Jokainen on varmasti kuullut kultaisesta kädenpuristuksesta. Tässä tekstissä kerrotaan kultaisista ja kallisarvoisista jalanjäljistä.
Teksti sisältää myös oivan vinkin sairaanhoitajille ja muille työtaistelijoille. Pelkkä kuukausipalkkojen korotuksen vaatiminen on lapsellista, ja siinä saavat saman verran laiskat kuin ahkeratkin. Oikeudenmukainen palkka koostuisi peruspalkan päälle metrikorvauksena työaikana suoritetuista askeleista. Jos asia tuntuu vieraalta, Jätekukko on edelläkävelijä huippuunsa viedystä kynimisestä.
Asumme omakotitalossa, jonka etupihan sisääntuloväylä on ainakin 6 metriä leveä. Mahtuisi kaksi autoa parkkiin, mutta on vain yksi. Vasemmalta alkaa aita, jonka alkupäässä on jäteastian säilytysnurkkaus. Pöntöstä kadulle on matkaa linnuntietä about 3 metriä.
Säilytän autoa aidan (ja jäteastianurkkauksen) lähellä niin, että ovi mahtuu aukeamaan ja pääsen autosta lasteineni pois. Olen ihmetellyt, miksi jäteauton kuljettajan pitää raahata pönttö samasta välistä ja pelännyt hänen naarmuttavan kulkupeliäni. Olen päivitellyt, että miksi hän ei kierrä pienen autonkakkulan toiselta puolelta monta metriä avaran, vapaan pihan puolelta. Olen ajatellut, että 1. onko hän vetelä nuori mies vai 2. onko hänellä jalka kipeä tai 3. onko hän jossakin uskonlahkossa, jossa pitää harjoitella ahtaasta portista menemistä.
Asian hautominen alkoi, kun Jätekukko lähestyi meitä kirjeellä. ”Auton/autojen pysäköinti on hankaloittanut jäteastian tyhjentämistä.” Mikä ihmeen autojen kokoontuminen tässä on poissaollessamme ollut? Kotona ollessamme tässä 6 metrin levyisessä pihassa ei koskaan ole kuin yksi pieni auto.
”Liian lähellä pysäköidyt autot saattavat naarmuuntua jäteastioita liikutellessa…” Olisi pitänyt lukea, että kuskin väkisin ängetessä kuin neliskulmaista kalikkaa pyöreään reikään.
Soittaessani Jätekukkoon sieltä kerrottiin, että autoni oli ollut niin lähellä jätekatoksen aitaa, ettei välistä ollut mahtunut, vaan tyhjentäjähenkilö oli joutunut kiertämään 13 metriä, ja niistä askeleista laskutetaan eri maksu! Luitte oikein, kolmetoista metriä. Mutta virkailija lohdutti, että tämä urhoollinen henkilö oli näistä ylipääsemättömän suurista vaikeuksista huolimatta onnistunut hakemaan jätökset. Työn sankari suorastaan! Bravo!
Kysyin myös, onko Jätekukolla muka oikeus naarmuttaa ihmisten autoja niin halutessaan, kuten kirjeestä ymmärsin. Virkailija kertoi sen olevan varoitus. Siis uhkaus. Että joku firma voi naarmuttaa autoja ihmisten asuintalojen pihassa, jos ukko ei viitsi kiertää yhtä vaivaista autoa ympäri edes kuivaan kesäaikaan. Miten lienee talvella, kun Destia on tukkinut väylät. Jääkö jäteastiat noutamatta ja silti laskutetaan. Huhhuh!
Miten maaseudulla, jossa kaikki ei ole kuin tarjottimella. Onko täällä kaupungissa työllistetty jalkavammaisia, ja työkykyisemmät kuljettajat laitettu maaseudulle. Kultaisten askeleiden säästämiseksi haetaan saman kadun astiat kehtena eri päivänä ja reissuna. Miksi ei oteta samaan kyytiin molemmilta puolilta? Säästyisi tunteja ja polttoainetta.
Kolmetoista metriä on pitkä matka. Sen takia piti Jätekukon toimistossa ihmisen tulostaa kirje, laittaa kuoreen ja postin lajitella se ja kantaa laatikkoon. Posti ei ole vielä laskuttanut, jos jakaja ei pääse laatikolle esimerkiksi Destian tukittua koko seudun lumivalleilla.
Niin että hoitajat ja muut, jotka joutuvat askeleenkin ottamaan työssään: Kymmenmetritaksat käyttöön. Jos potilaan takia pitää kävellä, älkää tehkö sitä ilmaiseksi. Lastentarhojen ihmiset, ipanoiden perässä juoksemiset laskutukseen, niin eiköhän ala palkkaa tulla ovista ja ikkunoista. Poliisi, palokunta ja ambulanssihenkilöt; jos on yksikin auto näköetäisyydellä kohteesta, ei kun takaisin lähtöpaikkaan vaan ja pihan omistajalle lasku saateltuna uhkauksella autojen naarmutuksesta.
Ei se mitään, jos joku mummo ihmettelee, miten Ukrainan tilannetta vastaavassa täällä selvittäisiin. Ei ehkä ehdi miettiä, kiertääkö tankin oikealta vai vasemmalta puolelta, tai että jättääkö työnsä selvittämättä ja pyytää äitiä laittamaan kirjeen tankin omistajalle.
Mummothan horisevat eivätkä ymmärrä todellisesta maailmasta ja varsinkaan työnteosta yhtään mitään.
Hohhoijjaa
Minä niin mieleni pahoitin..
seija.hamalainen
Hohhoijjaa: kiitos uniikista kommentistasi. Nimimerkkisi osuu naulan kantaan. Et kuunaan arvaa, miten paljon minua haukotuttaa kun kirjoittelen blogejani. Pitää koettaa vääntää milloin mistäkin aiheesta. Ja kun ne peijakkaat tuppaavat loppumaan, kun näitä on tullut kirjoitettua jo yli 160. Kaikki löytyvät SS-blogien arkistosta. Lukaisepa aina ajankohtainen Somemurha kutuaikaan. Se jos mikä takaa hyvät unet. Mukavaa kesää sinulle!
POEKA
Vua on menny mualimankirjat sekasin Kuopiossa. Ei tunnu firmojen ahneudella ja työntekijöiden laiskuudella olevan rajaa. Ensin Destia terrorisoi ja estää ihmisten liikkumisen ja jätekukko riistää rahat mitä ihmeellisimmillä tekosyillä ja postista nyt ei varmaan kannata ees alkaa puhumaan.
seija.hamalainen
Ainahan ne mualimankirjat on sekasin mualimannavalla. Nuo kilpailuttamiset ja voittojen maksimoinnit ilmenevät usein outoina hankaluuksina, jotka kaatuvat kenenkäs muun kuin maksavien asiakkaiden niskaan.
Mutta hoitajien kannattaisi tosissaan harkita tuota joka 10 metrin päästä läjähtävää maksua, vaikka samaa kuin Jätekukolla eli 1,46 e.
Arja Hakala
Teille lienee mielipahaa aiheuttanut Jätekukolta saamanne kirje.
Jätekukko on kyllä asiasta kirjoittanut.
Kyllähän sen Jäteauton pitää pystyä kunnolla peruuttamaan/ajamaan autonsa jäteastian luo.
”Jätekukkolaiset” tekevät hyvää työtä, kun hakevat päivästä toiseen kotitalouksissa syntyvät jätteet.
Sovussa etteenpäin :)
seija.hamalainen
Arja Hakala: Kiitos kommentistasi ja osanotosta ”mielipahaan”. Kirjoitukseni tarkoitus oli kertoa muillekin, millaisia hulluja hommia jokin pilkuntarkka pykälien noudattaminen saa aikaan.
Esimerkiksi sen, että ukon pitää ängetä ahtaasta välistä aidan ja auton välistä, vaikka toisella puolella autoa on metrikaupalla tilaa isossa pihassa, jossa ei ole minkäänlaisia esteitä missään. Jos hän sieltä vapaan väylän kautta kulkee yhteensä 13 metriä, se maksaa joka alkavalta 10 metriltä. Jos kaikkien alojen työntekijät laskuttaisivat näin askellettuaan, kyllähän siitä älämölö nousisi.
En moiti Jätekukon toimintaa kokonaisuutena, vain tähän naurettavaan rahastusyksityiskohtaan kiinnitän huomiota
Toivotan hyvää kesää.
Leena Raveikko
No nyt tuli naarmu Jätekukon kruunuun. Minulla on tästä kukosta pelkästään hyviä kokemuksia. Asioimalla jäteasemalla saa lähes parhainta palvelua kaupungissa. Jos olisin jätemies/nainen en viitsisi nipottaa muutamasta metristä.