Kultainen syyskuu

Syyskuu on hellinyt meitä kuin äideistä / isistä parhain lapsiaan. Se on tarjonnut koko Suomen kansalle runsaita antimiaan niin käsin kuin aisteinkin vastaanotettavaksi. Se ei ole leikannut, supistanut, kiristänyt, kuristanut, puristanut, tiristänyt keneltäkään mitään, vaan antanut, lahjoittanut kaikkea runsain mitoin.
Sadot ovat kypsyneet ja puimurit laulaneet. Perunat ovat komeita kuin lapsen päät, porkkanoiden kärjet kutittelevat jo kiinalaisten jalkapohjia. Omenapuiden oksat notkuvat ja repeilevät hedelmien painosta. Tomaattien posket pullottavat punaisina.
Metsät ovat pursuilleet puolukoita ja sieniä niin, että on livettänyt. Luonnon omasta supermarketista on ollut helppo täyttää koreja erittäin kilpailukykyisin hinnoin. Rikkautta on riittänyt Thaimaahan asti. Vieläkin ehtii ainakin puolukan poimintaan. ”Vodkapuolukat” = joista tehdään lantrinkimehua, ovat valmiita vasta pakkasen puraisun jälkeen.
Linnuille on tarjolla paljon ruokaa talveksi, toivottavasti kanalintukannat voimistuvat. Marjoja notkuvat pihlajat ennustavat vähälumista talvea.”Pihlaja ei kanna kahta taakkaa”, tiesi vanha kansa.

Ulkoilu- ja uimakelejä on riittänyt. Ötökät eivät ole enää haittana hirvikärpäsiä lukuun ottamatta. Hyvällä alulla oleva ruska hellii silmiä, niiden pohjiin voi tallentaa kuvia, joihin ei tarvita kameraa ja joita pystyy katsomaan vaikka suljetuin luomin.
Joutsenet ovat kerääntymässä kokoontumispaikoilleen, ja kurkiaurat kiertelevät huudellen lähtöjoikujaan.
Tuntuu, että kaikkea on enemmän kuin pystyy tajuamaan, eikä valittamiselle ole jäänyt tilaa.

On säilötty, jemmattu ja hamstrattu. Kiristyvässä taloustilanteessa on hyödyllistä elvyttää vanhoja ruuan hankkimis- ja käsittelytapoja. Hienona esimerkkinä tästä on ollut ”Syyskuun halparuokalaiset”-ryhmä face-bookissa. Siinä on opeteltu järjestämään ruokailu 3,50 eurolla henkilöä kohden vuorokaudessa. Syksyn runsaudessa se on helppoa.

Olemme säilöneet myös näkymättömiä asioita: aurinkoa antamaan energiaa ja hyvää mieltä. Raitista ulkoilmaa ja happea niin, että jaksamme huonot kelit, jolloin olemme enemmän sisällä.
Olemme varastoineet kauneutta silmänpohjiin niin, että vaikka loka ja marras tekevät maiseman ikävän näköisiksi, ja pimeät tunnit lisääntyvät, meillä on sisäistä väriä ammennettavaksi.
Olemme keränneet lämpöä luihin ja ennen kaikkea mieliin, niin että voimme olla toisillemme aurinkoja synkkänä aikana.

Syksyisessä tuulessa lehdet
ja ikävän aallot
kesän vaimenneet äänet
iskeytyvät kalliosta toiseen
runo minusta sinuun

Pihlaja ravistaa helmensä
pimeä vyöryy kalpeiden puiden yli
kirjoitan sinulle kaipauksen
miten pitkä on kylmä ja pimeä
kaukana kevään kiihko

ole sinä minun villasukkani
kynttilä ja takassa humiseva tuli
poista pimeä, valaise ja lämmitä talveni yli

Kommentit

  • Leena Raveikko

    Kiitos jutusta Seija, siitä tuli niin kylläinen olo, ettei tarvitse enää jääkaapille hipsiä tänä iltana. Tuosta villasukasta tykkäsin, hieno runon lopetus. Villasukat ja talven pimeys, jess!

  • seija hämäläinen

    Villasukasta puheen ollen: jokaisella ihmisellä pitäisi olla oman kokoisensa villasukka, johon voisi välillä vetäytyä hiljentymään, lukemaan, ajattelemaan mukavia asioita ja popsimaan syksyn satoa.

Jätä kommentti

*