkikoira, nyhtää helmasta ja housunlahkeesta, räksyttää niin, ettei kuule ajatuksiaan. ”Niin kiire, ettei saa mitään tehtyä.”
Elämästä on tullut hosuvaa, tempoilevaa, rimpuilevaa ja harhailevaa. Juoksemme ja vouhotamme tietämättä mihin olemme menossa, vai olemmeko kenties tulossa. Paikalleen emme missään tapauksessa uskalla pysähtyä, se on kiellettyä. Asiat tulevat hoidetuiksi joten kuten, juosten kusten, takakädellä, etunojassa menossa jo kohti seuraavaa.
Kuka meihin on istuttanut kiireen? Mistä tulee se tulenpalava hoppu, joka meitä piiskaa armottomasti vuorokauden ympäri. Jos luppoaikaa pyrkii jäämään, se on pikaisesti täytettävä jollakin touhulla ja hyörinnällä.
Työssäkäyvillä aasinvuosia elävillä on kiire, sen ymmärtää. Heillä saattaa olla samanaikaisesti menossa ja päällä uraputki, opiskelu, lapset, ylös- ja eteenpäin meneminen, elintason nostaminen ja näyttäminen. Mahdollisesti myös apua tarvitsevat vanhemmat ja veloista suoriutuminen. Parisuhteen hoitaminen – no sen voi onneksi hoitaa eroamalla.
Mutta kun lapsilla on, eläkeläisillä on, työttömillä on, perheettömillä on kiire. Jokaisen täytyy rientää ja rynnistää, syöksyä ja sännätä. Elämä on suoritus, juoksumatto, josta ei löydy pysäytysnappia.Kiire tekee meistä hajamielisiä, hermostuneita ja hätäisiä. Ikuinen tuli loimottaa hännän alla yötä päivää.
Sanonta ”kiire on vain huonosti suunniteltua ajankäyttöä” on piiskaava ja syyllistävä. Työpaikoilla pitää yrittää osata ja tehdä lukemattomia asioita yhtä aikaa, nopeasti ja tehokkaasti. Jokainen tietää, että työajasta kuluu suuri osaa turhiin viestityksiin, jonninjoutaviin kokouksiin ja raportointeihin jne. Silti meidän pitää olla olevinamme uuden rodun edustajia, MULTITASKAAJIA, vaikka lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, ettei se oikeasti onnistu.
Sama hermostunut hötäkkä jatkuu töistä päästyä. Kiilataan ja tönitään kassoilla, kaahataan, kiroillaan ja punoitetaan kilpaa liikennevalojen kanssa, tiuskitaan ja äyskitään lapsille kun heitä roudataan kuin paketteja paikasta toiseen ehtimättä puhua heidän kanssaan muuta kuin “hopihopi” ja “äkkiä kamat kasaan ja autoon siitä.”
Kotona räväytetään heti televisio ja radio päälle, vaikka kukaan ei ehdi katsoa saati kuunnella. Äänekkyys ja melu antavat kuvitelman, että elämä on tehokasta myös kotona. Hotkaistaan pikaruokaa väärään kurkkuun kun on kiire.
Meillä on tietty tuntimäärä vuorokaudessa aikaa. On tarkoitus, että se jakaantuu kolmeen osaan; työ, vapaa-aika ja uni. Rytmi on rikkoutunut monella tavalla. Vapaa-ajasta on tullut suoritusaikaa niin lapsille kuin aikuisille. Viihde, tietokoneet ja kaupat ovat jo haukanneet ison siivun ihmisten unitileiltä. Varmasti koko ajan kehitellään keinoja, jotta ihminen voisi nukkuessaan työskennellä tai rakentaa muskeleita sen sijaan, että hänen aivonsa saisivat korjata päiväelämän aiheuttamia vaurioita.
Toisaalta kiirettä pidetään arvomittana, toisaalta sitä kirotaan. Mutta moniko onnistuu tai edes ymmärtää yrittää kyseenalaistaa sitä tai tehdä sille mitään. Kiireen kesyttämisoppaita ilmestyy tasaiseen tahtiin. Ihmiset ostavat niitä itselleen ja lahjaksi toisille. Valitettavasti niitä ei kukaan ehdi lukea. Ne mokomat kun ovat pitempiä kuin teksti- ja facebookviestit. Ja runot.
”Kiire
estää käyttämästä
aistejaan selvästi.
Ehtisipä
katsoa ratamon lehteä.
Piirtää jonkin kukan.
(Tuomirannan runoja 2006)

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kiitos ajatuksistasi. Olen itsekin ihmetellyt aihetta viime päivinä; miten kiire ei jakaudu tasaisesti. Miten aika lipuu ohi. Pian on Joulu, sitten Juhannus.

    • seija hämäläinen

      Kiire on kuin pelko, se tarttuu. Kun joutuu läähättävän ihmisen seuraan, pulssi nousee ja saa ponnistella, että pysyy rauhallisena.
      Kun ihminen saa tehdä sitä, mistä pitää, ei huomaa ajan kulumista.
      Joulu on muuttunut hupaiseksi ; pitää ensin vouhkata monta viikkoa, että saa olla yhden päivän rauhassa. Joulurauhaa!

  • POEKA

    Kylläpä taas tuli asiaa. Yks suurimmista ihmetyksen aiheisa minulla on ollut lasten harrastukset. On toki hyvä, että niitä on. Kuitenkin minua riepoo suunnattomasti, että treenit laitetaan esim pe 19-20:30 tai la, su aamuihin tuollain saadaan koko perheen viikonloppulepo jolloin olisi aikaa pysähtyä ja levätä. Toinen on se, että treenataan illat viikolla ja viikonloput pelimatkoja. Olen ihmetellyt sitä, että miksi esim. isoissa kaupungeissa joissa riittää harrastajia, ei ole mahdollista vaan pelailla harrastus mielessä ilman painetta menestymisestä ja kisoista. Mutta totuushan tuosta kiireestä on se, että me ITSE se aiheutetaan.

  • seija hämäläinen

    Lapsille tarjotuista harrastuksista useimmat ovat bisnestä ja siksi kalliita. Iskän ja äiskän pitää tehdä paljon töitä saadakseen ne maksettua.
    Lapsille jätetään hankalimmat treeniajat, koska parhaat annetaan seurojen pitemmälle ehtineille harrastajille tai ammattilaisille.

Jätä kommentti

*